Menu
Blogi

Muutama sana hyvinvointivaltiosta ja politiikasta taas kerran

Viime lauantaina julkaistiin Petteri Orpon lauantaivierashaastattelu HS:ssä. Orpo kertoi haastattelussa muun muassa, että kokoomukselle verojen alentaminen on itseisarvo. Esimerkkinä hän mainitsi edellisen vaalikauden, jolloin hallitus kevensi tuloverotusta yhteensä 1,5 miljardia. 

Tämä on hyvä esimerkki niistä aidoista arvovalinnoista, jotka erottavat eri puolueita toisistaan. Joillekin verojen keventäminen on itseisarvo, toisille esimerkiksi se, että tämä hyvinvointivaltio tarjoaisi kaikille apua ja turvaa kun sitä tarvitsee, ja mahdollisimman laadukkaita palveluita. 

Verokevennykset maksavat julkistaloudelle siinä missä menolisäyksetkin. Siksi päättäjien pitää omassa priorisoinnissaan myös ottaa kantaa siihen, haluaako taloudellista liikkumavaraa käyttää verokevennyksiin vai panostuksiin palveluihin tai sosiaaliturvaan. Jatkuvat verokevennykset rapauttavat hyvinvointivaltion rahoituspohjaa, kun rahaa on vähemmän millä rahoittaa yhteiskunnan kannalta tärkeitä toimintoja. 

Niin kävi myös viime kaudella, Orpon ollessa valtiovarainministeri. Silloinen hallitus tosiaan kevensi verotusta yli 1,5 miljardia, mutta se mitä Orpo ei maininnut haastattelussa oli miten nämä verokevennykset rahoitettiin. Niitä rahoitettiin leikkaamalla koulutuksesta, muun muassa ammatillisesta koulutuksesta, yliopistoista ja ammattikorkeakouluista sekä pienituloisilta, muun muassa lääkeomavastuiden korotuksilla sekä jäädyttämällä niin työttömyysturvan kuin kansaneläkkeidenkin indeksit. Kokoomukselle verokevennykset ovat toisin sanoen niin tärkeä itseisarvo, että he ovat valmiita leikkaamaan köyhiltä ja koulutuksesta niiden rahoittamiseksi. 

Tämä hallitus on tehnyt toisenlaisen arvovalinnan. On priorisoitu panostukset koulutukseen sekä perusturvan ja pienten eläkkeiden tasokorotukset ja haluttu toteuttaa uudistuksia, joilla suomalaista hyvinvointivaltiota vahvistetaan. 

Orpo kritisoi haastattelussa myös hallituksen työllisyyspäätöksiä sanomalla, että monet niistä ovat hyvää sosiaalipolitiikkaa, mutta että esimerkiksi kehitysvammaisten työllistämisen edistäminen ei ole mitään työllisyystoimia.

Tällainen suhtautuminen vetää kyllä todella surulliseksi. Tottakai kehitysvammaisilla pitää olla yhtäläinen oikeus ja mahdollisuus päästä palkkatöihin, ja se on nimenomaan työllisyyskysymys. Olen vieraillut erityisammattioppilaitoksissa useampaan otteeseen ja saanut tavata todella motivoituneita kouluttautumassa olevia nuoria joiden keskeisin haave on saada tienata omat rahansa palkkatöissä. 

On myös aivan typerää erotella sosiaali- ja työllisyyspolitiikkaa toisistaan näin. Monet eivät löydä töitä esimerkiksi siksi, että oma työkyky on alentunut, esimerkiksi sairauden tai vammautumisen takia. Osatyökykyisten työllistämisen edistäminen on sekin kovaa työlllisyyspolitiikkaa ja juuri sellaista mitä Suomessa on liian kauan jätetty tekemättä.