Kolumni, julkaistu Kansan Uutisissa 5.8
Suomi tarvitsee Norjan veritekojen jälkeen keskustelua äärioikeiston kasvavasta järjestäytyneisyydestä, sen moninaisista ideologisista taustoista, kytköksistä oikeistopopulistisiin puolueisiin, suhtautumisesta feminismiin sekä islamofobian käyttämisestä poliittisena aseena.
Valtavirtamediassa pääasiallinen fokus on kuitenkin ollut vihapuheen tuomitsemisessa, nettisensuurin lisäämisessä sekä aselain ja jopa lannoitekaupan tiukentamisessa. Keskusteluilmapiiri on muuttunut selvästi rasismia sallivammaksi, joten keskustelu vihapuheesta ei tietenkään ole turhaa. Siinä on kuitenkin poliittiset ongelmansa.
Oikeistopopulistit ovat jo vuosia ratsastaneet fraasilla, ettei maahanmuutosta muka saisi puhua. Kun mediassa poliitikot oikealta vasemmalle vaativat korkeampaa moraalia, tiukempaa kontrollia ja lisää kieltoja, ovat populistit voineet vastata tähän esiintymällä sananvapauden puolustajina.
On olemassa suuri riski, että populistit onnistuvatkin asettumaan juuri siihen uhrin asemaan, jota he ovat tavoitelleet vuosikausia. Toinen riski on, että kaikki puolueet vaativat ainoastaan vastuun ottamista vihapuheista sekä lakien tiukentamista. Tämä olisi riittämätön ja epäpoliittinen johtopäätös, varsinkin surmien poliittista luonnetta korostaneelle vasemmistolle.
Haastaakseen äärioikeistoa, tai pikemminkin äärioikeistoja, vasemmiston on tartuttava siihen, mistä nämä liikkeet ammentavat poliittisen vetovoimansa. Vaikka eri liikkeiden välillä on suuriakin ideologisia eroja, niitä yhdistää vasemmiston vanhimpien käsitteiden, eturistiriidan, käyttö. Yhteiskunnallisten eturistiriitojen kärjistymisen korostaminen on monissa maissa kantanut äärioikeiston edustajia niin kansallisiin parlamentteihin kuin europarlamenttiinkin asti.
Yhä nopeammin muuttuva arki, tuloerojen kasvu ja silpputyömarkkinoiden synty lisäävät ihmisten kokemuksia epävarmuudesta ja voimattomuudesta. Äärioikeistolaiset liikkeet ovat vastanneet tähän vetoamalla keksittyyn kulttuurikonfliktiin.
Hyvinvointivaltion ja kulttuuriperinteiden katsotaan olevan islamin ja monikulttuurisuuden hyökkäysten kohteina. “Me vastaan ne†on tehty poliittisesti elinvoimaisemmaksi vaihtoehdoksi kuin “oikeisto vastaan vasemmistoâ€. Vastakohdaksi maailman muuttumiseen tarjotaan paluuta patriarkaaliseen ja monokulttuuriseen yhteiskuntaan – ikään kuin pysyvät työsuhteet, puhdas luonto ja toimivat julkiset palvelut tulisivat automaattisesti kaupan päälle.
Vasemmiston rooli on entistä merkittävämpi toisenlaisten eturistiriitojen ja ratkaisujen esilletuojana. Suurpääoma liikkuu kansainvälisesti ja talouskriisin syveneminen kärjistää yhteiskunnallisia konflikteja kaikkialla maailmassa, mutta poliittiset liikkeet tyytyvät taistelemaan kansallisesti.
Meidän on valettava ihmisiin usko muutoksesta eikä paluusta vanhaan.
No Comments