Vaikka vaalikautta on jäljellä enää muutama kuukausi, jatkaa pääministeri Sipilän hallitus sinnikkäästi pyrkimyksiään toteuttaa Suomen historian suurimman sosiaali- ja terveydenhuollon ulkoistamis- ja yksityistämisprojekti. Varsinainen sosiaali- ja terveyspalveluita koskeva lainsäädäntökokonaisuus on parhaillaan perustuslakivaliokunnan arvioitavana, mutta hallitus tuo silti uusia sote-lakeja eduskunnan käsiteltäväksi tällä viikolla. Esitykset seuraavat tuttua kaavaa: lakiluonnokset on kirjoitettu yksityisten terveyskonsernien ehdoilla ja niiden aseman vahvistamiseksi.
Sipilän hallituksen sote-projektin ohjenuorana on alusta alkaen ollut sote-markkinoiden avaaminen voittoa tavoitteleville yrityksille mahdollisimman laajasti. Entinen sote-uudistuksesta vastaava ministeri Juha Rehula myönsi tämän avoimesti uudenvuoden alla julkaistussa haastattelussa hänen loppuun palamisestaan. Rehulan mukaan hän huomasi olevansa vain “nappula pelissä, jota muut ohjailivat. Peli ei ollut politiikkojen näpeissä, vaan sitä johtivat muun muassa markkinavoimat”. Kertoo tämän maan alennustilasta, että Suomen sosiaali- ja terveydenhuollosta vastaava ministeri kokee olevansa bisneksen pelinappula, kun kyse on Suomen historian suurimmasta sosiaali- ja terveydenhuollon uudistuksesta. Valta on parlamentaarisessa demokratiassa vaaleissa valituilla päättäjillä, ei kokoomuksen terveysbisneksen palkkalistoilla olevilla lobbareilla. Tai ainakin pitäisi olla.
Piinkova pyrkimys markkinoiden avaamiseen on myös syy uudistuksen valmistelussa ilmenneille valtaville ongelmille. Uudistus on törmännyt perustuslakiin useampaan otteeseen, kun palveluiden markkinaehtoistaminen on asetettu muita yhteiskunnallisia velvoitteita ja kansalaisten oikeuksia keskeisempään asemaan.
Tällä viikolla hallitus tuo eduskuntaan esityksen uudesta poikkeuksesta terveydenhuoltolakiin koskien leikkaustoimintaa sekä ensihoidon järjestämisestä. Kysymys kuuluu, kokeeko myös ministeri Annika Saarikko olevansa vain pelinappula markkinavoimien ohjaamassa uudistuksessa? Sama kaupallisen soten linja jatkuu nimittäin edelleen.
Leikkaustoimintaa koskevan lainsäädännön tausta on niissä säästöissä, mitkä hallitus on tehnyt erikoissairaanhoitoon. Niillä on ollut erittäin suuria vaikutuksia aluesairaaloiden ja keskussairaaloiden toimintaan muun muassa Pohjois-Suomessa. Hallituksen tavoitteena on säästää 350 miljoonaa erikoissairaanhoidon kustannuksista, keskittämällä palveluita suuriin sairaaloihin.
Lakimuutoksen myötä tuli velvoite keskittää leikkaussaliolosuhteita ja anestesiaa edellyttävä leikkaushoito ympärivuorokautista yhteispäivystystä ylläpitäviin keskussairaaloihin. Käytännössä tämä on tarkoittanut merkittävää muutosta monien keskussairaaloiden, aluesairaaloiden ja kunnallisten sairaaloiden toimintaan sekä toimintojen loppumista.
Synnytysten osalta on esimerkiksi säädetty, että sairaalassa pitää olla vähintään 1000 synnytystä vuodessa, ja lisäksi sairaalan on täytettävä päivystysasetuksessa säädetyt laatuvaatimukset. Tämän seurauksena esimerkiksi Oulaskankaan sairaalassa on lopetettu synnytykset kokonaan, ja esimerkiksi Kemissä ja Kajaanissa on saatu jatkaa vain poikkeusluvan turvin. Se luo epävarmuutta niin alueen asukkaille kuin työntekijöille.
Keskittämisen seurauksena moniin aluesairaaloihin on jäänyt leikkaussalikapasiteettia, jota ei ole mahdollista hyödyntää keskittämisen takia. Päivystävillä keskussairaaloilla taas ei välttämättä ole riittävästi lisäkapasiteettia, minkä seurauksena he joutuvat siihen investoimaan – tai hankkimaan sitä ostamalla palveluita.
Hallitus on nyt herännyt epäkohtaan oman keskittämisensä seurauksena. Lakiesityksen mukaan voimassa oleva lainsäädäntö johtaisi tilanteeseen, “jossa ilman nyt ehdotettavaa erillistä sääntelyä sairaanhoitopiirin anestesiaa vaativien leikkausten ostot yksityiseltä eivät täyttäisi terveydenhuoltolain ja sen nojalla annettujen asetusten velvoitteita.” Yksityisiltä yrityksiltä tehdyt ostokset toisin sanoen vaikeutuisivat, koska samoja vaatimuksia sovelletaan niin julkisiin kuin yksityisiin toimintoihin!
