Puhe Vasemmistoliiton eduskuntaryhmän kesäkokouksessa 18.8.2015
Hyvät ystävät, toverit ja muut seuraajat,
tämä kesä on ollut poliittisesti merkittävä monella tapaa. Kreikka, leikkauspolitiikka ja voimistuva rasismi korostavat kaikki vasemmistolaisen politiikan ajankohtaisuutta. Puolueen tämänhetkinen kannatus antaa kuitenkin syytä huolelliseen analyysiin puolueemme ja politiikkamme tilasta.
Ajattelin tänään puhua kolmesta aloitteesta, joiden kautta voisimme mielestäni profiloitua.
Paul Krugman kutsui kolumnissaan eurokriisin viimeisintä vaihetta eurooppalaisen projektin kuolemaksi. Ironisesti kyllä, kuoleman ovat aiheuttaneet saman projektin puolustajina esiintyvät oikeistolaiset. Kreikka oli Euroopan oikeistojohtajien tapa osoittaa, että rahaliitossa voi olla olemassa vain yhdenlainen talouspolitiikka: talouskuri.
Tähän asti sekä Vasemmistoliitto Suomessa että Syriza Kreikassa ovat pyrkineet osoittamaan, että rahaliiton rakenteelliset ongelmat voidaan myös ratkaista rakenteellisesti. On esitetty tasausmekanismia euromaiden ali- ja ylijäämille, ekspansiivisen finanssipolitiikan mahdollistamista EKP:lle sekä ekologista investointiohjelmaa työllisyyden parantamiseksi. Vasemmisto on siis omalla talouspoliittisella vaihtoehdollaan tukenut eurooppalaista yhtenäisyyttä.
Euroryhmän uhka lopettaa Kreikan pankkijärjestelmän hätärahoitus, millä se lopulta kiristi Syrizan johtajat hyväksymään talouden kurjistamispolitiikkaa jatkavan kolmannen tukipaketin, oli talouskuripolitiikan viemistä sen härskeimpään äärimmäisyyteen. Neuvotteluprosessi osoitti, kuinka talouskuri on sisällytetty rahaliiton rakenteisiin. Käytännössä ilmaistiin kansalaisille, ettei Euroopan talouspolitiikkaa voi vaaleilla vaihtaa.
Vasemmistoliiton eurovaaliohjelmassa lukee, että “mikäli eurokriisiä ja eurovaluutan ongelmia ei saada ratkaistua kestävällä tavalla, yhteisvaluutta on purettava hallitusti, jolloin EMU- jäsenyydestä järjestettäisiin kansanäänestys”.
Nyt on otettava kantaa siihen, milloin me arvioimme, että ongelmien kestävän ratkaisemisen aikaikkuna sulkeutuu. Minusta se ikkuna sulkeutui tämän kesän alussa, Syrizan epäonnistumisen myötä.
Vasemmistolle tässä ei ole kyse mistään kansallismielisestä symbolisesta projektista, vaan talouspolitiikan suunnasta ja kansalaisten oikeudesta valita, minkälaista talouspolitiikkaa halutaan. Siksi meidän ei kannata lähteä mukaan Paavo Väyrysen ehdotuksen kaltaisiin “markka takaisin”-aloitteisiin, vaan meidän tulee esittää omaa aloitetta sellaisesta eurokansanäänestyksestä, joka politisoi talouspolitiikan suuntaa. Annetaan kansalaisille mahdollisuus ilmaista, halutaanko jatkaa nykyisen kaltaisessa unionissa, nykyistä enemmän yhteistä finanssipolitiikkaa harjoittavassa unionissa vai omalla valuutalla.
Vaikka kansanäänestysaloitteeseen liittyy riskejä aikana, jolloin oikeistopopulistit kasvattavat kannatustaan eri maissa, näen sen nykyisessä tilanteessa tapana pelastaa yhteisen eurooppalaisen projektimme sen massiivisen tulonsiirto- ja köyhdyttämisoperaation jälkeen, mitä tämä niin sanottu kriisinhoito on ollut.
Toinen keskeinen poliittinen kysymys on hallituksen tulonjakopolitiikan haastaminen. Vasemmiston tulisi olla aloitteellinen tämän suhteen muiden oppositiopuolueiden suuntaan.
