Kolumni Kansan uutisissa
Helsingin Sanomat haastatteli noin viikko sitten vihreiden Osmo Soininvaaraa, joka tuttuun tapaansa kritisoi ammattiyhdistysliikettä ”omien etujen” ajamisesta. Soininvaaran mukaan monet työttömät on ”hinnoiteltu ulos” työmarkkinoilta. Ammattiyhdistysliikkeen pitäisi hänen mukaansa sekä lakata tavoittelemasta nykyistä korkeampia vähimmäispalkkoja että luopua kokonaan yleiskorotuksista kasvukeskuksissa.
Soininvaaran ehdotukset tarkoittaisivat siis käytännössä palkkojen jäädytyksiä esimerkiksi työvoimapulasta kärsivällä pääkaupunkiseudulla. Esitys siitä, että ay-liikkeen ei pitäisi tavoitella matalampien palkkojen nostoa, tarkoittaisi suomeksi sanottuna työtä tekevien köyhyyden syventämistä.
Suomessa on jo merkittävä määrä työtä tekeviä henkilöitä, jotka joutuvat nostamaan sosiaaliturvaa palkan ohella pärjätäkseen. Sen byrokratiaviidakko on uuvuttava ja järjestelmässä on myös paljon väliinputoajia. Suurin osa työstä huolimatta sosiaaliturvaa tarvitsevista asuu juuri pääkaupunkiseudulla, missä erityisesti asumisen hinta osaltaan vaikeuttaa työvoiman saamista ja syö monen matalapalkkaisen tuloja kohtuuttoman paljon.
Kaikkein oudointa Soininvaaran kommenteissa on hänen väitteensä siitä, että palkkojen nykyistä vapaampi ja markkinaehtoinen määräytyminen nostaisi esimerkiksi hoitotyötä tekevien palkkoja. Mikään ei tällä hetkellä estä palkkoja joustamasta ylöspäin. Mikään meidän nykyisessä sopimusjärjestelmässä ei siis teknisesti estä hoitajien palkkojen nousua. Rajoitteet löytyvät sen sijaan työnantajien resursseissa ja halussa.
Soininvaara myös väittää, että monet työttömät on hinnoiteltu ulos työmarkkinoilta. Tutkijaprofiililla esiintyvältä poliitikolta odottaisi kuitenkin paremmin perusteltua näkemystä. Taloustieteen Nobel-palkinnon voittajat David Card, Joshua Angrist ja Guido Imbens ovat esimerkiksi kumonneet myytin siitä, että korkeammat minimipalkat automaattisesti pienenevät työllisyyttä. Tällaisten faktojen soisi nousevan vahvemmin esiin myös tiedotusvälineiden poliittisessa debatissa.
On outoa, miten sellaisissakin puolueissa, joissa puhutaan paljon eriarvoisuuden kasvun vaaroista, on silti sokea piste kun puhutaan työmarkkinoista ja palkoista. Soininvaara asettaa pienipalkkaiset ihmiset vastakkain työttömänä olevien kanssa, ja vaatii yhteiskuntaa maksamaan pienituloisten toimeentuloa työnantajien sijasta. Myös syytökset ay-liikettä vastaan kuvastavat ymmärtämättömyyttä työntekijöiden järjestäytymisasteen merkityksestä yhteiskunnan tasa-arvon kannalta. Korkea järjestäytymisaste, kun yleisesti on yhteydessä yhteiskunnan yleiseen hyvinvointiin ja tuloerojen kaventumiseen.
