Tällä viikolla julkaistiin pysäyttävä videoprojekti. Ennen netissä rehottavaa naisvihaa käsittelevän dokumentin näyttämistä Ruotsin yleisradio julkaisi videon, jossa tunnetut ruotsalaiset naistoimittajat ja -näyttelijät lukevat saamaansa palautetta ääneen.
Suoraan kameralle luettuina huorittelu, muu panettelu ja tappouhkaukset kuulostavat juuri niin käsittämättömiltä ja rajuilta kuin ovat, vaikka samaa on jo pitkän aikaa totuttu näkemään foorumeilla ja kommenttipalstoilla. SVT joutui myöhemmin sulkemaan videon kommentointimahdollisuuden. Syy oli samanlaisten kommenttien iso määrä, kuin mitä naiset ääneen lausuvat.
Vapaa keskustelu netissä on demokraattisen yhteiskunnan kulmakivi. Sitä ei saa eikä voi rajoittaa. Mutta yhteiskunnallinen ilmapiiri, jossa asiallisen kritiikin sijaan haukutaan ja halvennetaan kirjoittajaa, voi johtaa pahimmillaan tiedostettuun tai tiedostomattomaan itsesensuuriin. Pahimmillaan se johtaa siihen, että palauteryöpyn aiheuttavia aiheita aletaan tietoisesti välttää nimettömän nettivihan tai jopa fyysisen väkivallan pelossa. Naistoimittajat luettelevat vihaa herättävät aiheet: siirtolaisten oikeuksien puolustaminen, ruotsidemokraattien kritisoiminen ja feminististen mielipiteiden esittäminen.
Suomessa kirjastossa järjestettyyn keskustelutilaisuuteen hyökkää kolme natsia tyhjillä pulloilla ja puukolla aseistautuneena. Tapahtumaa seurannut julkinen keskustelu kertoo yhtä paljon suomalaisen poliittisen mielenmaiseman muutoksesta kuin itse hyökkäyskin. Kirjan kirjoittajien vihjaillaan olevan koko hyökkäyksen takana, Mainilan laukaukset nostetaan vertauskuvana esille, kirjan todetaan olleen liian provosoiva, tapahtuman järjestäminen todetaan olleen liian provosoivaa ja aseistettujen natsien estäminen pääsemästä luentosaliin on sekin ollut liian provosoivaa. Samaan aikaan kun painotetaan, ettei äärioikeisto muodosta minkäänlaista uhkaa, syytetään aihetta käsitteleviä samaisen äärioikeiston provosoimisesta.
Suurin vaara Jyväskylän puukotuksessa on, että myös se voi johtaa tietoiseen tai tiedostamattomaan itsesensuuriin. Äärioikeistoa ei haluta käsitellä tai siitä ei uskalleta puhua julkisesti, koska pelätään mahdollisia seuraamuksia. Tietokirjan kirjoittajat, toimittajat tai keskustelutilaisuuteen osallistuvat joutuvat puolustamaan oikeuttaan käsitellä jotain aihetta ja samalla pelkäämään turvallisuutensa puolesta – kuten moni Suomessa asuva on jo joutunut pelkäämään rasistista väkivaltaa pitkään.
Naisvihaa on Suomessakin. Kuten myös poliittista toimintavapautta ja sananvapautta rajoittavaa väkivaltaa. Siksi itsesensuuriin vaaraan tulee suhtautua vakavasti, ongelmana demokratialle.
Itsesensuurin vastastrategiana toimii vain tiedon lisääminen. Tarvitaan entistä enemmän tutkimusta, tiedon tuottamista, asioiden avaamista, yleisötilaisuuksien järjestämistä ja enemmän julkista keskustelua. Suurin ironia koko kuviossa on se, että kun tällainen uhka konkretisoituu ja poliittista keskustelua pyritään estämään väkivalloin, suhtautuvat kärkkäimmät sananvapauden puolustajat siihen hiljaisuudella tai jopa vähättelemällä.
No Comments