Kun tarkastelee hallitusohjelmaa sekä “yhteiskuntasopimuksen” lähtökohtia, on selvää, että nimenomaan tuloerojen kasvattaminen on tämän hallituksen talouspoliittinen punainen lanka.
Yhteiskuntasopimus toimii luonnollisena jatkumona Sipilän hallituksen erittäin epäoikeudenmukaiselle tulonjakopolitiikalle. Työajan pidennys on niin vanhanaikaista “kilpailukykypolitiikkaa”, että jopa oikeistolaiset itse eivät vaikuta uskovan sen tepsivän, mutta tulonjakoon tämä kuitenkin vaikuttaa, jos tavoite yksikkötyökustannusten laskemisesta toteutetaan.
Niiden alentaminen on mahdollista esimerkiksi palkkoja leikkaamalla, työnantajien sivukuluja leikkaamalla tai työaikaa pidentämällä. Kaikki nämä toimenpiteet hyödyttävät työnantajia, samalla kun ne pienentävät työntekijöiden osuutta tulonjaosta. Palkansaajia palkitaan tuloverokevennyksillä. Käytännössä se tarkoittaa, että palkansaajien ostovoimaa pyritään säilyttämään pienentämällä julkista sektoria, sen sijaan että korotettaisiin palkkoja.
Tuloerojen kasvattaminen tai kaventaminen on periaatteessa mahdollista niin kireän kuin elvyttävän finanssipolitiikan olosuhteissa. OECD:n mukaan tuloerojen kasvu on jopa haitallista Suomen talouskasvulle, joten kyse on aivan perinteisestä eturyhmäpolitiikasta ja poliittisesta arvovalinnasta.
Kolmas ja viimeinen ehdotukseni koskee ilmiötä nimeltä all male panel. Jos tämä ilmiö ei ole tuttu, voi vilkaista lehtikuvia esimerkiksi yhteiskuntasopimusneuvotteluista. Kuten Nyt-liite osuvasti otsikoi, oli käytännössä kyse siitä, kuinka Juha esitteli yhteiskuntasopimustaan Alexanderille, Jyrille, Markulle, Jarille, Juhanille, Laurille, Antille ja Sturelle. Paula pääsi mukaan vain taustalle.
Vaikka sukupuoli ei määritä ihmisen tasa-arvopoliittisia näkemyksiä, on tällainen yksipuolinen kokoonpano tullut liian tutuksi suomalaisessa päätöksenteossa. Sillä on myös konkreettisia seurauksia politiikalle. Hallitusohjelman valossa näyttää siltä, että tasa-arvopolitiikassa otamme harppauksen taaksepäin. On tärkeää analysoida päätösten vaikutusta, koska tasa-arvopolitiikkaa on tehtävä tietoisesti, tai sitä ei tee lainkaan.
On arvioitu, että työajan pidentäminen lisäisi naisten tekemän osa-aikatyön määrää. Vaikka naiset Suomessa tekevät eurooppalaisittain verrattuna paljon kokoaikatyötä, on osa-aikatyön lisääntyminen ongelmallista, sillä se on jo tällä hetkellä vastentahtoisesti yleistynyt naisvaltaisilla aloilla. Hallitusohjelman kirjaukset alle vuoden mittaisten määräaikaisuuksien sallimisesta ilman perusteita vaikuttaa myös jo valmiiksi epävarmassa asemassa olevien naisten työmarkkina-asemaan.
Tämän lisäksi suunnitelmat subjektiivisen päivähoito-oikeuden rajaamisesta ja päivähoitomaksujen korottamisesta tulevat vaikuttamaan suoraan naisten työllistymismahdollisuuksiin.
Mielestäni vasemmistoliiton tulee profiloitua tekemällä feminististä työmarkkinapolitiikkaa. Se tarkoittaa subjektiivisen päivähoito-oikeuden ja vanhempainvapaajärjestelmän uudistamisen puolesta toimimista kansalaisten rinnalla sekä tasa-arvovaikutusten näkyviksi tekemistä poliittisessa päätöksenteossa. Mutta sen on myös tarkoitettava, että sitoudumme edistämään tasa-arvoa, niin omassa puolueessa kuin ammattiyhdistysliikkeen sisällä.
Mielestäni juuri vasemmisto on se taho, jonka tulee toimia all male panel -ilmiön vastavoimana!
