Vasemmistoliitto hallitukseen osa 2: Seuraus

Vasemmistoliiton hallitusratkaisu jakoi vahvasti mielipiteitä puolueen sisällä. Puoluevaltuuston jäsenistä 29 puolsi hallitukseen menoa ja 21 oli hallitusohjelman perusteella sitä mieltä että oppositio olisi ollut puolueelle parempi paikka. Niin ikään kolme jäsentä neljätoistahenkisestä eduskuntaryhmästä olivat tätä mieltä. Hallitusratkaisu asettaa haasteita liikkeelle jonka sisällä ollaan aina oltu vahvasti eri mieltä monesta asiasta, ja puolueelle joka viimeiset kahdeksan vuotta on toiminut oppositiossa. Viime vuosien aikana puolue on myös käynyt läpi sukupolvenvaihdosta jolla on ollut niin järjestöllisiä kuin poliittisia seurauksia.

Puolueeseen on liittynyt moni jolla on tausta muista vasemmistolaisista liikkeistä, Vasemmistonuorista, autonomisista liikkeistä, yliopistomaailmasta sekä moni sellainen joka on herännyt puoluepolitiikkaan vasta puolueen uudistuneiden toimintatapojen kautta. Tämä uusi porukka on tullut mukaan rakentamaan puoluetta liikkeenä joka muodostaa poliittista vaihtoehtoa, puolue jonka puitteissa on mahdollisuus toteuttaa yhteiskunnallisia projekteja ja ottaa osaa yhteiskunnassa käytäviin kamppailuihin. Hallituksessa olo muuttaa Vasemmistoliiton edellytyksiä toimia tällaisen toiminnan kokoon keräjänä. Moni Vasemmistoliiton uusista jäsenistä tuli mukaan nimenomaan luomaan poliittista vaihtoehtoa, muutosta, puolueeseen jonka vaalislogan oli että toisenlainen politiikka on mahdollinen. Vasemmistoliitto hallituspuolueena ei välttämättä tule onnistumaan kanavoimaan tätä protestinhalua jatkossa.

Vasemmistoliitto on myös päättänyt mennä hallitukseen aikana jolloin niin pahentuva eurokriisi kuin hallitusohjelmassa linjatut leikkaukset kotimaan koulutukseen ja julkisiin sosiaali- ja terveyspalveluihin muodostavat todellinen poliittinen haaste. Sateenkarihallituksen kokoaminen tällaisena aikana on poliittisesti fiksua: oikeiston luomaan talouskriisiin otetaan laaja kokoonpano puolueita kantamaan yhteinen ideologinen vastuu. Katainen on jo nyt linjannut että hallituksella on edessään vaikeat ajat, ja että hallitus talouspaineiden takia joutuu tekemään uusia toimintalinjauksia. Demarit eivät tietenkään olisi halunneet tätä ilman Vasemmistoliittoa rinnallaan. Vaarana on että sateenkaarihallituspohja häivyttää poliittisuus näistä kehityksistä, ja että ainoa liike joka pystyy esittämään vaihtoehtoista tulkintaa valitulle talouspoliittiselle linjalle on oppositiossa vellova jytkypuolue. Oppositiossa olo tulee luultavasti myös johtamaan tietynlaiseen polarisaatioon ja sen kautta hajontaan Perussuomalaisten sisällä, jonka seurauksena Suomessa voi kohta olla äärioikeistolainen puolueryhmittymä eduskunnassa.

