Suomiareenan arvopuhe 19.7.
Talvella minulle soitti tuntematon mies Savonlinnasta. Hän itki puhelimessa. Hän oli yrittäjä, jolla oli ollut ongelmia verottajan kanssa, ja hänellä oli nyt vaikeuksia saada arvonlisäverot maksuun. Hän itki pelkoa omasta firmastaan ja tulevaisuudestaan, väsymystä ainaiseen pärjäämistaisteluun.
Minä juttelen erilaisten ihmisten kanssa joka päivä. Puhelimessa kun minulle soitetaan, Facebookissa, Instassa ja Twitterissä, kun minulle viestitellään. Niin toreilla kuin baareissakin kun ihmiset tulevat juttelemaan. Monista näistä keskusteluista tulee sellaisia, joita kannan mukanani päivittäisessä työssäni. Näistä keskusteluista minulle on muodostunut huolestuttava kuva: Suomessa tunnekylmyys on tullut tasa-arvon tilalle, solidaarisuuden on korvannut yhteiskunnan tukea tarvitsevien nöyryytys.
Edellisviikolla vierailin Kajaanissa ja keskustelin markkinakadulla naisen kanssa, jonka poika oli ollut työttömänä jonkin aikaa. Poika oli hakenut TE-toimiston hänelle osoittamaa työpaikkaa, ja pääsi työhaastatteluun. Työnantaja oli ilmoittanut, että työpaikka on hänen, jos hän vain suorittaa sähkötyöturvallisuuskortin. Kortin suorittamiseen vaadittavaan koulutukseen pääsyä TE-toimisto ei kuitenkaan pystynyt toteuttamaan, ja näin pojalta jäi saamatta niin kortti kuin työpaikkakin. Lopulta häneltä leikattiin aktiivimallin mukaisesti työttömyysturvasta. Tämä itselleen työpaikan järjestänyt poika ei siis nykyisen lainsäädäntömme mukaan ollut tarpeeksi “aktiivinen”. Nainen kysyi minulta miltä päättäjät arvelevat tällaisen kohtelun tuntuvan?
Epäoikeudenmukaiseltahan se tuntuu. Ja kun mietin niitä keskusteluja joita ihmisten kanssa käyn, on epäoikeudenmukaisuus se sana, joka niissä jatkuvasti toistuu.
Toinen sana, jonka kuulen keskusteluissa usein on nöyryytys. Nöyryytys on se kokemus, joka toistuu ihmisten kertomuksissa työttömyysturvajärjestelmän kanssa taistelemisesta.
Kun eduskunnassa puhutaan kannustinloukuista ja laiskuudesta, jäävät kokonaan kertomatta tarinat niistä kymmenistä ja sadoista tuhansista ihmisistä, jotka joka päivä yrittävät tehdä parhaansa. Hyvinvointivaltiota ylistävissä juhlapuheissa jää usein kokonaan kertomatta, kuinka monen ihmisen usko ja luottamus viranomaisiin ja valtaapitävien hyväntahtoisuuteen kokemus kokemukselta murenee ja korvautuu pettymyksellä, turhautumisella ja nöyryytyksen tunteella.
Kun hyvinvointivaltio palvelee heikoimmin niitä, joita varten se on rakennettu, me olemme eksyneet pahasti jossakin kohdin matkaa. Me olemme kadottaneet inhimillisyyden, sen arvon, jonka pitäisi ohjata kaikkea sitä mitä me teemme. Ja juuri inhimillisyyttä ihmiset peräänkuuluttavat viesteissään minulle.
Onneksi, me voimme tehdä toisin.
Me voimme valita Suomelle uuden inhimillisemmän suunnan.
Kuvittele maata, jossa sinä voit olla varma että poliitikkojen toimia ohjaa luottamus ihmiseen ja jokaisen ihmisen jakamattomaan arvoon.
Kuvittele maata, jossa politiikkaa tehdään ihmisiä, ei markkinoita varten. Jossa jokaista päätöstä tehdessä muistetaan kysyä, että parantaahan tämä varmasti myös kaikista heikoimmassa asemassa olevan hyvinvointia?
Mitä jos työttömien rankaisemisen sijaan rakentaisimme maata, jossa työttömyyden kohtaavaa ihmistä autetaan eteenpäin? Silloin helpottaisimme opiskelua, luopuisimme rangaistusluonteisista karensseista ja lisäisimme palkkatuen käyttöä.
Mitä jos suurten yritysten voittojen rahoittamisen sijaan ottaisimme tavoitteeksemme luoda Suomeen maailman tasa-arvoisimman ja parhaan terveydenhuollon? Silloin ohjaisimme yhteisiä varojamme terveyskeskusten jonojen lyhentämiseen, asiakasmaksujen poistamiseen ja ihmisarvoisen hoidon takaamiseen vanhuksille.
Mitä jos lomarahojen leikkaamisen ja työsuhteiden heikentämisen sijaan rakentaisimme Suomeen sellaista työelämää, johon burnoutit eivät kuulu? Silloin panostaisimme työhyvinvointiin ja joustaviin työaikajärjestelyihin, auttaisimme naisvaltaisia matalapalkka-aloja palkkakuopasta.
Osaan kuvitella mitä te kaikki ajattelitte tänne tullessanne. Vasemmistoliiton puheenjohtaja pitämässä arvopuhetta; se käsittelee varmasti oikeudenmukaisuutta tai tasa-arvoa.
Ja ne ovatkin se perusta, joiden päälle meidän politiikkamme rakentuu. Mutta tänään halusin puhua inhimillisyydestä, koska halusin välittää teille sitä viestiä, jota minä päivittäin saan kuulla ja niitä tarinoita, joita kannan mukanani. Ja tällä hetkellä niissä kaikuu kaikista vahvimmin huoli siitä, että juuri inhimillisys on se arvo, jonka Suomi on vaarassa hukata.
Inhimillisyys ei ole ristiriidassa politiikan muiden tavoitteiden kanssa. Se ei ole pehmeä arvo.
On selvää, että ihmisten on mahdollista voida hyvin vain silloin kun talouden lähtökohdat ovat kunnossa. Mutta nykyään politiikassa kuvitellaan, että ihmiset ovat olemassa talouden hyvinvointia varten eikä päinvastoin.
Suomi todella tarvitsee uuden suunnan.
Me haluamme luoda yhteiskunnan, jossa alussa mainitsemani kainuulainen poika saa opiskella ne taidot, joita hän elämässään menestyäkseen tarvitsee. Me haluamme rakentaa sellaista maata, jossa minulle soittanut jaksamisen rajoilla taisteleva yrittäjä saa tuen, joka hänelle kuuluu.
Sinun arvoasi yhteiskunnan jäsenenä ei mitata sillä, miten paljon tienaat tai millaisissa töissä sinä olet. Sinun arvosi tämän yhteiskunnan jäsenenä on jakamaton.
