Suomen historian suurimmasta asehankinnasta pitää käydä julkista keskustelua

Suomen historian suurimmasta asehankinnasta pitää käydä julkista keskustelua

Samaan aikaan kun talousviisaat varoittavat kestävyysvajeesta, alhaisista syntyvyys- ja työllisyysluvuista ja julkisen talouden menopaineista, valmistelee hallitus Suomen historian suurinta asehankintaa. Hankinnan kustannusarvio liikkuu summissa, jotka saavat opposition hulluimmatkin varjobudjetit näyttämään valtiovarainministeriön virkamiesten kirjoituksilta.

Puolustushallinnon mukaan uusien hävittäjien hankkiminen maksaisi 7-10 miljardia euroa. Hintahaarukka on todella suuri: arvio heittelee noin kolmen miljardin euron verran. Eli enemmän, kuin mitä Sipilän hallitus on sopeuttanut julkista taloutta koko kuluneen vaalikauden ajan.

Ja tämä on siis ainoa ”virallinen” summa, joka julkisuuteen on annettu. Sen päälle tulevat ylläpitoon liittyvät kustannukset, jotka joidenkin arvioiden mukaan jopa voivat tuplata kokonaishinnan.

Luulisi, että tällainen megalomaanisen kallis megahankinta olisi asia, josta käydään laajaa ja tarkkaa pohdintaa, erityisesti eduskuntavaalien lähestyessä. Mutta ei.

Hiljaisuuden rikkoi Helsingin yliopiston taloustieteen professorin Roope Uusitalon parin päivän takainen twiitti, jossa hän ehdotti, että jos Suomelle ostettaisiinkin vain 47 hävittäjää 64 sijaan, jotta myös muihin tarpeisiin säästyisi rahaa muutama miljardi. Hän myös vaati uusien hävittäjien määrälle julkisia perusteluja.

Taloustieteen professori avasi siis keskustelun toivomalla hyvin perustellusti, että kun valtio näin merkittävää ja kallista hankintaa suunnittelee, olisi syytä saada myös julkisia perusteluja suunnitelmille.

Puolustusministeri Jussi Niinistö vastasi parhaimmassa suomettumisen hengessä sanomalla, että professori Uusitalo ”tekee itsestään pellen, kun ottaa kantaa asioihin, joita hän ei ymmärrä.” Puolustusministeri oli myös järkyttynyt siitä, että koneiden määrästä ylipäätään keskustellaan.

Mikä länsimainen demokratia Suomi muka on, jos ei maan historian suurinta asehankintaa voi arvioida kriittisesti? Miksi puolustusvoimien hankinnat olisi rajattu normaalin poliittisen pohdinnan ja harkinnan ulkopuolelle?

Vasemmistoliitto on alusta asti sanonut, että tulevien hävittäjien hintaa ja määrää pitää voida arvioida kriittisesti. Vasemmistoliitto ei torju hankintoja vanhentuvan kaluston korvaamiseksi, mutta todellinen tarve tulee arvioida tarkkaan. Puolustusvoimien hankintatoiveet eivät voi olla kriittisen tarkastelun ulkopuolella. Se on myös eduskunnan ja hallituksen tehtävä, eikä puolustusvoimat voi sitä yksin määritellä.

 

Suomalaisista vain vajaa puolet kannattaa puolustusvoimien suurhankintoja

Suomi on tehnyt tarjouspyynnöt 64 uudesta hävittäjästä ja neljästä laivasta. Näiden hankintojen on arvioitu maksavan 8-12 miljardia euroa.

Viime lauantaina Uutissuomalaisen puolustusvoimien hankintoja koskevassa USU-gallupista kävi ilmi, että suomalaisista alle puolet (45 prosenttia) kannattaa puolustusvoimien tulevia laiva- ja hävittäjähankintoja nyt suunnitellussa laajuudessa. Lisäksi 26 prosenttia suomalaisista haluaisi toteuttaa hankinnat selvästi suunniteltua pienempänä ja 9 prosenttia ei haluaisi toteuttaa kalustohankintoja lainkaan. Monet suomalaiset ovat siis kriittisiä näiden suurhankintojen suhteen.

