Kolumni julkaistu Kansan uutisissa 9.8.2015
Herätyskellojen on syytä alkaa soimaan aina, kun oikeistolainen johtaja puhuu “yhdessä tekemisen meiningistä”. Hallitusohjelman julkaisun yhteydessä Juha Sipilä puhui yhteisistä säästötalkoista, mutta ne osoittautuivat pienituloisten sosiaaliturvaan kohdistuvaksi leikkausohjelmaksi. Sipilä myönsi, että sopimuksen aikaansaaminen vaatii eniten joustoa palkansaajilta.
Hallituksella olisi halutessaan ollut hyvät mahdollisuudet käynnistää laajat keskustelut työmarkkinajärjestöjen kanssa ratkaisuista taloudellisiin ongelmiin. Sen sijaan hallitus aloitti prosessin palkansaajille kohdennetulla uhkavaatimuksella: jos ei työaikaa pidennetä, hallitus leikkaa puolitoista miljardia lisää pienituloisilta. Vaikka äänensävy nyt on pehmentynyt ja asialistaa ei suoraan sanella, ovat hallituksen tavoitteet edelleen samat: yksikkötyökustannusten alentaminen vähintään viidellä prosentilla sekä työntekijöiden muutosturvan parantaminen.
Yksikkötyökustannusten alentaminen on mahdollista esimerkiksi palkkoja leikkaamalla, työnantajien sivukuluja leikkaamalla tai työaikaa pidentämällä. Toimenpiteet hyödyttävät työnantajia samalla kun pienentävät työntekijöiden osuutta tulonjaosta. Jos sopimukseen päästään, palkitsee hallitus palkansaajia tuloverokevennyksillä. Käytännössä se tarkoittaa, että palkansaajien ostovoima pyritään säilyttämään pienentämällä julkista sektoria palkankorotusten sijaan.
Helsingin Sanomien julkaiseman selvityksen mukaan yritysjohtajien palkat ja bonukset kasvoivat vuonna 2014 ennätyksellisesti tavalliseen palkansaajaan verrattuna. Kesällä olemme saaneet lukea vuorineuvosten elintasopakolaisuudesta, kun 50 000 euroa kuukaudessa eläkettä tienaava muuttaa Portugaliin, jotta voi nostaa rahansa verottomana. Kun yhtälöön lisää hallituksen tuloeroja kasvattavan leikkaus- ja verotuspolitiikan, alkaa “epätasapainoinen” kuulostamaan jo naurettavan maltilliselta sanalta.
Ammattiyhdistysliikkeen ei tule suostua vaatimukseen työajan pidentämisestä ilman palkkaa vaan sen sijaan keskittyä suomalaisen teollisuuden tuottavuutta aidosti lisääviin ratkaisuihin. Mikäli hallitus todellakin haluaa sopimuksesta tavanomaista tulopoliittista sopimusta laajempaa, tulisi työntekijäjärjestöjen vaatia suunnanmuutosta tulonjakopolitiikkaan sopimuksen ehdoksi. Tuloerojen kasvuhan on OECD:nkin mukaan syönyt Suomen talouskasvua.
Verosopimusten uusimisesta, veronkierron vastaisista toimista, transaktioveron käyttöönotosta, pääomaverotuksen kiristämisestä ja progressiosta, uusista teollisista investoinneista, työaikapankeista, työsuhde- ja muutosturvan parantamisesta ja nollatuntisopimusten kieltämisestä voisi esimerkiksi lähteä liikkeelle.
