Teksti julkaistu Metalli 7 -jäsenlehdessä, kuva: Wikipedia.
Eräs turkulainen telakkaduunari totesi minulle taannoin, että telakka varmasti on paljon monikulttuurisempi työpaikka kuin monet muut Suomessa. Hän sanoi, että siellä on totuttu tekemään töitä erilaisten ihmisten kanssa. Ongelma ei hänen mukaansa ole kielten paljous vaan se, että pelisääntöjen pitää olla kaikille samat ja reilut.
Vaikka EU:ta mainostetaan kansainvälisyydellä ja rauhan liittona, unionissa on tehty paljon sellaista politiikka, joka on ollut kansalaisten näkökulmasta kaikkea muuta kuin solidaarista. Hieno vapaan liikkuvuuden periaate on toteutettu piittaamatta lainkaan seurauksista – työehdot eivät käytännössä ole samat kaikille samassa maassa työskenteleville, eikä ammattiyhdistysliikkeellä ja viranomaisilla ole riittävästi keinoja valvoa niiden toteutumista. Käytännössä ”vapaat sisämarkkinat” ovat työnantajien tapa kilpailuttaa työntekijöitä toisiaan vastaan ja tiputtaa palkkoja alipalkkauksella ja pitkillä alihankintaketjuilla.
Ongelmia on muuallakin kuin telakoilla ja rakennustyömailla; viimeisenä esimerkkinä helsinkiläinen trendiravintola, joka jätti maksamatta ylityökorvauksia ja palkanlisiä nuorille virolaisille useiden tuhansien eurojen edestä.
Yt-neuvottelujen yleistyessä ja jopa valtion omistamien yhtiöiden rekrytoidessa ulkomaalaista rikkurityövoimaa, voi työelämän kehityksen kääntäminen tuntua mahdottomalta. Tämä onkin oikeiston suurin sumutus. Kansallisilla ja kansainvälisillä tasoilla tehdään nimittäin koko ajan poliittisia päätöksiä, jotka joko parantavat tai heikentävät duunareiden asemaa. Yksi näistä tasoista on EU.
EU-maiden työministerit ja europarlamentin työllisyyden ja sosiaaliasioiden valiokunta keskustelivat ja äänestelivät koko viime vuoden ajan direktiivistä, jolla on tarkoitus täsmentää lainsäädäntöä liittyen lähetettyihin työntekijöihin. Ay-liikkeelle erityisen tärkeitä olivat direktiivin kirjaukset ulkomaalaisten työnteon valvonnasta ja siitä, kuinka voimakkaasti jäsenmaita velvoitetaan sitä tekemään.
Suomessa on kauan puhuttu siitä, miten vaikeaa harmaaseen talouteen ja alipalkkaukseen on puuttua, kun ei ole riittävästi resursseja. Maaliskuusta 2013 lähtien kaikilla rakennustyömaiden työntekijöillä on ollut pakko pitää veronumero näkyvästi esillä. Verohallinto on arvioinut että se jo nyt on vähentänyt harmaata taloutta ja kerännyt valtiolle tuloja 160 miljoonan edestä. Veronumerojärjestelmä on vasta yksi askel, mutta hyvä esimerkki valvonnasta, joka oikeasti näyttää toimivan.
Lähetettyjen työntekijöiden täytäntöönpanodirektiivin käsittely osoitti kuitenkin, kuinka paljon väliä sillä on, istuuko parlamentissa meppejä, jotka haluavat parantaa työntekijöiden asemaa ja vähentää harmaata taloutta. Komission alkuperäinen esitys olisi rajoittanut valtioiden mahdollisuuksia päättää itse valvontakeinoistaan. Se olisi saattanut jopa tehdä mahdottomaksi koko veronumerojärjestelmän. Europarlamentin valiokunnan käsittelyn jälkeen sisältöä parannettiin kuitenkin niin, että valtioilla on jatkossakin mahdollisuus valita itse, miten haluavat pitää huolta siitä, että verot ja palkat maksetaan niin kuin pitää.
Euroopan unionin kehityksen suunta on käännettävä. Vuokratyöntekijöille ja lähetetyille työntekijöille on taattava samat oikeudet kuin muillekin työntekijöille ja ay-liikkeelle on annettava joukkokanneoikeus. Sopimusten määrittämän palkkatason turvaamiseksi ja laittoman palkkadumppauksen estämiseksi on siirryttävä kohti Hollannissa käytössä olevaa ketjuvastuuta.
Näiden tavoitteiden läpiajamiseksi tarvitaan niin ammattiyhdistysliikettä kuin vasemmistoa ja yksittäistä telakkaduunariakin. Työntekijöiden kannattaa edelleen pitää yhtä oikeuksiensa puolustamiseksi.
No Comments