Hyvät Index ry:n nykyiset ja kenties myös entiset jäsenet, ja muut Indexin ystävät
kiitos paljon kutsusta tulla mukaan juhlimaan järjestönne 61-vuotismerkkipäivää. Ikänä se on varsin kunnioitettava, joten on erittäin hienoa saada mahdollisuus pitää juhlapuhetta tässä teidän tilaisuudessanne.
Juhlapuheissa on kaiketi yleensä tapana rakentaa draaman kaari niin, että ensin suunnataan katse taaksepäin ajassa ja sitten jatketaan suuntaamalla se eteenpäin. Minä ajattelin tehdä vähän toisella tavalla. Ajattelin hyödyntää tätä tilaisuutta ja puhua teille nykyhetkestä. Haluan puhua siitä tilanteesta, jossa tämä maa tällä hetkellä on, ja me sen kanssa, opiskelijoina ja turkulaisina.
Yhteiskunnan tila ei ole asia minkä analysoiminen voidaan tai tulee ulkoistaa politiikan parissa kokopäiväisesti toimiville tai lehdistölle. Kasvatus- ja yhteiskuntatieteiden opiskelijoina tiedostatte varsin hyvin meidän kaikkien muodostaman yhteisön roolin ja vaikutusvallan yhteiskunnallisen ilmapiirin muovaamisessa ja poliittisten muutosten aikaansaamisessa. Poliittinen toimijuus on jotain mitä meillä kaikilla on, halusimme sitä käyttää tai emme
Tämä maa ja yhteiskunta tarvitsee tällä hetkellä älyllisen ravistelun ja henkisen potkun herätäkseen. Tiedän, että me kansakuntana olemme kykeneväisiä muunkinlaiseen yhteiskunnalliseen keskusteluun ja poliittiseen osallistumiseen kuin viskigateen. Siksi tästä juhlapuheestani tulee mun kehotus, toive ja oodi skarppaamiselle, jokaisen osallistumiselle, yhteiskunnallisen keskustelun tason nostamiselle, yhteisöstä välittämiselle ja kantaa ottamiselle.
****
Maanantaina tällä viikolla toimittaja Ruben Stiller tviittasi minulle, että hän pitää maamme tämänhetkistä ilmapiiriä perussuomalaisten ilmastonmuutokseen liittyviä kantoja (josta olin itse tviitannut) suurempana ongelmana. Rubenin mielestä suomalaista tämänhetkistä ilmapiiriä kuvaa depressio vailla suuntaa, leuka rinnassa kulkemista epämääräistä tappiota kohti. Stiller linjasi vielä olevansa joskus tekemässä “wahlroosit” eli muuttamassa Ruotsiin.
Vaikka Stiller synkillä tviiteillään itsekin osallistuu tappiomielialan luomiseen, saattaa hän olla oikeilla jäjillä mitä tulee epämääräisyyteen ja vailla suuntaa olemiseen. Näyttää siltä että suomalaiset ovat vähän neuvottomassa tilassa. Tämä hukassa olo on myös kollektiivinen ongelma, eikä pelkästään aina yhtä parjattujen päättäjien.
Minua vaivasi koko kesän tunne siitä, että niin maailma, talousjärjestelmä kuin politiikkakin ovat muuttuneet arvaamattomaksi, vaikeammin ennakoitavaksi ja epävarmemmaksi. Ukrainan kriisi horjutti totuttuja valta-asemia ja aiheutti täysin uusia jännitteitä Euroopan sisällä, Israelin pommitukset Gazassa ja ISIS-järjestön nousu Syyriassa ja Irakissa ovat epävakauttaneet jo entuudestaan epävakaan Lähi-idän.
Samaan aikaan etenee niin ilmastonmuutos kuin luonnon monimuotoisuuden hupeneminen hiljaa mutta varmasti. Muiden otsikoiden joukossa saattaa jatkuvasti törmätä uutisiin jäätiköiden sulaamisesta eri puolilla maailmaa ja mahdollisista metaaniräjähdyksistä Siperiassa. Syyskuun lopussa uutsioitiin laajasti siitä pysähdyttävästä tosiasiasta, että luonnon monimuotoisuus on romahtanut 40 vuodessa. Ympäristöjärjestö WWF:n julkaiseman raportin mukaan selkärankaisten, eli nisäkkäiden, lintujen, matelijoiden, sammakkoeläinten ja kalojen, määrä on enää puolet siitä, mitä se oli 1970-luvulla. Biologit puhuvat maailman kuudennesta sukupuuttoallosta. Edellinen oli 65 miljardia vuotta sitten.
Lamakaan ei ole niinkuin ennen. Rahaliiton jäsenmaana meillä ei enää ole samanlaista keinovalikoimaa kuin 90-luvun laman olosuhteissa, jolloin valuutan devalvoiminen oli keskeinen tapa kasvattaa maan kilpailukykyä kertaheitolla. Paljon peräänkuulutettu talouskurikin näyttäytyy olevan täysin toimimaton. Yhdessäkään maassa, jossa vyönkiristysohjelmia on toteutettu ei velkaantuminen ole vähentynyt, vaan työttömyys sen sijaan on kasvanut ja talouskasvunäkymät ovat olleet erittäin heikkoja. Rahaliiton nykyiset rakenteet ja Euroopan keskuspankin nykyisen johdon poliittinen linja ei myöskään mahdollista ekspansiivisen eli elvyttävän finanssipolitiikan tekoa.
