Eduskunnassa äänestettiin tänään opposition muutosesityksistä hallituksen ammatillisen koulutuksen reformiin. Reformi on todella kunnianhimoinen projekti. Niin ammatillisen koulutuksen kuin ammatillisen aikuiskoulutuksen säädöspohjaa muutetaan ja yhtenäistetään, tutkintorakennetta uudistetaan ja rahoitusmallista rakennetaan uudenlainen.
On todella tervetullutta, että ammatillisen koulutuksen kehittämiseen keskitytään. Ammatillinen koulutus on Suomessa nuorten keskuudessa suosittu ja tärkeä koulutusmuoto, jota liian pitkään on kohdeltu pelkästään nopeana väylänä työelämään. Ammatillista koulutusta tulee kehittää niin nuorten kuin aikuisopiskelijoiden erilaisia tarpeita huomioiden. Se ei ole vain väylä työelämään, vaan nuorten kohdalla ammatillisen koulutuksen tulee kovan ammattitaidon lisäksi antaa kaikille tasavertaiset mahdollisuudet kasvaa hyviksi, tasapainoisiksi ja sivistyneiksi ihmisiksi ja yhteiskunnan jäseniksi, kuten lakiehdotuksessa hienosti todetaan. Aikuisille ammatillisen koulutuksen tulee tarjota joustava tapa päivittää omaa osaamistaan ja pätevöityä ammatissa missä vaiheessa elämää ja työuraa tahansa. Samalla on huolehdittava suomalaisen koulutusjärjestelmän nykyisistä vahvuuksista. Ammatillisen koulutuksen tulee tarjota niin muodollinen kuin tosiasiallinen jatko-opintokelpoisuus kaikille opiskelijoille, jotta halutessaan voi jatkaa opintoja korkea-asteella.
Ammatillisen koulutuksen pitää myös vastata työelämän muuttuneisiin vaatimuksiin. Enää ei kouluttauduta vain yhtä tarkkaan rajattua ammattia varten, vaan yleissivistys ja yleinen tietopohja, kyky omaksua uutta ja uudelleen kouluttautua, sekä kyky toimia eri tehtävissä omalla alalla, ovat yhä tärkeämpiä ominaisuuksia tehtävässä kuin tehtävässä työelämässä. Työelämän ja elinkeinorakenteen globalisaatio ja digitalisoituminen on todellisuutta jo nyt työpaikoilla, valmistavassa teollisuudessa tarvitaan englannin kielen taitoa ja niin terveyskeskuksissa kuin paperitehtaissa tulee osata käyttää erilaisia ohjelmistoja tottuneesti.
Hallituksen koko ammatillisen koulutuksen reformin keskeisin ongelma liittyy epävarmuuteen siitä, miten sinänsä hyviltä kuulostavat tavoitteet toteutuvat siinä todellisuudessa, jossa ammatillisissa oppilaitoksissa isojen rahoitusleikkausten seurauksena nyt eletään. Opintojen henkilökohtaistaminen on hyvä esimerkki. Hyvin toteutettuna se voi tarjota mahdollisuuden opiskelijalle saada juuri sellaista opetusta, kun hän itse kokee tarvitsevansa. Henkilökohtaisessa opintojen kehittämissuunnitelmassa voisi silloin kirjata jokaisen henkilökohtaiset tarpeet lähiopetukseen, työpaikalla tapahtuvaan oppimiseen sekä esimerkiksi erityisen tuen tarpeeseen.
Niukkenevien resurssien maailmassa henkilökohtaistaminen voi sen sijaan pahimmassa tapauksessa tarkoittaa opetuksen laadun heikkenemistä. Tämä tarkoittaisi liian vähäistä määrää lähiopetusta ja opetuksen toteuttamista verkkokursseina, etäopiskeluna ja työssäoppimisena, koska ei ole “taloudellisia mahdollisuuksia” tarjota muuta. Tästä syystä lakiin olisi pitänyt sisällyttää tarkempaa määrällistä sääntelyä riittävän lähiopetuksen, opinto-ohjauksen ja tuen riittävyyden takaamiseksi. Hallitus vaikuttaa nyt luottavan siihen, että reformin myötä kehitys kohti opetuksen laadun heikkenemistä korjaantuu itsestään. Minkäänlaisia takeita siitä ei ole.