Hallituksen ratkaisu on säätää poikkeuksesta keskittämissääntöön. Sairaanhoitopiirit voivat jatkossa järjestää anestesiaa ja leikkaussaliolosuhteita edellyttävää kiireetöntä leikkaustoimintaa tai yleisanestesiaa edellyttäviä muita kiireettömiä toimenpiteitä sairaanhoitopiirin toimintayksikössä, jossa ei ole ympärivuorokautista perusterveydenhuollon ja erikoissairaanhoidon yhteispäivystystä. Ehtona on kuitenkin se, että on mahdollista siirtää potilas nopeasti jatkohoitoon sairaalaan, jossa on ympärivuorokautinen valmius päivystysleikkausten tekemiseen, teho-osasto ja riittävän laajasti erikoisalojen ympärivuorokautista päivystystä. “Nopeasti” tarkoittaa, että pitää olla mahdollista saada siirrettyä potilas ambulanssilla korkeintaan puolessa tunnissa.
Tämä tarkoittaa, että ne yksityiset voittoa tavoittelevat terveysyritykset, jotka ovat laittaneet paljon rahaa uusiin tiloihin isoissa kaupungeissa, ja joilla ei ole mitään intressiä itse järjestää hyvin kallista ja vaativaa päivystystä, voivat jatkossa jatkaa leikkaustoimintaansa sekä palveluiden myyntiä sairaanhoitopiireille ja ongelmien sattuessa lähettää potilaat päivystystä ylläpitäville julkisille keskus- ja yliopistollisille sairaaloille. Lakiesityksessä todetaan näin: “Uudet säädökset antaisivat yksityisille toimijoille laajat mahdollisuudet tarjota leikkauspalveluita sairaanhoitopiirien keskussairaaloiden sijaintikaupungeissa ilman merkittävää kustannusten lisääntymistä, koska omaa päivystystä ei vaadittaisi. Ne voisivat tukeutua keskussairaaloihin tukisairaaloina, jolloin niillä ei tarvittaisi merkittävää varautumista leikkaustoiminnan poikkeustilanteisiin. “
Erikoissairaanhoidon kohdalla konkretisoituu hyvin hallituksen arvomaailma. Säästöjen varjolla keskitetään ja ajetaan alas julkisia palveluita, samalla kun avataan mahdollisuus yksityisille voittoa tavoitteleville yrityksille tuottaa samoja palveluita. Mikäli keskussairaaloilla ei ole riittävästi omaa kapasiteettia hoitaa lisääntyviä leikkauksia, jää heille ainoaksi mahdollisuudeksi hankkia näitä palveluita lähellä sijaitsevalta yksityiseltä palveluntuottajalta, kun 45 minuutin matkan päässä oleva aluesairaala ei enää kelpaa.
Sokerina pohjalla hallitus tuo vielä toisen erillisen esityksen ensihoidosa. Vastuu ensihoidosta siirretään maakunnille, joiden tulee koordinoida toimintaa viidellä yhteistyöalueella. Ensihoidon todetaan olevan viranomaistoimintaa ja siten ei-taloudellista toimintaa, jota julkinen valta hoitaa, MUTTA ensivastetoiminta, jota pelastuslaitosten lisäksi on hoitanut Rajavartiolaitos ja puolustusvoimat sekä Suomen Punainen Risti, voidaan jatkossa hankkia yksityisiltä yrityksiltä. Ensivastetoiminta on ensihoitoon kuuluvaa ensiapua, jonka tarkoitus on antaa potilaalle ensiapua kunnes ambulanssi ja ensihoitohenkilökunta saapuu.
Lisäksi lakiesityksessä edellytetään, että maakunta ensisijaisesti hankkii ensihoitopalveluun kuulumattomat potilassiirrot kilpailuttamalla. Esityksen mukaan tämä laajentaa yksityisten palveluntuottajien osuutta potilassiirroissa merkittävästi, koska potilassiirtojen määrä on merkittävästi suurempi kuin ensihoitotehtävien osuus.
Taas kerran käy itse lakiesityksestä hyvin selväksi, mikä hallituksen politiikkaa ohjaava voima on. Lakiesityksen mukaan se on “laadittu siten, että ensihoitopalveluun kuuluvat yksityisiltä palveluntuottajilta hankittava täydentävä palvelu sekä ensihoitopalveluun kuulumattomat potilassiirrot yhdessä turvaavat yksityisten palveluntuottajien mahdollisuudet tarjota merkittävän määrän palveluita perustettaville maakunnille.” Hallitusta ohjaa kaupallisuuden ihannointi ja terveysbisnes eikä suomalaisten oikeus terveyteen ja hyvään hoitoon.
