Menu
Yleinen

Rasismia ja suvaitsemattomuutta vastaan toimittava nyt

Mielipidekirjoitus julkaistu Turun Sanomissa 23.11

Oulun yliopiston ylioppilaskunnan tiloihin tehtiin polttopulloisku 28.10. torstaiyönä. Oulussa oli tapahtunut seksuaalivähemmistöihin kohdistuneita pahoinpitelyitä, ja ylioppilaskunta oli julkaissut kannanoton suvaitsevaisuuden puolesta. Hyökkäyksen motiiviksi epäilläänkin nimenomaan ylioppilaskunnan kannanottoa.

Turun vasemmisto-opiskelijat Avanti ja Åbo Gröna Vänster ovat tyrmistyneitä kehityksestä. Jo kesällä tehtiin kaasuisku Pride-kulkueeseen Helsingissä ensimmäistä kertaa maamme historiassa, ja heti perään Helsingin SETA:n toimiston ikkunoita rikottiin ja oveen piirrettiin hakaristi.

Hyökkäykset seksuaalivähemmistöjen oikeuksia kohtaan kumuloituivat yhteen päätepisteeseensä 12.10. lähetetyn YLE:n Ajankohtaisen kakkosen ”Homoillan” jälkeen. Ohjelmassa kristillisdemokraattien puheenjohtaja Päivi Räsänen mm.kertoi, miten homoseksuaalit toteuttavat seksuaalisuuttaan, vaikka tietävät sen olevan väärin.

Mielestämme rasistisia piirteitä saanut maahanmuuttokeskustelu on osa samaa kehitystä. Äärioikeisto nousee Euroopassa, ja sama ilmiö on havaittavissa myös Suomessa. Päivi Räsänenkin toivoi Ylioppilaslehden haastattelussa 29.10., että Suomi vastaanottaisi ensisijaisesti kristittyjä pakolaisia. Lokakuun viimeisenä viikonloppuna Turussa riehui skinheadien joukkio, jonka tunkeutuminen kebabravintolaan saatiin estettyä viime tingassa. Joukko äärioikeistolaisia nuoria häiritsi lauantaina 20.11. Turun Kauppatorilla pidettyä rauhanomaista rasisminvastaista mielenosoitusta. Väkivallalta vältyttiin onneksi.

Poliisiammattikorkeakoulun tuoreen tutkimuksen mukaan nk.viharikokset ovat viime vuosina lisääntyneet huomattavasti. Pidämme kehitystä äärimmäisen huolestuttavana. Haluamme elää turvallisessa ja moniarvoisessa Suomessa, jossa jokainen voi kulkea kulkueissa ja julkistaa kannanottoja ilman pelkoa. Äärioikeiston nousuun pitää vastata selkeillä kannanotoilla kaikkien ihmisoikeuksien turvaamisen puolesta, sekä ylipäätään poliittisilla toimenpiteillä ja -analyysillä. Populismiin pitää vastata konkreettisen työn kautta.

Yhteiskunnan lisääntyvä epävarmuus kumpuaa ihmisten syrjäyttämisestä ja toimeentulo-ongelmien kasautumisesta. Syy kehitykseen ei kuitenkaan löydy yksittäisistä ihmisistä tai ihmisryhmistä, vaan oikeiston harjoittamasta politiikasta ja hyvinvointiyhteiskunnan tietoisesta alasajosta.

Li Andersson
Puheenjohtaja
Åbo Gröna Vänster

Eva-Liisa Raekallio
Puheenjohtaja
Turun vasemmisto-opiskelijat Avanti ry.

No Comments

    Leave a Reply