Vasemmassa käsivarressani on tatuoituna stilisoitu versio thain kielen symbolista, joka tarkoittaa “kamppailu”. Ystävälläni, joka on thaimaalainen ay-aktivisti, on samanlainen samassa kohtaa omaa käsivarttaan.
Se on muistutus kaikista vuoden 2013 tapahtumista, jolloin porukalla autoimme 50 thaimaalaista marjanpoimijaa. Poimijat olivat ajautuneet riitaan heidät Suomeen tuoneen marjayrityksen kanssa yrittäessään saada heille kuuluvia rahoja. Useita viikkoja kestäneen prosessin aikana opin paljon suomalaisesta yhteiskunnasta. Monien ihmisten auttamishalu ja -kyky oli pysäyttävää. Viidellekymmenelle vailla tuloja olevasta henkilöstä huolehdittiin ja heille saatiin järjestettyä niin majoitus, terveydenhuolto, ruokailu kuin kuljetukset vapaaehtoisvoimin. Sen sijaan Suomen viranomaiset pettivät nämä ihmiset täysin. Poimijoiden tekemään rikosilmoitukseen ihmiskaupasta poliisi vastasi lopettamalla tutkinnan kuulematta yhden yhtäkään poimijaa. Kukaan ei ottanut vastuuta heidän pärjäämisestään ja lopulta poimijat kävivät oikeutta yritystä vastaan siviilioikeudenkanteella saadakseen heille kuuluvia rahoja. Mikään ei auttanut.
Suomen luonnonmarjabisnes on kestämättömällä pohjalla. Se rakentuu sen varaan, että Suomeen saapuvat poimijat eivät ole työsuhteessa yrityksiin. Ala pyörii ihmisten hyväksikäytön varassa tavalla, jonka ei pitäisi olla Suomen kaltaisessa yhteiskunnassa mahdollista.
Ensimmäisen kerran tutustuin ilmiöön vuonna 2011 Lapissa, kun kiersimme Vasemmistonuorten kanssa haastattelemassa hylättyihin kyläkouluihin majoitettuja poimijoita. Poimijat ottavat yleensä kotimaassaan velkaa maksaakseen Suomeen tuloon liittyvät kulut kuten matkat ja sairausvakuutuksen. He työskentelevät Suomessa turistiviisumilla eivätkä ole virallisesti työntekijän asemassa. Tämän seurauksena heihin ei sovelleta Suomen työelämälainsäädäntöä. Poimijat tekevät usein seitsemänpäivisiä viikkoja ja 10-15 tuntisia työpäiviä. He eivät myöskään ole työehtosopimusten piirissä ja siten oikeutettuja tiettyyn vähimmäispalkkaan.
Poimijoiden asemaan ja sovittuun palkkaan liittyy useita epäselvyyksiä johtuen Thaimaahan asti ulottuvista rekrytointiketjuista. Usein ensimmäistä tai toista vuotta Suomessa käyvät poimijat lähtevät takaisin kotimaahansa edelleen veloissaan. Tämän seurauksena syntyy pakko tulla uudestaan Suomeen poimimaan. Täällä ollessaan he ovat usein täysin heidät maahan tuoneen marjayrityksen armoilla ja majoitusolosuhteissa on useampaan otteeseen ilmennyt vakavia puutteita.
Johtuen alan isoista epäkohdista Thaimaan viranomaiset ovat ryhtyneet toimiin omien kansalaistensa suojelemiseksi. Yhdessä vaiheessa thaimaalaisten poimijoiden määrä Suomessa väheni. Myös suomalaiset viranomaiset ovat yrittäneet puuttua epäkohtiin lisäämällä yritysten valvontaa. 50 marjanpoimijan kiistan jälkeen vuonna 2014 siirryttiinkin eräänlaiseen aiesopimusjärjestelmään, jonka tarkoitus oli yhdenmukaistaa alan toimintatapoja sekä parantaa poimijoiden ansaintamahdollisuuksia. Tämän velvoittavuus on ollut kuitenkin heikko.
Tämä hallitus on tehnyt töitä puuttuakseen ihmiskauppaan ja ulkomaalaisten työntekijöiden hyväksikäyttöön. Tällä kaudella on säädetty laki, jolla muun muassa on kielletty yrityksiä veloittamasta rekrytoinnista tai perehdyttämisestä ja mahdollistettu työsuojeluviranomaisille lain toteutumisen valvonta. Se ei kuitenkaan muuttanut poimijoiden oikeudellista asemaa työntekijöiksi. Töitä siis vielä riittää.
Nyt yhden Suomen luonnonmarjabisneksen suurimman yrityksen toiminnanjohtaja on vangittu epäiltynä törkeästä ihmiskaupasta. Mediatietojen mukaan “ihmiskauppaa epäillään tapahtuneen marjayrityksen toiminnassa esimerkiksi erehdyttämällä, riistämällä ja teetättämällä Suomeen kausityöläisiksi tulleilla thaimaalaisilla marjanpoimijoilla pakkotyönomaista työtä”. Poliisi epäilee, että poimijoita on pidetty riippuvaisena työnantajasta ja majoitettu heikoissa olosuhteissa. Nämä ovat ihmiskaupalle tyypillisiä piirteitä.
Kaiken kukkaraksi työ- ja elinkeinoministeriön korkea virkamies on pidätetty ja häntä epäillään törkeästä lahjuksen ottamisesta ja törkeästä virka-aseman väärinkäytöstä. Sama henkilö on ollut vastuussa siitä, miten suuria määriä poimijoita mikäkin luonnonmarjayritys saa Suomeen tuoda sekä edellä mainitusta, riittämättömäksi jääneen lakihankkeen valmistelusta. Nämä epäilykset ovat erittäin vakavia.
Kaikki tämä osoittaa, miten luonnonmarjabisnes on Suomessa kestämättömällä pohjalla. Siitä huolimatta, että järjestelmää on yritetty viilata ja muokata “vähän paremmaksi”, eivät pienet parannukset riitä muuttamaan elinkeinotoiminnan mallia, joka perustuu heikossa asemassa olevien ihmisten riistoon. Tämän on loputtava. Jokainen ansaitsee reilut työehdot.
