Itsenäisyyspäivän jälkeen pääministeri Jyrki Katainen ilmoitti, ettei näe “mitään poliittista viestiä” julkilausutusti eliitinvastaisessa, presidentin itsenäisyyspäiväjuhlien yhteyteen järjestetyssä mielenosoituksessa, jossa huudettiin “luokkasota, luokkasota!”.
Muutamaa viikkoa myöhemmin Helsingin Sanomat julkaisi verkkosivuillaan luokkakoneen. Siinä jokainen voi itse muutamaan kysymykseen vastaamalla käydä testaamassa, mihin yhteiskuntaluokkaan kuuluu ja mikä oma “kulttuurinen luokka” on.
HS:n luokkakone voidaan nähdä piristävänä linjanvaihtona monen vuoden “vastakkainasettelun aika on ohi” ja “Suomessa ei ole kuin keskiluokkaa” -hokemien jälkeen. Luokkakoneessa maan suurin päivälehtikin lähtee siitä, että yhteiskuntaluokkia ylipäätään on olemassa. Silti luokkakonetta tuntuu vaivaavan samaa identiteettikeskeisyyden ongelmaa kuin suomalaista luokkakeskustelua muutenkin.
Helsingin sanomien luokkakoneessa vastaajan työmarkkina-asemaa käsitellään yhden kysymyksen kautta: “oletko työelämässä vai työtön”. Vastaajan kuukausituloja kysellään kyllä, mutta ihmisten varallisuudesta tai omistuksista ei mitään, kuten ei myöskään työsuhteen vakituisuudesta.
Työn ja pääoman välinen ristiriita muuttuu näin vain työssä olevien ja työttömien jaotteluksi. Siten luokkakone ohittaa työelämän muutoksen ja epävarmuuden lisääntymisen vaikutuksen ihmisen yhteiskunnalliseen asemaan. Ohittamalla ihmisen varallisuuden kokonaan, kone myös jättää huomioimatta keskeisimmän syyn viime vuosikymmenten tuloerojen kasvuun: tulojen nostamisen pääomatuloina erittäin alhaisella veroprosentilla.
Työn ja pääoman ristiriidan lisäksi on tärkeää ymmärtää, kuinka “työelämässä oleminen” kattaa kaiken korkeapalkkaisimmasta johtajasta aina nollatuntisopimuksella työskentelevään lähihoitajaan. Palkkatyön, yrittäjyyden ja myös sosiaaliturvan varassa olemisen eri muotojen ymmärtäminen ja niiden suhde ihmisen yhteiskunnalliseen asemaan, valtasuhteisiin ja intressiristiriitoihin on aivan yhtä keskeistä kuin ihmisen tulotason selvittäminen.
Kun luokkakeskustelun lähtökohdaksi otetaan vain ihmisen henkilökohtaiset urheilu- ja musiikkimakutottumukset sekä ammattinimikkeen kaltaiset määritteet, saadaan lopputulos, jossa “työväenluokkaa” edustavat edelleen ainoastaan perinteisissä duunariammateissa toimivat, joilla ei ole korkeakoulutusta. Eliittiä sen sijaan edustavat ulkomaalaisia sanomalehtiä lukevat ja säännöllistä urheilua harrastavat korkeakoulutetut.
Tällainen luokkakeskustelu käsittelee vain identiteettejä eikä ihmisten asemia tai oikeuksia, saati tulonjako- tai työmarkkinapolitiikkaa. Luokkakysymys onkin nähtävä ensisijaisesti valtasuhteiden purkamiseen pyrkivänä poliittisena kamppailuna eikä vain tilastotietona tai sosiologisena luokitteluna.
No Comments