Menu
Blogi / Yleinen

Nyt saa äänestää!

Tänään se alkaa!

Ennakkoäänestys alkaa tänään keskiviikkona, eli nyt saa jo äänestää!

Tilanne vaaleissa on todella tiukka, ja gallupien perusteella hyvin monet erilaiset hallituskokoonpanot ovat mahdollisia. Puolueiden välisiä valtasuhteita ja hallitusneuvotteluita on kuitenkin varhaista pohtia ennen vaalien käymistä. Jokainen ääni ja jokainen äänestäjä on nyt hyvin tärkeässä roolissa päättämässä, Suomen tulevaisuuden ja ensi vaalikauden politiikan suunnasta.

Vasemmistoliitto on paras vastavoima ihmisvihamieliselle ja eriarvoisuutta kasvattavalle oikeistopolitiikalle. Me haluamme ensi kaudella jatkaa hallitustyötä oikeudenmukaisen talouspolitiikan, koulutuksen kunnianpalautuksen ja kunnianhimoisen ilmasto- ja ympäristöpolitiikan puolesta.

Suurin puolue ei yksin ratkaise seuraavan hallituksen kokoonpanoa tai sen politiikan sisältöä. Sen ratkaisevat suomalaiset äänestäjät, äänestämällä sitä puoluetta, jonka arvot ja tavoitteet parhaiten vastaavat heidän omiaan.

Eduskuntavaaleissa ratkaistaan niin suomalaisen hyvinvointivaltion, talouspolitiikan kuin ilmasto- ja ympäristöpolitiikan tulevaisuuden suunta.

Näissä vaaleissa on kyse suomalaisen yhteiskunnan kaikkein perustavanlaatuisimmista arvoista. Siitä, nähdäänkö kulttuuri ”luksustuotteena” vai demokratian ehtona. Siitä, minkälaiseen ihmiskuvaan poliittinen päätöksenteko rakentuu. Näissä vaaleissa on kyse siitä, kenen ehdoilla politiikkaa tehdään.

Vasemmistoliitto on oikea puoluevalinta kaikille teille, jotka ajattelette, että

– nousevien elinkustannusten keskellä pienituloisilta ja haavoittuvassa asemassa olevilta ihmisiltä ei saa leikata, vaan valtiontaloutta voi ja pitää tasapainottaa ensisijaisesti työllisyyttä edistämällä sekä oikeudenmukaisilla vero-uudistuksilla.

– koulutuksen kunnianpalautuksen jatkaminen on Suomen kohtalonkysymys. Koulutukseen panostaminen on parasta työllisyys-, tasa-arvo- ja aluepolitiikkaa, mitä Suomi voi tehdä.

– sosiaali- ja terveydenhuollon ongelmat pitää ratkaista panostamalla työntekijöiden työolosuhteiden ja palkkauksen parantamiseen, sekä peruspalveluiden ja ennaltaehkäisyn vahvistamiseen,

– Suomella on valtavasti voitettavaa edelläkävijyydessä ympäristö- ja ilmastopoliittisissa kysymyksissä. Siirtymä on toteuttava sosiaalisesti oikeudenmukaisella tavalla.

Tule mukaan viemään vasemmisto vaalivoittoon, nähdään vaaliuurnilla!!!