Työvoimapolitiikassa pitää panostaa laatuun ja resursseihin, ei sanktioihin

Työvoimapolitiikassa pitää panostaa laatuun ja resursseihin, ei sanktioihin

Tänään on uutisoitu professori Heikki Hiilamon johtaman “osallistavaa sosiaaliturvaa” pohtivan työryhmän esityksestä, jonka mukaan Suomessa siirryttäisiin Hollannin mukaiseen osallistumistuloon. Tavoitteena on nostaa aktivointiaste lähes sataan prosenttiiin pitkäaikaistyöttömien osalta. Jos työvoimapoliiittiseen toimintaan osallistuu, nousee tuki hieman nykyisestä, jos taas kieltäytyy, tippuisi tuki jopa alle viiteensataan euroon. Hiilamon mukaan tällaista mallia on kehitetty, koska työttömät on jätetty heitteille.

Aloitetaan siitä, missä Hiilamo on oikeassa. Työttömät on tosiaan jätetty heitteille. Suomalainen työvoimapolitiikka on ollut täysin epäonnistunutta erityisesti pitkäaikaistyöttömyyden vähentämisen näkökulmasta. Viime joulukuussa ohitettiin ensimmäistä kertaa se piste, jolloin oli enemmän ihmisiä palkattomissa kuin palkallisissa työvoimapoliittisissa toimenpiteissä. Työvoimapolitiikan painopiste on siis siirtynyt vahvasti palkattomaan toimintaan, kuten kuntouttavaan työvoimatoimintaan, työkokeiluihin ja omaehtoiseen opiskeluun.

Hiilamon mukaan mallissa lisätään työttömän mahdollisuuksia itse vaikuttaa ja valita, minkälaiseen toimintaan osallistuu. Se on hyvää. Mutta Hiilamo on aivan väärillä jäljillä esittäessään lisää keppiä eli tukien leikkaamista. Juuri sellaista politiikkaa on Suomessa jo harjoitettu. Niin työttömän perusturvaa kuin ansiosidonnaista työttömyysturvaa on leikattu. Työn vastaanottamisvelvoitetta on tiukennettu ja ammattisuoja on poistettu. Jatkossa työtä pitää ottaa vastaan myös silloin, kun palkka on alhaisempi kuin työttömyysturva. Palkkatukeen varatut määrärahat ovat edelleen aivan riittämättämällä tasolla, jonka lisäksi nuorisotakuu käytännössä on lakkautettu.

Ratkaisu pitkäaikaistyöttömyyteen ei ole sanktioiden lisääminen entuudestaan. Pitkäaikaistyöttömyyden taustalla ei ole työhaluttomuus vaan puutteet annetussa tuessa, työkyvyssä ja osaamisessa. Siksi pitäisi Suomessa ennen kaikkea keskittyä työvoimapolitiikan resursseihin ja sen laatuun. Niin palkkatukeen kuin työvoimapoliittiseen koulutukseen tulee suunnata huomattavasti enemmän resursseja. Eläkkeelle pääsy pitää helpottaa nykyisestä erityisesti vajaakuntoisille, jonka lisäksi niin kuntouttavan työvoimatoiminnan kuin työkokeilujen valvontaan ja laatuun pitää panostaa paljon enemmän. Kummastakaan ei saa tulla tapa hyväksikäyttää ihmisiä ilmaistyövoimana. Tämän lisäksi työttömien omaehtoista opiskelua tulee helpottaa entuudestaan. Uuden oppiminen ja uusien taitojen omaksuminen tulee olla mahdollisuus jokaisessa elämänvaiheessa.