Varmin merkki keväästä on maaliskuun lopussa pidettävä kehysriihi ja uudelleen virinnyt keskustelu kansantalouden tilasta. Samat vanhat “talousviisaat” veisaavat samaa virttä kuten aina ennenkin: pitää leikata menoja, heikentää palveluita ja muuttaa opintotuki lainaksi. Hallituspuolueet kiistelevät siitä, miten tavoite velkasuhteen taittamiseksi pitää toteuttaa eli pitääkö sopeuttaa kolme miljardia yhden vai useamman vuoden aikana. Itse velkasuhteen taittamisesta vaikuttavat kaikki puolueet olevan yhtä mieltä.
Poliitikkojen arkipäivä koostuu pienistä tärkeistä kamppailuista: kokouspöydissä taistellaan sanamuodoista, päätöksenteon muodollisuuksista, hallintosääntöjen ja hallitusohjelmien tulkinnoista sekä erilaisten kompromissien reunaehdoista. Mutta poliittisessa liikkeessä on pakko olla aikaa myös katseen nostamiselle kohti ympäröivää maailmaa. Vasemmisto ei saa ikinä unohtaa, että politiikka on myös kamppailua ajatuksista ja tulkinnoista. Se, jolla todella on valtaa, määrittää mikä on mahdollista ja mikä ei, mistä puhutaan ja mistä ei.
Kevään kehysriihessä vasemmistolla on mahdollisuus haastaa oikeisto velkasuhteen taittamisen tavoitteesta. Suomen talous kärsii niin suhdanteista johtuvasta taantumasta kuin teollisuuden rakennemuutoksesta, ja kumpikaan näistä ongelmista ei ratkea lisäsopeutuksilla.
Koko velkasuhteen taittaminen on tavoitteena syytä kyseenalaistaa. Jaakko Kianderin mukaan työllisyysasteen nosto nykyisestä 75 prosenttiin poistaisi koko niin sanotun kestävyysvajeen. Miksi ei kutsuta oppositiota mukaan pohtimaan miten tähän tavoitteeseen päästään?
Ja mikäli olemme huolissamme julkistalouden kestävyydestä, miksemme nosta pääomaveron osuutta verotuloista lähemmäksi EU:n keskitasoa? Vuonna 2011 pääomaan kohdistuvien verojen osuus verotuloista oli Suomessa 15,5 prosenttia ja EU:ssa keskimäärin 20,5 prosenttia. Tilastokeskuksen laskelmien mukaan pääomaveroja pitäisi periä 4 miljardia euroa enemmän, jotta pääomaverojen osuus kaikista verotuloista olisi Suomessa kuin EU-maissa keskimäärin.
Miksi edes harkitaan lisäleikkauksia tilanteessa, jossa EU:ssa häviää 1 000 miljardia euroa vuositasolla veroparatiiseihin veronkierron seurauksena, kun jäsenmaat taas yhdessä budjetoivat terveydenhuoltoon noin 994 miljardia?
Vasemmisto, joka ei haasta oikeistoa taistelussa politiikan isoista linjoista, on vasemmisto, joka ikuisesti tulee olemaan tuomittu kamppailemaan annettujen reunaehtojen sisällä pienten parannusten puolesta.
Sellainen kyllä-kyllä-linjan vasemmisto hyväksyy talouskuripolitiikan harjoittamisen, niin kansallisesti kuin Euroopassa, niin kauan kuin se saa jotain pientä vastapalveluksi hyväksynnälleen. Mutta samalla vasemmisto menettää mahdollisuuden kritisoida uskottavasti samaista kuripolitiikkaa ja tarjota jotain parempaa sen tilalle.
No Comments