Natosta, asekaupasta ja salailusta – puheenvuoroni Kultarantakeskusteluissa

Sain mahdollisuuden olla yksi alustajista Sauli Niistön järjestämissä Kultarantakeskusteluissa. Erityisen tärkeää minulle ja Vasemmistonuorille oli saada suoria vastauksia siihen, kuinka paljon Suomea on jo viety kohti Natoa, ilman kansalaiskeskustelua tai -hyväksyntää. Toinen meille tärkeä aihe oli Suomen harjoittama asekauppa, joka on ristiriidassa meidän julkilausuttujen tavoitteiden kanssa ihmisoikeuksien edistämisestä. Vasemmistonuorilla on tällä hetkellä käynnissä Tappavan hyvä diili-kampanja Suomen harjoittamasta asekaupasta. Vaatimuksemme on, että Suomi lopettaa asekaupan maiden kanssa, jotka ovat syyllistyneet ihmisoikeusloukkauksiin tai ovat aseellisen konfliktin osapuolina.

Keskustelut olivat mielenkiintoinen kokemus näin kansalaisjärjestökentältä ja ruohonjuuritason poliittiseltä kentältä tulevalle. Vaikka keskustelulle oli varattu kunnolla aikaa, olisi kyllä tehnyt hyvää, jos osallistujakokoonpano olisi ollut vähän monipuolisempi. Kokemus vahvisti kyllä näkemykseni siitä, että yksi poliitikan suurimpia ongelmia on, että poliitikot viettävät liikaa aikaa toistensa kanssa.

Tässä vielä pitämäni puheenvuoro:

Arvoisa tasavallan presidentti, ministerit, hyvät kuulijat

Torstaina 6. kesäkuuta The Washington Post ja The Guardian julkaisivat Edward Snowdenin vuotamaa materiaalia, joka vihdoin paljasti, että Yhdysvaltojen kansallinen turvallisuusvirasto NSA seuraa eri palvelimien läpi kulkevaa digitaalista viestintää.

Snowdenin paljastus herätti maailmanlaajuista huomiota – ja syystä. Iso osa siitä ajasta, jonka vietämme verkossa, ja suurin osa niistä tiedoista, joita siellä jaamme, on muutaman palveluntarjoajan ylläpitämissä pilvipalveluissa ja sitä kautta nähtävästi ainakin Yhdysvaltain ja ehkä muidenkin tiedustelupalvelujen käytössä. Tämän lisäksi myös yksityisten yritysten kasvava rooli tietoliikenteessä uhkaa kansalaisten oikeusturvaa ja yksityisyyden suojaa.

Urkintaskandaali on malliesimerkki siitä, miten yhteiskunta muuttuu Suomen ympärillä ja Suomen sisällä. Tutut teemat kuten tietoyhteiskunta, ilmastonmuutos, kansannousut ja muuttuneet taloudelliset voimasuhteet edellyttävät poliittisen analyysin päivittämistä ja jatkuvaa uudelleenasennoitumista muutosten keskellä.

Näiden ajankohtaisten ja uusien kysymysten lisäksi on myös suuria ulko- ja turvallisuuspoliittisia linjavalintoja, joita pienen maan yhä edelleen tulee tehdä. Pysymmekö sotilaallisesti liittoutumattomina myös jatkossa? Miten tärkeässä roolissa ihmisoikeudet ovat meidän ulkopolitiikassa? Minkälaista taloudellista, ulkopoliittista tai sotilaallista yhteistyötä Suomi tekee? Ja keiden kanssa?

Suomen Yhdysvallat-toimintaohjelmassa, jossa on esitelty 101 tapaa kehittää transatlanttista yhteistyötä, linjataan, että Yhdysvaltain rooli turvallisuuspolitiikassa on Suomen näkökulmasta keskeinen. Ohjelman mukaan Suomen tavoitteena on, että “Yhdysvaltojen kiinnostus Eurooppaan, Itämeren alueen ja Pohjois-Euroopan turvallisuuteen, vakauteen ja hyvinvointiin säilyy” ja että “Suomi kannustaa ja tukee Yhdysvaltoja ratkaisupyrkimyksiin Lähi-idän konfliktissa.”

Ohjelman mukaan Suomen tavoitteena on myös “tukea pyrkimyksiä Naton ja EU:n välisen yhteistyön tiivistämiseksi sekä tukea Naton yhteistyön kehittymistä YK:n, Etyjin sekä muiden kansainvälisten ja alueellisten järjestöjen kanssa”. Ohjelman mukaan “uutena yhteistyön muotona EU ja Yhdysvallat käynnistivät vuoden 2011 alussa internet-turvallisuuteen keskittyvän yhteistyöryhmän”. Tämä on mielenkiintoinen tieto, erityisesti viimeaikaisten uutisten valossa.

