Perustulon aika

Kolumni julkaistu Liberossa 1/2012

Vasemmistonuoret lanseerasi marraskuussa Massit massoille -perustulokampanjan. Kampanjan tavoitteena on lisätä ihmisten tietoa vasemmistolaisesta perustulovaatimuksesta ja samalla osoittaa, miksi prekaari sukupolvi esittää juuri perustuloa konkreettisena vaatimuksena turvatusta toimeentulosta.

Keskustelu perustulosta onkin herännyt uudelleen. Siitä kiitosta myös kokoomuksen Jaana Pelkoselle. Pelkonen tyrmäsi blogikirjoituksessaan perustulon argumentoimalla, että »jokaisen kuuluu elättää itse itsensä kykyjensä mukaan» ja että »sosiaalietuuksien käytön kynnys on jo nykyisellään alentunut liikaa».

Perustulo ei ole mikään uusi juttu suomalaisessa poliittisessa keskustelussa. Vasemmistoliiton ensimmäisessä, vuonna 1990 hyväksytyssä poliittisessa ohjelmassa kansalaistulolla on merkittävä rooli. Kansalaistuloa perustellaan yhtenä keinona »–lisätä ihmisten valinnanvapautta, elämänhallintaa ja osallisuuden kokemista. Se olisi ehdoista ja valvonnasta vapaa perusta, jolta kansalaiset voivat parantaa elämänlaatuaan markkinataloudessa ja kansalaisyhteiskunnassa. Kansalaistulo on jokaisen suomalaisen perusosuus kansallisvarallisuutemme tuotosta. Kansalaisella on tähän oikeus riippumatta siitä, osallistuuko hän palkkatyöhön vai ei.»

Prekariaatti.org-verkoston vuoden 2005 jälkeen järjestämissä EuroMayDay-mielenosoituksissa vaadittiin perustuloa yhtenä ratkaisuna yhteiskunnan prekarisaatioon. Työn muutoksen, silpputyömarkkinoiden synnyn ja tietotyöläisyyden yleistymisen myötä ihmisten elämää olivat alkaneet hallita epävarmuus ja uudenlainen kontrolli. Euromayday onnistui synnyttämään pariksi vuodeksi laajaa keskustelua prekariaatista ja perustulosta.

Euromayday-mielenosoitusten jälkeen Vihreät teki ensimmäisen 400 euroon perustuvan perustulomallinsa, ja jopa Kokoomuksen sivistysliitto julkaisi oman perustuloa käsittelevän kirjan. Keskustelu siirtyi uudesta työstä ja prekaarin sukupolven vapaustaisteluista perustuloon teknisenä sosiaaliturvan muutoksena. Tämän seurauksena keskityttiin malleihin ja  sen toistamiseen, että työstä vapautuminen on mahdotonta.

Perustulo ei ole mikään itseisarvo. Itsessään se ei ole muuta kuin tekninen ratkaisu, joka voi tarkoittaa joko parannusta tai huononnusta sosiaaliturvan nykytilaan. Kun Vasemmistonuoret nyt kampanjoi perustulon puolesta, tehdään kampanjointia vasemmistolaisesta näkökulmasta vasemmistolaisen yhteiskunnallisen muutoksen saavuttamiseksi. Siksi perustulokeskustelussa ei tule yksisilmäisesti keskittyä pelkästään perustulon tasoon, vaan myös sen muihin ominaisuuksiin käänteentekevänä asiana.

Vasemmiston perustulo on ainoastaan sellainen, joka parantaa ihmisten toimeentuloa. Nykyinen perusturvamme on liian alhaisella tasolla. Vasemmiston perustulo antaa ihmisille ihmisarvoiseen elämään riittävän toimeentulon sekä vapauden päättää nykyistä paremmin, mihin haluaa käyttää aikaansa elämäntilanteesta riippumatta.

Perustulon tarkoituksena ei ole »kannustaa» mihin tahansa töihin millä tahansa työehdoilla. Toisin kuin nykyinen sosiaaliturva perustulo antaa vapauden valita työssäkäynnin, yrittämisen ja kouluttautumisen väliltä. Se mahdollistaa myös sen, että aikaansa voi käyttää muuhun kuin perinteisessä palkkatyösuhteessa tapahtuvaan työhön, kuten esimerkiksi hoivatyöhön, yritystoimintaan, kansalaisjärjestö- ja yhdistystoimintaan sekä tutkimuksen tekoon.

Ennen kaikkea vasemmistolainen perustulo on vaatimus toisenlaisesta tulonjaosta. Se on yksi tapa rakentaa poliittista vaihtoehtoa nykyiselle kehitykselle, joka sallii tuloerojen kasvun ja suuryritysten harjoittaman systemaattisen veronkierron.

Vasemmistolainen perustulo tulee maksamaan enemmän kuin nykyinen sosiaaliturva, koska sillä halutaan muuttaa muutakin kuin pelkkiä nykyisen sosiaaliturvan rakenteita.