Kun vaalikampanja on kiireisimmässä vaiheessaan, ehdokas unelmoi yleensä ajasta vaalipäivän jälkeen. Vaalien jälkeen on se maaginen “sitten”, jolloin on taas aikaa. Sitten on aikaa siivota, aikaa kirjoittaa, aikaa nähdä kavereita ja sukulaisia ja aikaa urheilla. Niin minäkin olen tehnyt kaikissa vaaleissa, joissa olen ollut ehdokkaana ja niin tein nytkin. Silti tämä blogikirjoitus tulee vasta nyt kaksi viikkoa eduskuntavaalien jälkeen, koska pääsiäinen, eurovaalit, eduskunnan työn alkaminen ja hallitusneuvotteluihin valmistautuminen on pitänyt minut kiireisenä.
Ensin haluan esittää suuret kiitokset. 24 542 ääntä on aivan käsittämätön määrä. Se on jopa historiallisen suuri naiskansanedustajalle, jos ei lasketa Hertta Kuusisen saamia ääniä ajalta, jolloin ehdokkas saattoi olla ehdolla monissa vaalipiireissä. Olen todella onnellinen ja iloinen siitä suuresta luottamuksesta, jonka varsinaissuomalaiset ovat minulle osoittaneet. Ihmisiltä saamani alautteen perusteella monet ovat ennen kaikkea arvostaneet tapaani tehdä politiikkaa. Olen saanut kiitosta siitä, että perustelen omia kantojani, että vastaan esitettyihin kysymyksiin, että olen perehtynyt käsiteltävään aihekokonaisuuteen ja että uskallan puolustaa omia arvojani ja pienituloisten asemaa.
Tällaisena klikkiotsikkojen ja nopeatempoisen mediajulkisuuden värittämänä aikana olen todella ilahtunut siitä, miten vahvasti ihmiset tuntuvat arvostavan hyvin perustavanlaatuisia piirteitä politiikassa. Ei tarvitse tehdä itsestään mediaspektaakkelia tai hakea julkisuutta provokaatioilla, vaan riittää, että osoittaa olevansa valmis tekemään kovasti töitä, että on rehellinen ja että puhuu ymmärrettävällä ja selkeällä kielellä omista ratkaisuistaan sekä siitä MIKSI pitää juuri niitä ratkaisuja oikeina.
Kun aloitin eduskunnassa neljä vuotta sitten olin aika epävarma ja hermostunut, en ehtinyt syömään lounasta ensimmäisten viikkojen aikana, eksyin jatkuvasti käytävillä ja koko ensimmäisen kesän ajan pohdin, että tulenko ikinä oppimaan viihtymään ja olemaan niin vieraan tuntuisessa ympäristössä.
Vieraantuneisuus on toisaalta hyvä tunne. Ei ihmisten kuuluukaan omaksua eduskuntaa ”heidän paikkanaan” vaan aina ja joka hetki muistaa, mitä varten siellä on ja minkälaisen luottamuksen äänestäjiltä on saanut. Politiikka ei saa olla vain asioiden ”hoitamista” ja hallinnoimista vaan maailman muuttamista parempaan ja sitä, että säilyttää kykynsä unelmoida ja visioida tulevaa.
Uusien kansanedustajien perehdytyksestä neljä vuotta sitten muistan myös erään konkariedustajan antaman vinkin:”muistakaa sitten varata aikaa lukemiselle, muuten täällä tyhmistyy”. Se oli arvokas vinkki, jonka yritin pitää mielessäni koko viime kauden, vaikka väännöt sotesta ja koulutusleikkauksista monesti veivät mennessään.
Vaalituloksessa oli muutakin mistä olla kiitollinen. Vasemmistoliitto saavutti ensimmäisen voittonsa eudskuntavaaleissa sitten vuoden 1995. Neljä lisäpaikka on erittäin hyvä tulos suhteutettuna ryhmän kokoon, joka viime kaudella oli 12 edustajaa. Voittoa ei saavutettu vain onnistuneen eduskuntavaalikampanjan takia, vaan se ansaittiin työllä, jota monet toimijat ovat jo vuosien ajan tehneet puolueen uudistamiseksi. Punavihreälle puolueelle, jolla on esittää ratkaisuja tulevaisuuden suuriin kysymyksiin kuten ilmastokriisin ja eriarvoisuuteen ja joka johdonmukaisesti puolustaa kaikkien ihmisten yhdenvertaisuutta ja ihmisoikeuksia on selvästi tilausta. Vasemmistoliitto ei ole vain tiettyjen äänestäjäryhmien puolue, vaan vaihtoehto kaikille äänestäjille koko Suomessa, jotka haluavat kääntää eriarvoistumsikehityksen.