Yhä tiiviimmän sotilaallisen yhteistyön lisäksi taloudellista yhteistyötä EU:n ja Yhdysvaltojen välillä ollaan täydentämässä vapaakauppasopimuksella. Sillä haluttaneen myös vastata nousevien talouksien tuomaan haasteeseen. Kiina, Intia, Venäjä, Brasilia ja Etelä-Afrikka kaavailevat omaa maailmanpankkia, joka haastaisi Kansainvälisen valuuttarahaston ja Maailmanpankin globaalina taloudellisena toimijana.

Suomi on tehnyt yhteistyötä myös käymällä asekauppaa Yhdysvaltain sekä sen tärkeän liittolaisen, Israelin kanssa. Suomi on ostanut merkittävää uutta aseistusta Yhdysvalloista ja anonut lupaa ostaa uusia ohjuksia. Presidentin sanoin, raha puhuu valtapolitiikassa ja asekaupassa liikkuvat isot rahat: pelkästään Israelin kanssa Suomi on harjoittanut asekauppaa melkein 200 miljoonan euron edestä. Tästäkin syystä asekauppaa on tarkasteltava osana Suomen ulkopolitiikkaa. Julkilausutut tavoitteet ihmisoikeuksien ja demokratian edistämisestä menettävät merkityksensä, jos samalla käydään asekauppaa sotaa käyvien maiden tai sellaisten maiden kanssa, jotka vähät välittävät YK:n päätöksistä. Eikä tietenkään ylipäänsä ole yhdentekevää, kenen kanssa kauppoja solmitaan ja missä olosuhteissa.

Hyvät kuulijat, tällä hallituskaudella Suomi on myös solminut sopimuksen Israelin kanssa käytävään asekauppaan, sotilaalliseen yhteistyöhön ja turvallisuusasioihin liittyvän tiedon salaamisesta minkä lisäksi salassapitosopimuksia ilmeisesti on tehty myös Naton kanssa. Miksi Suomen kaltainen liittoutumaton maa syventää sotilaallista ja turvallisuusalan yhteistyötä sotaa käyvien maiden kanssa, ja lisäksi salaa asiakirjoja, joiden tunteminen olisi keskeistä sille, että kansalaiset voivat arvioida Suomen tekemiä käytännönpoliittisia valintoja?

Salaisiksi on myös luokiteltu Suomen Nato-kumppannusohjelman konkreettinen sisältö kymmenine yksityiskohtaisine tavoitteineen. Mikäli Nato-yhteistyömme ulkoministerin sanoin on “transparenttia”, miksi näitä merkittäviä poliittisia sisältöjä salataan?

Hyvät kuulijat, perjantaina 14.6. julkaistiin Ylen tutkimus, jonka mukaan enemmistö suomalaisista on sitä mieltä, että Suomen ei pitäisi liittyä Natoon, vaikka Ruotsi päättäisikin liittyä. Samaisen tutkimuksen mukaan enemmistö suomalaisista myös yhtyy eduskunnan ulkoasianvaliokunnan analyysiin siitä, että Suomi ei enää ole liittoutumaton maa. Mainitsemieni esimerkkien valossa tutkimuksen tulos on ymmärettävä. Se tapa, jolla transatlanttista liittolaisuutta rakennetaan on poliittisesti kestämätöntä – hivuttaen ja hitaasti ja ilman sitä poliittista keskustelua ja niitä päätöksiä, joita asian poliittinen painoarvo edellyttää.

Uudenlaisten valta-asetelmien syntyessä, yhdistettynä kriisissä olevaan talousjärjestelmään sekä kansannousuihin, on entistä tärkeämpää, että Suomi toteaa itse olevansa sotilaallisesti liittoutumaton. Vahvuutemme on suhteellisen vakaa ja tasa-arvoinen yhteiskuntamalli, jossa on julkinen terveydenhuolto ja koulutus ja jossa niin tuloerot kuin köyhyyskin ovat kansainvälisesti mitattuna erittäin alhaiset.

Kuten verkkourkinta, ilmastonmuutos ja kansannousut osoittavat, edellyttää muuttunut maailma ennen kaikkea ihmisoikeuslainsäädännön ja -hallinnan nopeata kehittämistä. Niillä valtioilla, joilla on poliittista tahtoa olla edistämässä rauhaa ja ihmisoikeuksien toteutumista, on tässä tärkeä rooli. Suomen keskeisenä ulko-ja turvallisuuspoliittisena viitekehyksenä tulee olla Yhdistyneet kansankunnat, joka puutteistaan huolimatta tarjoaa avoimen kansainvälisen foorumin tälle työlle.
Tätä kaikkea vasten kysynkin ministeri Tuomiojalta ja ministeri Haglundilta sekä muilta läsnäolijoilta, kuinka liittoutumaton Suomi teidän näkemyksenne mukaan loppujen lopuksi on?