Punavihreydestä ja kuntavaaleista

Puhe punavihreässä satamatapahtumassa Lahdessa 26.8.2012:

Hyvät toverit ja ystävät, Vasemmistoliiton punavihreyttä esitetään aina asiana, joka olisi vaikea puolueellemme. Media pyrkii usein rakentamaan vastakkainasettelua puolueen “nuoren punavihreän siiven” ja “vanhan ay-väen” välille. Tällaisen vastakkainasettelun rakentaminen osoittaa mielestäni kuitenkin ainoastaan huonoa puolueen ja puolueen sisäisen keskustelun tuntemusta. Todellisuudessa punavihreyden suhteen käyvät poliittiset keskustelut ja väännöt eivät ole näin yksiselitteisiä.

Eduskuntavaaleissa minuun otti yhteyttä joukko Turun telakan duunareita, jotka ehdottivat minulle Turun telakan henkilöstön omaa työllisyyssuunnitelmaa käytettäväksi vaaliaseena. Syy sille, että he ottivat juuri muhun yhteyttä, oli se, että olin nostanut ilmastopolitiikan keskeiseksi vaaliteemaksi. Isojen laivatilauksien tulessa yhä harvemmin, telakan henkilökunta suunnitteli telakan kestävämmän tulevaisuuden varmistamiseksi työllisyyssuunitelman joka pohjautui siihen, että telakalla alettaisiin valmistamaan syvävesituulivoimapuistoja sekä lähiöihin täydennysrakennushankkeita.

Toinen esimerkki tuli viime viikonloppuna, jolloin olin puhumassa paperiteollisuuspaikkakunnalla Jämsänkoskella. Paikalla ollut Paperiliiton toimija nosti puheessaan puurakentamisen lisääminen keskeiseksi vaatimukseksi tulevaisuuden kannalta. Lisäämällä talojen rakentamista puulla Euroopassa pystytään sekä vähentämään ilmastopäästöjä että turvaamaan perinteisen teollisuusalan työpaikkoja. Tässä muutama konkreettinen esimerkki siitä, mitä punavihreä politiikka on, sekä siitä, että sitä todellakin tehdään myös ay-liikkeen sisällä, hyvin tärkeällä tavalla.

Punavihreän politiikan ydin on helppo kiteyttää: sosiaalisen oikeudenmukaisuuden toteuttaminen luonnon kantokyvyn rajoissa. Vasemmisto on ymmärtänyt, että niin resurssien oikeudenmukainen jako kuin ympäristö- ja ilmastokriisin ratkaiseminenkin on mahdotonta nykyisen kapitalistisen järjestelmän puitteissa.

Nykyiseen talousjärjestelmään ei yksinkertaisesti sisälly minkäänlaisia mekanismeja, joiden kautta voisimme puuttua ympäristökriisiin ja ilmastovelkaan. Tästä mahdottomuudesta on lukuisia todisteita, viimeisin on ympäristöministeriön tällä viikolla tullut muistutus siitä, että tänä vuonna kulutimme uusiutuvat luonnonvarat loppuun jo 22:s päivä elokuuta. Se tarkoittaa, että tämän viikon keskiviikosta lähtien olemme eläneet yli varojamme, kun luonnonvarojen kulutus ylittää niiden tuotannon. Tällä hetkellä me tarvitsemme 1,5 maapalloa tyydyttääksemme tarpeitamme, eikä globaali väestönkasvu yhdistettynä voimaakkaaseen talouskasvuun monissa entisissä kehitysmaissa anna minkäänlaista osviittaa siitä, että olisimme pienentämässä tätä epäsuhdetta.