Puolueen sisällä on nyt mietittävä miten puolue aikoo toimia hallituksessa. Jotta Vasemmistoliitto ei toistaisi esimerkiksi Vihreiden viime kaudella tekemät virheet, on puolueen pystyttävä olemaan kyseenalaistava ja kriittinen hallituspuolue. Kokoomuksen kanssa hallituksessa olo ei saa tarkoittaa paluuta Perussuomalaisten nousua edeltävään konsensusaikaan. Silloin sementoidaan populistipuolueiden asema ikuisiksi ajoiksi. Kukaan ei odota että näin laaja hallituspohja kestäisi ilman julkistakin riitelyä, ja hyvä niin.  Vasemmistoliitossa käynnissä olleen muutosprosessin seurauksena puolue onnistui eduskuntavaaleissa paremmin kuin ikinä ennen vastakkainasettelun, ideologisten ristiriitojen ja materialististen vaatimusten esilletuomisessa. Nämä vaatimukset eivät saa vasemmistopuolueelta unohtua, varsinkin kuin hallituskumppanina on suurin poliittinen vihollinen. Avioliittovertailut ja muut viittaukset yhteiseen linjaan on siis jätettävä sikseen heti.

Vasemmiston sisällä laajalti on myös mietittävä mistä Perussuomalaisten vastustus tulisi muodostaa. Kansallispopulistisen puolueen äänestäjät pyrkivät murtamaan juuri sellaisen konsensukseen perustuva, hyvinvointia rapauttavan politiikan jota sikspäk luultavasti joutuu toteuttamaan. Soini tulee iskemään nimenomaan Vasemmistoliittoa vastaan, ja kovaa. Vaihtuneelle linjalle euroasioissa ei riitä vastuunkanto vastaukseksi. Vasemmistoliiton tulisi edelleen vahvasti vaatia erivapauksia eurokriisin ratkaisujen osalta, ja tuoda esille kritiikkinsä esitettyjä ratkaisuja vastaan.

Kritiikki pitää olla mahdollista esittää myös puolueen sisällä. Paluu 90-luvun blokkiutumiseen ja enemmistö-vähemmistö-asetelmaan ei ole kenenkään eikä varsinkaan puolueen etu. Niin hallituspäätöstä puoltavien kuin niitä vastustavienkin kansanedustajien on löydettävä ratkaisu ryhmätyöskentelyyn jossa kompromissit ovat mahdollisia. Jos eduskuntaryhmä jakaantuu, on olemassa todellinen riski että myös kenttä vahvasti jakaantuu. Jakaantuminen ja blokkiasetelma myös vaikeuttaa kritiikin esittämistä, sekä omien että puoluetta lähellä olevien toimijoiden toimesta. Rakentavaa ja kriittistä keskustelua on mahdotonta käydä jos sen esittäjiä leimataan jonkun ryhmän tai blokin edustajaksi. Edellytyksenä sille että Vasemmistoliitto taistelee läpi hallitustaipaleen yhtenäisenä liikkeenä on että eriäviä mielipiteitä ja kritiikki sallitaan kaikilta – kaikissa asioissa.

Toiminta kenttätasolla tulisi jatkaa vanhaan malliin, vaikka hallitukseen mentiinkin. Varsinkin radikaalille ruohonjuuritason työelämään liittyvälle toiminnalle olisi tilausta, kun hallitusohjelman oleellisimmat työelämään liittyvät kysymykset siirretään kolmikannan valmisteltaviksi ja päätettäviksi. Sen muodostuessa EK:sta, oikeistodemareista sekä Kokoomuksesta on odotettavissa että mitään suurempia parannuksia esim pätkätyöläisten asemaan ei ole odotettavissa.

Tämän lisäksi voi niin puolueen toimijat kuin sen symppaajat nyt myös keskittyä vahvemmin ulkoparlamentaarisiin ja autonomisiin vasemmistolaisiin projekteihin. Ihmisten halu luoda muutosta tai vaihtoehtoista tulkintaa vallassa olevassa poliittiselle linjalle pitää kanavoida myös muualle kuin Vasemmistoliittoon. Näille projekteille on vahvempi tarve nyt kuin koskaan ennen, vaikka suomalaisten vasemmistolaisten liikkeiden köyhtyminen on ollut huomattavaa jo jonkun aikaa. Vasemmistoliitto tarvitsee hallituspuolueena omia haastajia, mutta ennen kaikkea myös liikkeitä jotka luovat uutta, uusia poliittisia avauksia ja uusia toimintamalleja. Hallituspuolueessa näille ei tule olemaan tilaa.