Kolumni julkaistu Kansan Uutisissa 6.6.2015
Juha Sipilä kiteyttää hallituksen eriarvoistavan leikkausohjelman perustelut näin: Leikkauksia on pakko tehdä, pitää olla yhteinen tilannekuva sopeuttamistarpeesta ja oppositiolla ei ole muuta vaihtoehtoa tarjota.
Tilannekuva-käsitettä viljeltiin ahkerasti jo vaalien alla. Käsitteellä luodaan mielikuva, että kaikilla on yhteinen näkemys Suomen taloudellisten ongelmien syistä ja sopeuttamistarpeesta. Kun tarve on määritelty puolueet käyvät “arvokeskustelunsa” siitä keneltä leikataan ja kenen veroja kiristetään hyvin kapeissa raameissa.
Keskustelu sopeutuksen oikeudenmukaisuudesta on todella tärkeä. Ei ole olemassa taloustieteellistä pakkoa sopeuttaa niin, että suurituloisimmat hyötyvät veromuutoksista ja pienituloisten sekä lapsiperheiden toimeentuloa leikataan rankalla kädellä. Hallituksen politiikan haastamiseksi on kuitenkin keskusteltava myös tilannekuvasta eli koko sopeutuksen koosta ja perusteluista.
Hallitusohjelman mukaan “Suomen talouden perimmäiset ongelmat ovat rakenteellisia, mistä johtuu heikko kasvu ja korkea työttömyys”. Siksi Sipilä ja kumppanit esittävät työsuhde- ja työttömyysturvan heikentämistä, pysyviä leikkauksia julkisiin menoihin sekä kuntien velvoitteita vähentäviä normienpurkuhankkeita. Kilpailukykyä haetaan työvoiman tarjontaa lisäämällä sekä palkka-alennuksilla.
Vaihtoehto Sipilän tilannekuvalle on, että Suomi kärsii eurokriisistä ja Venäjä-pakotteista johtuvasta viennin hiipumisesta, yhdistettynä jo pidempään meneillään olleeseen rakennemuutokseen vientisektorilla, jonka seurauksena teollisten työpaikkojen määrä on vähentynyt. Kysynnän hiipumisen seurauksena yritysten investointiaste on laskenut merkittävästi, 90-luvun laman tasolle. Edellisen hallituksen harjoittama kiristävä finanssipolitiikka on heikentänyt kotimaista ostovoimaa, mikä on vähentänyt kysyntää kotimarkkinoilla. Kun talous nyt näyttää piristymisen merkkejä on olemassa riski, että suurilla leikkauksilla tuhotaan kasvun ja työllisyyden eväät. Silloin myös velkaantuminen jatkuu.
Leikkausten sijaan kannattaisi lisätä taloudessa kiertävien rahavirtojen määrää julkisilla investoinneilla ja pienituloisten ostovoimaa parantamalla, ja sitä kautta lisätä talouden kokonaiskysyntää. Se ei poissulje resurssien uudelleenjärjestelyä, kuten ympäristölle haitallisten tukien tai asuntolainan korkovähennysten poistamista.
Panostuksia koulutukseen, tutkimukseen ja tuotekehitykseen tarvitaan inhimillisistä ja elinkeinopoliittisista syistä. Itsensätyöllistäjien ja pienyrittäjien aseman helpottaminen lisää toimeliaisuutta kotimarkkinoilla. Työllisyysastetta nostavia rakenteellisia uudistuksia ovat esimerkiksi perustulon käyttöönotto, vanhempainvapaan uudistaminen, työvoimapolitiikan tehostaminen, työhyvinvoinnin parantaminen ja ammatilliseen koulutukseen panostaminen. Sipilän tilannekuvalle on siis paljonkin vaihtoehtoja.