Punavihreys tarkoittaa luonnollisesti myös sitä, että kunnianhimoisen ilmasto- ja ympäristöpolitiikan sosiaaliset ja tulonjakopoliittiset vaikutukset otetaan huomioon. Ilmastopolitiikan toimenpiteiden ja keinojen on oltava oikeudenmukaisia. Yhteiskunnan tulee huolehtia päästöjen vähentämisestä, ilmastopolitiikka ei saa typistyä omantunnon kysymyksiksi tai kuluttajien valinnoiksi, joilloin joidenkin ja erityisesti suurituloisten on helpompi elää ilmastoystävällisesti. Yhteiskunta on tehokkain päästöjen vähentäjä, ja lähtökohdaksi on otettava ilmastolain tyyppiset toimenpiteet, joissa säädetään esimerkiksi vuosittaisista päästöjen vähennyksistä teollisuudessa, maataloudessa ja liikenteessä. Nämä ovat vastuussa suuresta osasta päästöistä, mutta yritysten yksityiset omistajat eivät ole kiinnostuneet vapaaehtoisista päästövähennyksistä niin kauan kuin ne ovat kannattamattomia lyhyellä aikavälillä. Tämä on myös tärkeä muistutus siitä, ettei ympäristökysymystä ylipäätään voida ratkaista tekemällä siitä “kannattavaa” tai muulla tavoin bisnestä.

Suomalaisten ympäristöä kuormittava vaikutus johtuu ympäristöministeriön mukaan erityisesti korkeista kasvihuonekaasupäästöistä. Vasemmisto ei aseta ympäristön suojelua ja ilmastopäästöjen vähentämistä vastakkain työllisyyden parantamisen tai teollisuuden säilyttämisen kanssa. Punavihreyttä on nimenomaan näiden eri tavoitteiden yhdistäminen mahdollisimman hyvällä tavalla. Kun kunnallisissa energiayhtiöissä edistetään hajautettua uusiutuvaa energiatuotantoa, edistetään myös pienyrittäjyyttä ja parannetaan työllisyyttä maakunnissa. Kun kunnissa sitoudutaan vähentämään päästöjä ja parantamaan energiatehokkuutta, säästetään myös taloudellisia resursseja, puhumattakaan ympäristöstä. Joukkoliikenteen hintojen pitäminen alhaisena on hyvä tapa tukea ilmastoystävällisempää liikkumista, mutta samalla luokkatietoista politiikkaa, jolla varmistetaan kaikentuloisten ihmisten pääsy niin palveluiden luo kuin kulttuurin piiriin.

Kuten nämä esimerkit osoittavat, punavihreää politiikkaa on hyvin mahdollista toteuttaa käytännössä jokapäiväisessä poliittisessa työssä. Ja yksi keskeisimmistä poliittisista areenoista, joissa punavihreää politiikkaa tehdään, on kunnanvaltuustot. Merkittävä osa suomalaisten ilmastopäästöistä tulevat liikkumisesta ja asumisesta, ja energiapoliittiset ratkaisut ovat ratkaisevassa osassa ilmastopäästöjen vähentämisessä. Näissä kysymyksissä tehdään joka päivä ratkaisuja ja päätöksiä kuntatasolla. Samalla kunnissa luonnollisesti kannetaan merkittävä vastuu ihmisen perusturvan järjestämisestä ja työllisyyden turvaamisesta. Sekä ihmisen että ympäristön hyvinvoinnin kannalta tarvitaan siksi punavihreitä kuntapäättäjiä.

Vasemmistonuorten tavoitteena näissä kunnallisvaaleissa on punavihreiden valtuutettujen määrän lisääminen, mutta myös punavihreiden teemojen näkyvä esille nostaminen. Näissä vaaleissa me vaadimme, että kunnalliset palvelut toteutetaan kuntien omana työnä, jotta voidaan turvata asukkaiden ja päättäjien vaikutusvalta palveluiden järjestämiseen, laatuun ja työntekijöiden oikeuksien turvaamiseen.