Tämän lisäksi Suomen elinkeinoelämäkään ei ole niinkuin ennen. Teollisuuden alamäki alkoi jo ennen vuoden 2008 finanssikriisiä, ja murros näkyy nyt hidastuneena vientinä aikana, jolloin kaikki muukin tuotanto on yhtä lailla hyytynyt, kuten Stillerkin on havainnut. Mitään uusia nokioita ei ole näköpiirissä, ja kukaan ei oikein tunnu tietävän, mistä ne uudet menestystarinat nyt sitten loppupeleissä pitäisi tulla. Ne 75 000 teollista työpaikkaa jotka nyt on menetetty, saattavat hyvinkin olla teollisuudesta lopullisesti menetettyjä.
Korkeakoulutuskin on murroksessa, johtuen yliopistojen, ammattikorkeakoulujen ja tutkimuslaitosten rahoituksen uudistamisesta ja leikkaamisesta. Opintotukijärjestelmää on uudistettu ties kuinka moneen kertaan ja akateemisesti koulutettujen työttömyys on kasvussa. Monet uudistukset ovat huonosti sopusoinnussa niiden elinikäiseen oppimiseen ja korkealaatuiseen koulutukseen ja tutkimukseen pohjautuvien tavoitteiden kanssa, joista puhutaan strategioissa ja juhlapuheissa.
Turussakin päättäjät ovat läpi tämän valtuustokauden kinastelleet siitä, mistä oikein ovat päättäneet kun satoja yksittäisiä säästötoimenpiteitä sisältyvistä leikkauslistoista on käyty useita neuvotteluja, muutettu ja koettu muuttaa. Turkulainen ikiliikkuja toriparkkikin teki syyskuussa näyttävän paluun poliittiseen päiväjärjestykseen, ja keskustelu sen hyvistä ja huonoista puolista jatkui niin kuin keskustelu ei olisi ikinä loppunutkaan.
Noniin, ahdistaako jo?
Ei se mitään, ihan syystäkin ahdistaa! Päättäjätkin vaikuttavat lähinnä olevan ymmällään tilanteesta, ja politiikka tuntuu päämäärättömältä. Ei ole mun mielestä mitään outoa siinä, että Stiller haluaa paeta maailmantuskaansa Ruotsiin (tosin vaikka siellä on tunnetusti aina kaikki paremmin, ei taida sielläkään kyllä olla ratkaistu kaikkia näitä ongelmia). Tavallaan on myöskin ihan ymmärrettävää, että näiden ongelmien mittasuhteiden edessä ihminen antaa periksi henkisesti, ja keskittyy sen sijaan tuohtumaan viski-sanan käytön puolesta.
Hyvät kuulijat, ongelma on vaan, että tämä on täysin väärä toimintamalli!
Maailmantuskansa lievittämiseksi liian moni meistä on tuudittautunut ajattelemaan, että jonkun muun tulee toimia, että ongelmat ovat liian isoja, että viski-sanan sääntely on maamme suurin ihmisoikeusrikkomus tai että Ruotsissa on kaikki paremmin.
On vain kaksi ratkaisua siihen henkiseen lamaannukseen jossa nyt ollaan.
Ensimmäinen on toiminta. Se tarkoittaa sen sisäistämistä, että joka ikinen täällä istuvalla on mahdollisuus ja velvollisuus tehdä jotain. Näkemykset ongelmien ratkaisuista voivat toki erota merkittävästi meidänkin kesken, mutta se ei ole oleellista. Oleellista sen sijaan on oman vaikutustavan pohtiminen, etsiminen ja toivottavasti myös löytäminen, on se sitten tiedon levittäminen tai tuottaminen, poliittinen osallistuminen, äänestäminen, kirjoittaminen, kuunteleminen, opiskelijatoimintaan osallistuminen tai joidenkin muiden tekemän työn tukeminen.
Toinen on keskustelun tason nostaminen. Tilanteessa, jossa ongelmat ovat isoja, on palattava isojen kysymysten ääreen. Mikä on valtion vastuu ja suorat vaikutusmahdollisuudet taloustilanteen kohentamiseksi? Tulisiko niitä käyttää? Siirrytäänkö isona yhteiskunnallisena uudistuksena perustuloon? Asetetaanko sellaisia tavoitteita ilmastopäästöjen vähentämiselle, jotka ovat ilmastotieteen kanssa linjassa? Tulisiko Turun kaupungin nostaa lisää velkaa palveluiden alasajon sijasta? Luovutaanko hiilen käytöstä energiatuotannossa kokonaan?
Opiskelijaliike on läpi historiansa ollut uudistava yhteiskunnallinen liike, joka myös on näyttänyt voimansa mitä tulee tärkeiden kysymysten politisoimiseen. Vahva kanta maksuttoman koulutuksen ja perustulon puolesta sekä tutkimuksen ja sen kehittämisen puolustaminen on viime aikoina ollut suomalaiselle opiskelijaliikkeelle keskisesti agendalla.
Siksi puhunkin tästä teille. En voi keksiä mitään muuta ryhmää, joka voisi olla niin keskeisessä roolissa tämän henkisesti lukkiutuneen ilmapiirin auki ravistelemiseksi kuin opiskelijat. Ja mikä voisikaan olla sen parempi tapa juhlistaa oman järjestönsä pitkää historiaa, kuin sen juhliminen, että tekemistä ja tehtävää on kuudeksikymmeneksi vuodeksi eteenpäin, ja senkin jälkeen.
Kiitos!
No Comments