Vaikka demareiden johtoasema jäi erittäin niukaksi ja perussuomalaisten tulos huolettaa monia suomalaisia, ovat eduskuntavaalien suurimmat voittajat selvät. SDP, vihreät ja vasemmistoliitto kasvattivat sekä paikka- että äänimääriään. Kannatustaan nostivat toisin sanoen puolueet, jotka ovat kuluneen vaalikauden aikana olleet porvarihallituksen sosiaaliturva- ja koulutusleikkausten äänekkäimpiä kriitikoita, ja jotka eduskuntavaalikampanjan aikana selvästi nostivat tasa-arvon ja kunnianhimoisen ilmastopolitiikan kärkivaatimuksiksi.
Perussuomalaisten vahva kannatus osoittaa kuitenkin, että vasemmistolla vielä on paljon työnsarkaa sen osoittamiseksi, että keisarilla ei ole vaatteita. Koko perussuomalaisten viime vaalikauden eduskuntaryhmä oli mukana hyväksymässä pienituloisiin ja koulutukseen kohdistuvia leikkauksia. Jussi Halla-aho ilmoitti valintansa jälkeen, että mielellään olisi jatkanut hallitusyhteistyötä kokoomuksen ja keskustan kanssa, mutta se ei muille hallituskumppaneille kelvannut. Toisin sanoen: yksikään maahanmuuttaja ei ollut hyväksymässä suomalaisten sotaveteraanien ja kansaneläkeläisten toimeentulon heikentämistä, mutta peräti 38 perussuomalaista teki niin.
Hallitusneuvotteluista on ennakoitu vaikeita, koska SDP:n, vihreiden ja vasemmistoliiton paikat eivät riitä enemmistöhallituksen muodostamiseksi. Neuvotteluiden suhteen on kuitenkin olennaista muistaa vaalien keskeisin tulos: suomalaiset äänestivät poliittisen suunnanmuutoksen puolesta. Vaalien voittajat olivat pienituloisten ja työntekijöiden asemaa sekä julkisia sosiaali- ja terveydenhuollon palveluita puolustaneet puolueet, jotka myös ovat vaatineet ilmastopolitiikan kunnianhimon tason merkittävää nostoa.
Hallitusneuvotteluiden lähtökohtana pitää siksi itsestäänselvästi olla, että punavihreä vaalivoitto näkyy hallitusohjelmassa ja päätöksentekoon osallistuvien puolueiden kokoonpanossa. Antti Rinne valittiin perjantaina virallisesti hallitustunnustelijaksi ja hän antoi kaikille puolueille kysymyspatteriston, johon on vastattava. Laaja kysymyslista on minusta oikein hyvin rakennettu. Ilmastopolitiikka on nostettu kärkeen heti ensimmäisessä kysymyksessä ja siinä kysytään kaikkien puolueiden sitoutumista 1,5 asteen tavoitteeseen ilmaston lämpenemisen rajoittamisen osalta. Se on mielestäni hieno osoitus siitä, kuinka ilmastopolitiikka todella on lyönyt läpi kaikkea politiikkaa raamittavana tavoitteena.
Muissa kysymyksissä halutaan tietää puolueiden kantoja muun muassa hyvinvointipalveluiden vahvistamiseen ja ikäihmisten toimeentulon turvaamiseen, koulutus-, tiede- ja innovaatiopolitiikan saralla sekä työllisyysasteen nostamisen ja kansainvälisen politiikan suhteen. Kysymykset antavat mielestäni erinomaisen lähtökohdan hallitusneuvotteluiden käymiseen ja heijastavat hyvin niitä aiheita, joista käytiin keskustelua eduskuntavaalien alla.
Tärkein tehtävä hallitukselle tulee olemaan poliittisen suunnan muuttaminen. Leikkauspolitiikan, yksityistämisen ja aktiivimalleien sijasta pitää suunnata katse tulevaan. Kaikki isot uudistukset jäivät viime vaalikaudella tekemättä ja nyt pitää hoitaa sote, sotu ja, vanhempainvapaat kuntoon sekä huolehtia työllisyydestä ja EU-puheenjohtajuudesta.
Tällaisina aikoina tarvitaan enemmän kuin koskaan edustajia, jotka ovat sitoutuneita taistelemaan tasa-arvon, yhdenvertaisuuden ja kestävän ilmastopolitiikan puolesta.
Tarvitaan edustajia, jotka eivät ole eduskunnassa vain koska haluavat käyttää valtaa ja vinguttaa taksikorttia, vaan ovat sitoutuneita tekemään töitä paremman yhteiskunnan puolesta, joka päivä ja vuorokauden ympäri. Ja jotka toivottavasti myös varaavat aikaa lukemiseen.
