Menu
Yleinen

Pieni Excel-moka vain?

Kolumni julkaistu Kymen sanomissa 27.4

Kehysriihen jälkeen alkoi kiivas keskustelu osinkoverotuksesta, jossa poliitikot syyttivät toisiaan laskutaidottomuudesta. Alussa kehuttu päätös osinkojen verottomuuden poistosta paljastuikin uudistukseksi, joka olisi hyödyttänyt ennen kaikkea listaamattomien suuryritysten omistajia.

Kun hallituksen niukasta tiedotuslinjasta huolimatta tihkui tietoa, että osinkoverotusmalleihin oli lisätty myös ulkopuolisten tahojen tekemiä ehdotuksia, asettui tämäkin “kehysriihisähläys” aivan uuteen valoon. Se osoitti, kuinka poliittista taloustiede on. Pienillä sanamuotoiluilla voi olla valtavia poliittisia seurauksia, ja näennäisesti pienillä laskutoimituksilla tai “vedenpitävillä teorioilla” pyritään ohjaamaan päätöksentekoa mieluisaan suuntaan.

Carmen Reinhart

Carmen Reinhartja Ken Rogoff ovat taloustieteilijöitä, jotka ovat saaneet laajaa tunnustusta teorialleen ison julkisen velan haitallisuudesta talouskasvulle. Teoria perustuu siihen, että jos julkisen velan osuus BKT:sta ylittää 90 prosenttia, vaikuttaa se negatiivisesti talouskasvuun.

Talouskuria puolustava Olli Rehn on maininnut Reinhartin ja Rogoffin niihin vakavasti otettaviin taloustieteilijöihin, joita hän kuuntelee. Tämä teesi onkin ollut keskeisimpiä perusteita Euroopassa harjoitetulle talouskurille, mikä on johtanut rajuihin leikkauksiin ja epävarmuuden lisääntymiseen Välimeren maissa, joissa niin eläkkeitä, palkkoja, sosiaaliturvaa kuin palveluitakin on karsittu rankalla kädellä.

Huhtikuun puolessa välissä paljastui uusi moka. Reinhartin ja Rogoffin tutkimuksesta löytyi mittavia virheitä. Löydön teki opiskelija. 28-vuotias Thomas Herndon osoitti heidän syyllistyneen niin tutkimusdatan valikoivaan käyttöön kuin Excel-virheen tekoon: korkean julkisen velan ja keskimääräisen kasvun vuodet on rajattu pois tutkimuksesta, kyseenalaisia painokertoimia on käytetty ja sen lisäksi on tehty koodausvirhe. Korjattuaan nämä virheet opiskelija osoitti Reinhartin ja Rogoffin teesin vääräksi. 90 prosentin velasta huolimatta talous pysyi keskimäärin 2,2 prosentin kasvussa.

Ei ole yksittäisiä oikeita vastauksia, ja niin laskuvirheiden, “sähläämisen” kuin “vedenpitävien teorioiden” takaa paljastuu aimo annos poliittista tarkoitushakuisuutta. Nämä esimerkit osoittavat, kuinka tärkeää monipuolinen keskustelu talouspolitiikasta on.

 

No Comments

    Leave a Reply