Emme saa lähteä Ruotsin tielle

Ruotsin eduskuntavaaleja seuraavana päivänä Tukholmassa kokoontui 10 000 ihmistä keskelle kaupunkia osoittamaan mieltä rasismia vastaan. Ensimmäistä mielenosoitusta seuraavina viikkoina on säännöllisesti järjestetty mielenosoituksia ympäri Ruotsia, joihin on osallistunut tuhansittain ihmisiä.

Ruotsin eduskuntavaalien tulos tarkoitti kansankodin perustavanlaatuista uudelleenkalustamista. Punavihreän yhteistyön hävisi, mikä tarkoitti porvarillisen yhteistyön vallanaseman tietynlaista virallistamista ja pysyväistämistä. Lisäksi avoimesti rasistinen puolue Sverigedemokraterna ylitti äänikynnyksen ja pääsi ensimmäistä kertaa eduskuntaan kahdellakymmenellä edustajalla.

Suurin ongelma Ruotsidemokraattien eduskuntaan pääsyssä on mahdollisuus sen ongelmanasettelujen ja retoriikan leviämiseen tavalla joka on nähty koko Euroopassa ja myös Suomessa. Äärioikeistolaisten puolueiden ongelmanasettelu perustuu maahanmuuton esittämiseen uhkana ja ongelmana sekä väitteeseen, että keskustelunavauksia tästä aiheesta ei sallita poliittisen korrektiuden nimessä. Juuri tämä asetelma ja retoriikka ovat tuttuja myös Perussuomalaisten poliittisen liikkeen pohjana.

Ruotsidemokraattien kannatus oli suurinta  paikkakunnilla ja kaupunginosissa, joissa asuu vähän tai ei ollenkaan maahanmuuttajia. Tämä osoittaa, että rasististen liikkeiden vahvin moottori on uhkakuvien luominen, eivät todelliset yhteiskuntapoliittiset ongelmat. Samasta kielii Perussuomalaisten käsittämättömän korkea kannatus Suomessa, joka on kansainvälisesti tunnettu maana, jossa on erittäin vähän maahanmuuttajia ja pakolaisia.

Tällainen kannatuksen jakautuminen kertoo siitä, että puolueiden retoriikka on uskottavimmillaan paikoissa, joissa näitä ”maahanmuuttajaongelmia” ei fyysisesti ylipäätänsä voi olla. Uhkakuvia hyödynnetään poliittisesti, koska ne vetoavat tunteisiin teholla, johon valtavirtapuolueet eivät ole yltäneet vuosiin. Perussuomalaisten ja Ruotsidemokraattien luomat uhkakuvat vetoavat eri maissa pitkälti samaan äänestäjäkuntaan ja samaan tarpeeseen saada vastauksia kasvavaan oikeiston harjoittaman politiikan luomaan epävarmuuteen.

Vaikka nämä ”äärimaahanmuuttokriittiset” ulottuvuudet ovat Perussuomalaisten retoriikassa olleet vähemmän suorasukaisia, puheet puolueiden erilaisuudesta ovat liioiteltuja. Perussuomalaiset on Ruotsidemokraattien tapaan oikeistopuolue, vaikka se ratsastaakin mieluummin muka-vasemmistolaisella retoriikalla kuin Ruotsidemokraatit. Vaikka Ruotsidemokraatit on  puolueena aiemmin flirttaillut Perussuomalaisia selkeämmin kansallissosialismin kanssa, löytyy Perussuomalaisten ja sen ympärillä pyörivien järjestöjen ja liikkeiden keskuudesta paljon suomalaisissa äärioikeistoliikkeissä toimineita henkilöitä. Molemmat  puolueet tarjoavat maahanmuuton rajoituksia lääkkeeksi ihmisten kasvavaan epävarmuuteen ja haavoittuvaisuuteen, vaikka todellinen syy huonovointisuudelle on hyvinvointiyhteiskunnan tietoinen alasajo.

Työväenluokalla ei ole tarvittavaa taloudellista liikkumavaraa nauttia oikeiston veronalennuksien tuottamasta näennäisvapaudesta, sillä veronalennukset rahoitetaan palveluiden yksityistämisellä ja kuntaveron nostamisen tapaisilla tasaveroratkaisuilla.

Tämän politiikan selitysmallina ”me vastaan ne” -asetelma on monien mielestä helpompi lähestyä kuin abstraktilta tuntuva ”vasemmisto – oikeisto” -jaottelu.

Tämä viimeistään osoittaa äärioikeistolaisten puolueiden oikeistolaisuuden. Puhumalla maahanmuuttoliikkeistä, ihmisten erilaisuudesta tai uskonnoista ongelmina nämä puolueet tekevät oikeistolle parhaan mahdollisen palveluksen. Perussuomalaisten ja Ruotsidemokraattien kaltaiset puolueet siirtävät huomion pois todellisista uhkista, joita ovat esimerkiksi yhteiskunnan  eriarvoistuminen, tuloerojen kasvu, pääomatulojen kasvu  suhteessa palkkatuloihin, verotuksen kehitys, palveluiden yksityistäminen, siirtolaisten ja vuokratyöntekijöiden suojaamaton asema työmarkkinoilla sekä tämän vaikutus kaikkiin muihin työntekijöihin.

Mitä meillä sitten on opittavaa Ruotsista, maasta jossa heti vaalien jälkeisenä päivänä alkoi järjestäytyminen massamielenosoituksiin, jossa toinen maan kahdesta suurimmasta iltapäivälehdestä käynnisti heti massiivisen antirasistisen kampanjan ja jossa muiden puolueiden johtajat ovat julkisesti kieltäytyneet yhteistyöstä rasistien kanssa?

Meidän on tällä kertaa opittava olemaan toimimatta ruotsalaisten tavalla. Suomessa meidän on järjestäytyvä ennen eduskuntavaaleja, ennen kuin Perussuomalaiset mahdollisesti on vaatimassa paikan hallituksessa ja ennen kuin Suomessa tulee lisää hyökkäyksiä Pride-kulkueita tai uskonnollisia temppeleitä vastaan.

Suomessa meidän on opittava vastaamaan analyysillä ennemminkin kuin
epämääräisillä ”Vi gillar olika”- kampanjoilla. Rasistisia liikkeitä jo äänestäviä ihmisiä ei saada havahtumaan todellisiin yhteiskunnallisiin ristiriitoihin puhumalla kaikkien ihmisten samanarvoisuudesta, vaan osoittamalla missä todelliset yhteiskunnalliset intressikonfliktit ovat. Meidän viestimme ei saa olla rajoittunut siihen, että erilaisuus sinänsä on rikastuttavaa, vaan on tuotava esille että työntekijöinä, työttöminä tai opiskelijoina olemme samanlaisessa asemassa ja että julkisen hyvinvointiyhteiskuntajärjestelmän romuttaminen ja työntekijöiden aseman heikentäminen itse asiassa uhkaavat meitä kaikkia.