Kesken viime viikon Vain elämää -jakson saapui tieto Suomen luottoluokituksen laskusta. Luottoluokittaja Standard & Poor’s laski Suomen kolmen A:n arvosanaa AA+:aan. Luxemburg ja Saksa ovat nyt ainoat jäljellä olevat maat parhaimman arvosanan kerhossa. Kuten monet taloustieteilijät VM:n virkamiehiä myöten lausuivat heti uutisen tultua, tulevat seuraukset tuskin olemaan dramaattisia. Tavallisen kuluttajan elämässä ei luokituksen lasku tule näkymään, eikä muutoksen ennakoida vaikuttavan paljon valtion korkotasoon.
Kun Alankomaiden luokitusta laskettiin viime vuonna samalle tasolle kuin Suomen nyt, nousi maan korkotaso aluksi hieman, mutta laski myöhemmin markkinakorkojen laskiessa eri puolilla Eurooppaa. Tällä hetkellä Alankomaiden kymmenvuotisten lainojen korko on alemmalla tasolla kuin ennen luokituksen heikentämistä. Monessa AAA-maassa julkisen velan suhde BKT:seen on Suomea paljon korkeammalla tasolla, Saksassa noin 80 prosenttia ja Kanadassa ja Iso-Britanniassa noin 90. Muun muassa kansainvalinen valuuttarahasto IMF on todennut, että Suomen velkaantumisaste on poikkeuksellisen matala.
Luottoluokittajat eivät määritä valtioiden lainojen korkotasoa, vaan ne määräytyvät luottomarkkinoilla. Näiden yksityisten yritysten “arvosanat” ovat enemmänkin arvioita maiden talousnäkymistä pitkällä aikavälillä, erityisesti mitä tulee talouskasvun mahdollisuuksiin. Keskeistä on siis, mitä johtopäätöksiä heikoista kasvunäkymistä ja luottoluokituksen laskusta tulisi vetää.
Mielenkiintoista kyllä, pääministeri Alexander Stubb tulkitsee tämän merkkinä siitä, että talouskuripolitiikka toimii, mutta sitä tarvitaan vain enemmän. Pääministerin tiedotteessa S&P:n päätöksestä Stubb linjaa, että “tehdyt hallituskauden 6,5 miljardin sopeutukset ja budjettiesityksen loppusumman kääntyminen toista vuotta peräkkäin kiristäväksi on vain välttämätön alku”. Euroopan tasolla niin Suomi kuin Saksa ovat pitäneet kiinni vaatimuksista tiukasta menokurista.
Stubbilla ja kumppaneilla on vain yksi ongelma, todisteet heidän politiikkansa toimivuudesta loistavat edelleen poissaolollaan. Tämä siitäkin huolimatta, että he ovat päässeet toteuttamaan haluamiansa uudistuksia. Kokoomus on vastannut Suomen talouspoliittisesta linjasta pääministeripuolueena koko hallituskauden ajan, ja Euroopassa on erityisesti Suomen ja Saksan voimakkaasta painostuksesta johtuen painotettu tiukkoja rajoituksia budjettialijäämille ja velanotolle.
Euroalueen kriisimaissa toteutetut leikkausohjelmat eivät ole yhdessäkään tapauksessa onnistuneet alentamaan valtioiden velkaantumisastetta. Ennen kriisiä niin Irlannin kuin Espanjan julkinen velka oli laskussa, ja maiden budjetit ylijäämäisiä. Kriisin sekä vyönkiristysohjelmien myötä sekä julkinen velka että työttömyys lähtivät voimakkaaseen nousuun. Työttömyys kasvoi leikkausten ja kysyntälaman seurauksena historiallisiin mittasuhteisiin koko euroalueella. Suomessa julkisen velan suhde BKT:seen oli hallituksen aloittaessa alle 50 prosenttia ja lähentelee nyt 60 prosenttia. Työttömyys on kasvanut hallituskauden aikana ja työllisyysaste jää kauas hallitusohjelmaan linjatusta tavoitteesta.
Samalla Kansainvälinen valuuttarahasto IMF on menettänyt uskonsa talouskuripolitiikkaan. Se myönsi jo viime syksynä erehtyneensä arviossaan julkisten menojen kerrannaisvaikutuksista koko talouteen. Tänä vuonna IMF on kehottanut valtioita elvyttämään muun muassa infrastruktuuri-investointien kautta. Lainarahan ollessa saatavilla erittäin matalalla korolla, maksaisivat panostukset itsensä takaisin nopeasti. Valtio voi näin luoda kysyntää, uusia työpaikkoja ja kasvua, joka pitkällä aikavälillä myös mahdollistaa lainojen lyhennykset.
Monet taloustieteelliset tutkimukset, joihin talouskurin puolustajat ovat nojautuneet, ovat osoittautuneet virheellisiksi. Reinhardtin ja Rogoffin tutkimus, jonka mukaan yli 90 prosentin julkisvelka vaikuttaa negatiivisesti talouskasvuun, kärsi niin taulukointivirheistä kuin valikoidusti käytetystä aineistostakin. Myös Alesinan ja Ardagnan tutkimus menoleikkausten hyödyllisyydestä suhteessa veronkorotuksiin on kansantaloustieteen professorin Matti Tuomalan mukaan “osoitettu virheelliseksi sekä aineistojen tulkinnan että puutteellisen ekonometrian vuoksi”.
Tosiasiat eivät kuitenkaan ole horjuttaneet Alexander Stubbin ja kokoomuksen uskoa vyönkiristyspolitiikkaan. Menoleikkauksia perustellaan edelleen välttämättömyydellä, vaikka linja näyttää talouskasvun, työllisyyden ja velkaantumisen vähentämisen näkökulmasta päivä päivältä yhä järjettömämmältä. Julkisen sektorin alasajoon leikkaukset taas saattavat olla hyvinkin tehokas tapa. Onhan pääministeri linjannut tavoitteekseen julkisen sektorin koon pienentämisen 50 prosenttiin suhteessa bruttokansantuotteeseen. Se on kahdeksan prosenttiyksikköä vähemmän kuin tällä hetkellä. Toteutessaan tällaiset leikkaustalkoot merkitsisivät siis kahdeksan prosenttia vähemman kouluja ja terveysasemilla kuin tällä hetkella, ja heikentäisi ainoastaan talouskasvu entuudestaan.
Vieraskynäkirjoitus julkaistu Aamulehdessä
No Comments