Toinen selkeä iso ongelma uudistuksessa on rahoitusmalli. Siitä huolimatta, että reformin valmistelu on ollut poikkeuksellisen laajaa ja osallistavaa, on hallitus päätynyt esittää sellaista rahoitusmallia, jota käytännössä kukaan ei kannata. Tämä on todella ihmeellistä, ottaen huomioon rahoitusmallin merkittävyyden. Keskeisin ongelma on se, että perusrahoituksen osuus on liian alhainen, vain 50%. Kun kiinteiden kustannusten kuten vuokrien ja palkkakulujen osuus kokonaiskustannuksista järjestäjille on keskimäärin kaksi kolmasosaa kaikista menoista, luo ehdotettu rahoitusmalli pysyvän epävarmuuden tilan, joka tekee koulutuksen suunnittelusta ja ennakoimisesta vaikeaa. Niin opiskelijajärjestöt kuin oppilaitokset ovat ilmaisseet pelkonsa siitä, että suoritusrahoituksen liian suuri osuus johtaa kehitykseen, jossa ammatilliset oppilaitokset pyrkivät ensisijaisesti tavoittelemaan hyvin pärjääviä ja opinnoissaan nopeasti eteneviä opiskelijoita. Kuten opposition vastalauseessa todetaan, lisää rahoitusmalli koulutuksen tuloksellisuutta, mutta sen kääntöpuolena on valikoivuuden riskin kasvaminen.
Rerformin yhtenä tavoitteena on työpaikalla tapahtuvan oppimisen lisääminen. Siihen esitetään keinoksi “koulutussopimusta”. Uusi käsite on herättänyt paljon hämmennystä, vaikka kyse on nykyisenkaltaisesta työssäoppimisesta. Työssäoppimisjaksojen määrää ja kestoa joustavoitetaan, mutta mitään muita uusia piirteitä koulutussopimus ei käytännössä pidä sisällään. Myös työpaikalla tapahtuvan oppimisen osalta riski on, että ohjaamiseen ja oppimiseen laatuun ei kiinnitetä riittävästi huomiota. Oppositio esitti koulutussopimuksen enimmäiskeston rajaamista esimerkiksi kuuteen kuukauteen, jotta ei syntyisi tilanteita, joissa opiskelijan oikeusturva hämärtyy tai koko koulutus käytännössä toteutetaan työssäoppimisen kautta, ilman että jossain vaiheessa muodostetaan työsuhteeseen perustuvaa oppisopimusta.
Ylipäätään pidän koulutussopimusratkaisua kunnianhimottomana, kun siihen ei sisälly mitään laadullisia muutoksia nykyiseen työssäoppimiseen. Siksi on myös epätodennäköistä, että työssäoppimispaikkojen määrä muutoksen seurauksena yhtäkkiä kasvaisi. Yksi vaihtoehto olisi voinut olla perusteellisempi uudistus, jossa olisi sovittu myös työpaikkaohjaajien työajan käytöstä, taloudellisista korvauksista sekä työpaikkaohjaajien koulutukseen suunnattavista voimavaroista. Tässä tapauksessa olisi myös ollut perusteltua mahdollistaa koulutuksen järjestäjille koulutuskorvausten maksaminen työpaikalle, opiskelijan ohjaamisen varmistamiseksi. Toinen vaihtoehto olisi ollut oppilaitoksissa pilotoidun 2+1-mallin laajempi käyttöönotto.
Lakiesityksen käsittelyn yhteydessä ilmeni myös selkeä tarve selvittää, miten hyvin vammaisten nuorten yhdenvertainen oikeus koulutukseen tällä hetkellä toteutuu. Kuulemisissa esitettiin toiveita VALMA- ja TELMA-koulutusten kehittämisestä niin, että esimerkiksi myös TELMA-koulutukseen asetetaan opiskelijan ammatilliseen koulutukseen liittyvä tavoite ja että ne nykyistä paremmin tarjoaisivat opiskelijan tarpeita ja edellytyksiä huomioivan väylän eteenpäin työelämään tai opiskelemaan. Toivottiin myös, että erityisammattioppilaitosten osaaminen, mitä tulee erityisen vaativan tuen tarpeessa olevien opiskelijoiden opetukseen, olisi inkluusion periatteiden mukaisesti nykyistä paremmin kaikkien ammatillisten oppilaitosten käytössä, jotta inkluusio ja yhdenvertaisuus toteutuisi myös oppilaitostasolla.
Vasemmistoliiton huolena on, että aiemmin toteutetut massiiviset leikkaukset uhkaavat vesittää uudistuksen tavoitteet ja vaarantavat muun muassa opiskelijoiden oikeuden laadukkaaseen lähiopetukseen ja oppimista edistävään ryhmätyöskentelyyn. Eduskuntaryhmämme on esittänyt leikkauksien perumista, jonka lisäksi on keskeistä, että myös reformin toimeenpanoon varataan riittävästi resursseja. Tämän lisäksi olisi ollut ehdottoman tärkeää, että kritiikkiä saaneeseen rahoitusmalliin olisi saatu muutosta. En voi kuin ihmetellä, miten esitettyyn ratkaisuun päädyttiin.
