Muutama kommentti käynnissä olevaan rajakeskusteluun.
Ensinnäkin, on selvää, että rajanylitysten taustalla on ilmiö, jota kutsutaan siirtolaisten välineellistämiseksi tai hybridivaikuttamiseksi. Ihmisten pääsy Suomen rajalle ilman viisumeita on tarkoittanut vähintäänkin aktiivista välinpitämättömyyttä venäläisten rajavartijoiden osalta – rajavalvonnan tavallisissa olosuhteissa tämä ei olisi mahdollista. Polkupyörät ja bussikuljetukset toki osoittavat, että kyse on ollut myös aktiivisesta toiminnasta.
Maahanmuuton välineellistäminen ei ole uusi ilmiö, vaan vastaavia tapauksia on nähty esimerkiksi 2015 Raja-Joosepin rajanylityspisteellä ja myös Valko-Venäjän ja Puolan rajalla kesällä ja syksyllä 2021. Tämä on yksi tiedossa ollut mahdollinen Suomen Nato-jäsenyyteen liittyvä skenaario, johon olemme myös varautuneet.
Toiseksi haluan korostaa, että Suomen erottaa Venäjästä mm. länsimaisten sivistysvaltioiden periaatteisiin kuuluva sääntöperustaisen monenkeskisen järjestelmän kunnioitus. Se tarkoittaa, että Suomi ei voi jättää huomioimatta kansainvälisiin ihmisoikeussopimuksiin ja EU-oikeuteen pohjautuvia velvoitteita, joihin se on sitoutunut. Jos tekisimme niin, se olisi juuri sellainen reaktio, johon Venäjä luultavasti hybridivaikuttamisellaan myös pyrkii. On myös Suomen oman turvallisuuden kannalta tärkeää, että monenkeskistä sääntöperäistä järjestelmää kunnioitetaan ja noudatetaan.
Vasemmistoliiton lähtökohtana on, että Suomen tulee reagoida ja huolehtia oman rajansa turvallisuudesta. Mutta kun toimimme näin, meidän tulee samalla pitää kiinni kansainvälisoikeudellisista ihmisoikeusvelvoitteista. Muuten avaamme saman pelikirjan, jota Venäjä noudattaa. Meidän on haettava toimissamme tasapaino.
Tässä tilanteessa on nyt keskeistä pitää pää kylmänä ja olla provosoitumatta, kun meitä tietoisesti provosoidaan. Juuri tähän skenaarioon olemme varautuneet, ja nyt tämä varautuminen mitataan. Suomen maahanmuuttoviranomaiset ovat vuoden 2015 jälkeen saaneet kokemusta vastaanottokapasiteetin kasvattamisesta. Järjestelmämme ei ole ajautumassa kriisiin, vaan meillä pitää olla valmius ottaa vastaan myös paljon suurempia määriä tulijoita, kuin mitä olemme viime aikoina nähneet.
Tunnelma paniikista tai kriisistä on juuri se, mihin tällä vaikuttamisella pyritään – ja sitä vastaan meidän tulee toimia. Suomen yhteiskuntajärjestelmä ei mene rikki tai horjahda suurenkaan turvapaikanhakijamäärän vastaanottamisesta. Olemme varautuneet hybridivaikuttamiseen. Tehty työ uhkaa valua hukkaan, jos vastuuta kantavat päättäjät antavat heti tiukan paikan tullen voimakkaita lausuntoja, joissa esimerkiksi kyseenalaistetaan kansainvälisten sopimusten merkitys.
Vielä muutama sana velvoitteista ja niiden punnitsemisesta käytännössä. Maat voivat pystyttää rajaesteitä, säännellä rajanylitysliikennettä ja keskittää turvapaikkahakemusten vastaanoton tiettyihin rajanylityspisteisiin, mutta samalla Suomen on sen velvoitteiden nojalla taattava ihmisille todellinen mahdollisuus hakea turvapaikkaa. Tämä pohjautuu niin YK:n pakolaissopimukseen, Euroopan ihmisoikeussopimukseen kuin EU-lainsäädäntöön. Edellisellä hallituskaudella säädetyssä rajalaissa pyrittiin nimenomaan tasapainoilemaan näiden velvoitteiden välillä.
Suomella on myös velvollisuus ottaa vastaan ja käsitellä sellainen turvapaikkahakemus, joka on tehty Suomen rajalla suomalaiselle viranomaiselle, jos ihminen on esteistä huolimatta päässyt Suomen valtion alueelle.
Oikeus hakea turvapaikkaa on voimassa, vaikka henkilöiden rajalle pääsyn taustalla olisi valtiollista vaikuttamista. Ihmisten välineellistäminen ei tarkoita sitä, etteikö rajan yli tulevilla ihmisillä olisi suojelun tarvetta. Siksi heihin on suhtauduttava turvapaikanhakijoina, normaalien menettelyiden ja velvoitteiden mukaisesti. Suomeen on nyt tullut ihmisiä esimerkiksi Syyriasta, Irakista ja Somaliasta, eli maista, joista lähtevillä voi olla aivan oikeaa suojelun tarvetta.
Hakemukset on otettava vastaan ja käsiteltävä oikeudenmukaisesti ja tehokkaasti. Näin oli myös esimerkiksi Valko-Venäjän ja Puolan rajakiistan yhteydessä. Euroopan ihmisoikeustuomioistuin on antanut Puolalle langettavia tuomioita tapauksissa, joissa rajalle saapuneiden turvapaikkahakemuksia ei käsitelty asianmukaisesti, vaikka perusteet turvapaikan hakemiselle oli.
En ole oikea henkilö arvioimaan, täyttääkö hallituksen tähän asti päättämät rajasulut Suomen kv-oikeudelliset velvoitteet. Viime kädessä se arvioidaan oikeusasteissa, jos joku päättää viedä asian sinne.
Mutta tulkitsen kuitenkin kaiken minulla olevan tiedon valossa, että koko itärajan sulkeminen ei ole oikeudellisesti mahdollista – toisin kuin perussuomalaiset ministerit ovat väittäneet. Jos turvapaikkahakemuksia voi jättää vain Helsinki-Vantaalla, niin silloin tosiasiallinen mahdollisuus hakea turvapaikkaa ei toteudu. Silloin Suomi ainakin rikkoisi kansainvälisiä velvoitteensa.
Toissa kesänä hyväksytty rajavartiolain 16 § nimenomaan edellyttää, että toimilla ei saa loukata kenenkään oikeutta kansainvälisen suojelun saamiseen. Toimien on myös oltava välttämättömiä vakavan yleiselle järjestykselle, kansalliselle turvallisuudelle tai kansanterveydelle aiheutuvan uhan torjumiseksi. Tässä yhteydessä on myös huomioitava, että rajanylityispisteiden sulkeminen vaikuttaa monen muunkin liikkumiseen, kuin pelkästään turvapaikanhakijoiden.
Tulkinta koko itärajan sulkemisen mahdollisuudesta perustuu hallintovaliokunnan itse mietinnössä tekemäänsä linjaukseen, joka olisi pitänyt arvioida perustuslakivaliokunnassa uudelleen lain käsittelyn yhteydessä viime kaudella.
