Julkinen keskustelu Euroopan talouskriisistä pyörii lähinnä makrotaloudessa. Kun poliitikot puhuvat julkisesta sektorista, velkaantumisesta, rahaliitosta ja luottoluokittajista he hämärtävät tavallisen palkansaajan aseman, vaikka duunareiden ja työmarkkinoiden roolit kriisissä ovat aivan keskeisiä. Tavallisen palkansaajan aseman heikentäminen ei ole ainoastaan ollut kriisin seuraus, vaan myös sen syntyyn vaikuttava tekijä.
Euron jäsenmaiden keskinäinen kilpailu on rakenteellinen ongelma, koska maat on sidottu yhteen yhteisvaluutalla. Kilpailukyvyllä kilpailemisessa ei ole muita voittajia kuin Saksa. Häviäjiä ovat duunarit sekä Suomessa, Saksassa että muualla Euroopassa.
Muutama vuosi euron käyttöönoton jälkeen, Saksan demarit toteuttivat Hartz IV-työreformin. Käytännössä se tarkoitti matalapalkkatyön lisäämistä, työehtojen heikentämistä ja hyvin maltillisia palkankorotuksia. Vuosien mittaan tämä on tarkoittanut kaksien työmarkkinoiden syntyä. Tällä hetkellä Saksassa on Euroopan toiseksi suurin matalapalkkasektori, ja yksi neljästä saksalaisesta työskentelee matalapalkka-alalla.
Työtä tekevien köyhyys on Saksassa lisääntynyt kun palkat ovat polkeneet paikoillaan ja yhä useampi joutuu, työpaikasta huolimatta, nostamaan sosiaaliturvaa pärjätäkseen. Yritysten voitot ja rikkaimpien ansio- ja pääomatulot ovat kasvaneet nopeammin kuin maan talouskasvu.
Työmarkkinapolitiikan ja rikkaiden verohelpotusten yhteisvaikutuksena myös tuloerot kasvoivat. Seurauksena Saksan talouden painopiste siirtyi kotimaan kulutuksesta säästämiseen, ulkomaalaisiin investointeihin ja vientiteollisuuteen. Tämä tarkoitti pysyviä epätasapainoja rahaliiton sisällä. Saksan jatkuvat kauppataseylijäämät, tarkoittivat muille euromaille pysyviä alijäämiä.
Euromaiden keskinäinen kauppa on nollasummapeliä, jossa kaikki eivät voi viedä enemmän kuin tuovat. Kun Saksan vienti ylitti tuonnin, tarkoitti tämä päinvastaista tilannetta monissa muissa euromaissa. Saksalaisten säästöt ohjautuivat pankkien kautta markkinoille halvaksi lainarahaksi, jolla sitten rahoitettiin esimerkiksi Irlannin ja Espanjan kriisiin sysänneet kiinteistökuplat.
Kuplien puhjettua ja kriisivaltioiden jouduttua rahoitusvaikeuksiin euroeliitti teki kohtalokkaan linjanvedon. Mailta edellytettiin ehtoina pankkituelle ankaria vyönkiristyksiä, eli yksityistämisiä ja rajuja leikkauksia. Talouskuripolitiikka pahensi kriisimaiden taloudellisia vaikeuksia ja johti Euroopan unionin ennennäkemättömään työttömyyskriisiin. Koko EU:ssa työttömyysaste on noin 12%, mutta Espanjassa ja Kreikassa puhutaan noin 26- 27%:sta. Useampi kuin joka toinen nuori on siellä ilman työpaikkaa. Talouskuripolitiikan kautta palkansaajat ja keskiluokka Etelä-Euroopassa laitettiin maksajiksi kriisistä, jota he eivät aiheuttaneet.
Työttömyyskriisin lisäksi eurokriisi on myös kasvattanut työelämän epävarmuutta ja heikentänyt sen laatua. Palkka-alen lisäksi myös työehtoihin ja ammattiyhdistysliikkeen toimintaedellytyksiin on puututtu.
Euroopan ammattiliittojen tutkimusinstituutin mukaan muun muassa sopiminen työehtosopimuksia matalammista palkoista, nuorten matalapalkkatyö, työttömyyskorvauskäytäntöjen heikentäminen, lainsäädännön höllentäminen “epätyypillisten” työsuhteiden osalta sekä työhyvinvoinnin ja työterveyshuollon heikentyminen ovat kaikki yleistyneet.
Pankkikriisin lisäksi myös duunarit ovat kriisissä Euroopassa. Myös Suomen maltillinen palkkapolitiikka on osa samaa talouskuria.
Vaihtoehtona talouskurille on rakennettava politiikkaa, joka turvaa työntekijöiden ostovoiman. EU-vaaleissa päätetään muun muassa siitä, annammeko virheellisen ja työttömyyttä lisäävän politiikan jatkua. Halutaanko, että työttömyys on niin suurta, että se ylläpitää matalapalkkasopimuksia? Vai halutaanko sen sijaan, että investoimme työpaikkoihin, korjaamme euron valuviat ja tasoitamme tuloeroja. Sitä minä ainakin haluan.
No Comments