Vaadimme, että julkisten peruspalveluiden tulee olla maksuttomia kaikille. Kuntien ei tule hakea lyhytaikaisia säästöjä yksityistämisillä, jotka harvoin tulevat pitkällä aikavälillä halvemmaksi. Palveluiden ulkoistamisen ja palveluseteleiden kautta kanavoidaan verorahoja yksityiselle yrityksille samalla heikentäen julkisten palveluiden rahoitusta.

Vaadimme myös, että kunta turvaa jokaisen subjektiivisen oikeuden omaan kotiin asuntotakuulla. Se takaa oikeuden asuntoon viimeistään parin kuukauden sisällä asunnottomaksi joutumisesta. Vasemmistonuoret haluaa myös, että kaupungin tai kunnan vuokra-asuntoja on oltava eri puolilla kaupunkia tai kuntaa. Kaavoituksella kunnan tulee turvata lähipalvelut eri puolilla kaupunkia sekä ilmastoystävällinen ja tiivis kaupunkirakenne.

Lisäksi vaadimme, että jokaisessa kunnassa tulee tehdä arvio ilmastopäästöistä ja asettaa kuntakohtainen päästövähennystavoite. Hiilineutraalit kunnat -hankkeessa hyviksi todettuja käytäntöjä ja onnistuneita keinoja päästöjen vähentämiseksi on mahdollistaa hyödyntää koko maassa. Kunnallisissa energiayhtiöissä tulee panostaa uusiutuvaan energiaan kivihiilen ja turpeen sijaan. Kuntien on edistettävä energiatehokkuutta ja suosittava ympäristöystävällisiä hankintoja. On hyödynnettävä yhdyskunta- ja energiajätettä energiantuotannossa. Kierrätys on mahdollistettava pienissäkin kunnissa lisäämällä kierrätyspisteiden määrää.

Kaupunkirakennetta on kehitettävä kevyt- ja joukkoliikennettä suosivaksi esimerkiksi pyöräily- ja kävelyreittejä kehittämällä ja niiden määrää lisäämällä ja ohjaamalla yksityisautoilua pois kuntakeskustasta. Joukkoliikenteen kehittämisessä tulee suosia raideliikennettä siellä, missä se on mahdollista ja myös haja-asutusalueille on taattava riittävät vuorotiheydet.

Nämä ovat joitakin esimerkkejä niistä punavihreistä vaatimuksista, jotka nyt lähdemme ajamaan ympäri maata.

Lopuksi vastaan itsestään selvään kysymykseen: miksi kuntiin tarvitaan ihmisten tasavertaisuutta edistävää, ympäristöä ja ilmastoa huomioonottavaa ja pääomaa haastavaa punavihreää politiikkaa?

Koska kunta on paljon enemmän kuin palveluntuottaja. Se on ihmisille lähiympäristö, jossa harrastetaan kulttuuria, opiskellaan, käydään töissä, urheillaan ja tehdään politiikkaa. Kunta on myös satojen tuhansien työntekijöiden työnantaja, sekä erilaisten palveluiden ja tuotteiden suurhankkija. Kuntien kaavoitusmonopoli tekee niistä keskeisiä ilmastopoliittisia toimijoita.

Kunnilla on muun muassa valta lisätä julkista vuokra-asuntokantaa ja alentaa vuokratasoa, pienentää koulujen luokkakokoja ja varmistaa opetushenkilökunnan riittävyys, lopettaa työsuhteiden ketjuttaminen ja harjoittelijoiden väärinkäyttö, edistää kulttuurintuotantoa ja turvata taiteilijoille riittävästi työtiloja sekä katutaiteilijoille laillisia paikkoja maalata. Kunnissa päätetään kunnallisten energiayhtiöiden käyttämistä polttoaineista ja joukkoliikenteen hinnoista, sekä kaavoituksen kautta koko yhdyskuntarakenteen muodossta.

Näiden ja monien muiden tavoitteiden toteuttamiseksi tarvitaan luonnollisesti punavihreitä päättäjiä valtuustoihin ympäri maan!