Lausuntokierros hallituksen tuoreimmasta esityksestä sosiaali- ja terveydenhuollon uudistukseksi päättyi viime viikon perjantaina. Lausuntopalautteen yhteenvetoja saadaan vielä odottaa, mutta nyt on jo tiedossa useita keskeisten lausunnonantajien varsin kriittisiä vastauksia ministeriön kysymyksiin. Kokoomusjohtoinen Helsingin kaupunki tyrmää omassa lausunnossaan hallituksen esityksen, kuten myös kokoomusjohtoinen Espoo. Sairaanhoitopiirit ovat kriittisiä, Terveyden ja hyvinvoinnin laitos esittää useita muutoksia pykäliin, ja jopa keskustapuolue kritisoi puoluehallituksen päättämässä virallisessa lausunnossa keskustajohtoisen hallituksen valmistelemaa sote-esitystä.
Oli toisin sanoen selvää, että hallitus joutuu muuttamaan valinnanvapausmallinsa taas kerran. Paula Risikko lausui viikonloppuna antamassaan haastattelussa, että palvelusetelien käyttöaluetta vielä tarkastellaan ja muutoksia tehdään. Eilen hallitus päätyi uuteen sote-sopuun, jonka mukaan palvelusetelien käyttö erikoissairaanhoidossa ei ole maakunnille velvoittavaa. Asiakasseteliä on kuitenkin tarjottava, mikäli potilas ei pääse erikoissairaanhoidon hoitotakuun määräajassa maakunnan liikelaitoksen palveluihin. Tämä sopu oli täysin odotettavissa, mutta ei millään tavalla riittävä hallituksen ajaman sote-mallin ongelmien korjaamiseksi. Palveluseteli esitetään edelleen velvoittavaksi sosiaalihuollon palveluissa, jonka lisäksi edelleen esitetään markkinaehtoiseen malliin siirtymistä koko perusterveydenhuollossa.
Pykälien viilaaminen ei siksi riitä. Lausuntopalautteissa suhtaudutaan kaikkein kriittisemmin markkinaehtoisen mallin mahdollisuuksiin toteuttaa tavoitteita terveys- ja hyvinvointierojen kaventamisesta, palveluketjujen yhteensopivuuden parantamisesta sekä kolmen miljardin säästöjen aikaan saamisesta kustannuskehityksessä. Nämä kolme ovat koko sosiaali- ja terveydenhuollon uudistuksen alkuperäiset tavoitteet, ja juuri näiden tavoitteiden näkökulmasta hallituksen malliin ei uskota.
Hallituksella on tapana puolustaa sote-malliansa sanomalla, että “nyt on pakko saada tämä uudistus aikaiseksi”. Olen samaa mieltä sosiaali- ja terveydenhuollon palveluiden uudistamisen tarpeesta, mutta en siitä, että uudistus pitää saada läpi hinnalla millä hyvänsä, laajasta asiantuntijakritiikistä huolimatta.
Suomella ei ole varaa tehdä sellaista sotea, joka uhkaa tulla useita miljardeja kalliimmaksi kuin nykyinen järjestelmä, mutta joka samalla ei kuitenkaan tuo ratkaisua nykyisen järjestelmän suurimpiin epäkohtiin. Mikäli kustannukset mallin markkinaehtoisuuden takia nousevat nykyisestä ja maakunnille ei anneta verotusoikeutta, on olemassa iso riski sille, että sosiaali- ja terveydenhuollon asiakasmaksut nousevat lisää jo valmiiksi aivan liian korkeasta tasosta.
Sosiaali- ja terveydenhuollon uudistuksessa on kyse kaikkien suomalaisten käyttämistä, tarvitsemista ja rahoittamista palveluista. Palveluiden toimivuus on keskeistä niin koko yhteiskunnan toimivuuden kuin kansalaisten arjen turvallisuuden kannalta. Siksi uudistusta ei voi tehdä vain yhden poliittisen puolueen ideologisista tavoitteista käsin. Mallin pitää olla sellainen, jonka kanssa kaikki Suomen kansalaiset ja puolueet voivat elää vuosikymmenten ajan.
Pääministeriltä olisi siksi todellista johtajuutta osallistaa kaikki Suomen eduskuntapuolueet uudistuksen valmisteluun. Vain sitä kautta voidaan turvata se, että uudistus saa mahdollisimman laajan ja pitkäjänteisen poliittisen tuen. Kun kyse on Suomen lähihistorian suurimmasta hallinnollisesta uudistuksesta on järkevämpää edetä hitaasti asiantuntijoita kuunnellen, kuin kiireessä ja valtavassa kritiikkivyöryssä. Sote-uudistusta ei saa tehdä yhden puolueen omien intressien ehdoilla, se on liian tärkeä uudistus Suomelle ja suomalaisille. Eilen saavitettu sopu on räikeämmän epäkohdan korjaamista, mutta ei millään tavalla muuta hallituksen sote-mallin perustavanlaatuisia ongelmia.