Tähän kriittisyyteen syynä ovat todennäköisesti hankintojen mieletön hinta, joka on saanut vastaajat pohtimaan kuinka tarpeellisia nämä hankinnat todella ovat.

Toinen syy suomalaisten kriittisyyteen on todennäköisesti uudenlaiset turvallisuusuhkat, kuten ilmastonmuutos, jota ei voida torjua aseilla. Aikamme turvallisuusuhkat ovat perinteisiä sotilaallisia uhkakuvia laajempia ja todennäköisempiä. Näitä ovat ilmastonmuutoksen lisäksi energia- ja vesivarojen rajallisuus, terrorismi, tartuntataudit, tietoturvahyökkäykset ja niiden myötä yhteiskuntien ja yksilöiden haavoittuvuuden lisääntyminen. Näitä turvallisuusuhkia ei voi torjua kestävästi perinteisin sotilaallisin keinoin.

Tämä asenteiden muutos näkyy myös Maanpuolustustiedotuksen suunnittelukunnan joulukuussa julkaisemassa tutkimuksessa, jossa nimenomaan aseellinen maanpuolustustahto oli laskenut. Erityisen paljon maanpuolustustahto on laskenut nuorilla ja naisilla.

 

Hävittäjien kokonaiskustannukset ovat edelleen arvoitus

Puolustushallinnon mukaan uusien hävittäjien hankkiminen maksaisi 7-10 miljardia euroa.

Hankinnan hintaan vaikuttaa merkittävästi se, mistä maasta hävittäjät päätetään ostaa. Puolustusministeriö on lähettänyt tarjouspyynnön Britannian, Ranskan, Ruotsin ja Yhdysvaltain hallinnoille Ilmavoimien Hornetit korvaavista hävittäjistä. Tarjouspyynnöt ovat menneet näiden neljän maan hallitusten kautta viidelle konevalmistajalle. Tarjouskilpailu on käynnissä ja lopullinen päätös tehdään ensi hallituskaudella.

Koneiden hankintahinta on kuitenkin vain osa niiden kokonaiskustannuksista. Hävittäjähankintojen kokonaiskustannukset ovat hankintahintaakin suurempi arvoitus. Julkisuudessa olleiden tietojen mukaan hävittäjähankinnan kokonaissumma voi nousta jopa kaksinkertaiseksi esitetystä 7– 10 miljardin eurosta, kun huomioidaan hankintahinnan lisäksi käyttö- ja elinkaarikustannukset.

Puolustusministeriön strategisten hankkeiden ohjelmajohtaja Lauri Puranen on haastattelussa sanonut, että lähtökohdan olevan, että vuosittainen kustannus koneista tulee olla samaa tasoa kuin nykyinen vajaa kymmenen prosenttia 2,4 miljardin euron puolustusbudjetista. Tämä tarkoittaisi tällä hetkellä noin 200 miljoonaa euroa vuodessa, mikä olisi kuutisen miljardia euroa 30 vuodessa. Tämän lähtökohdan mukaan päädytään nykyrahassa 13–16 miljardiin euroon, mikä on valtava summa. Lopullista summaa ei kuitenkaan Puranenkaan tiedä.

On myös huomioitava, että eri hävittäjävaihtoehdot ovat sekä hinnaltaan että suorituskyvyltään erilaisia. Ei ole syytä lukittautua ennalta tiettyyn konemäärään valitusta konetyypistä riippumatta. To­del­li­nen tar­ve tulee ar­vioi­da tark­kaan niin mää­rän kuin han­kin­ta­hin­nan osal­ta.

Hävittäjähankinnan hintalappu riippuu myös siitä, kuinka monta konetta hankitaan. Ilmavoimat haluaa, että uusia hävittäjiä hankitaan saman suuruinen määrä kuin aikoinaan Horneteja, eli 64.

Julkisuudessa on myös esitetty, ettei julkista keskustelua ole järkevää käydä asehankinnasta, koska kansalaisilla ei ole samoja tietoja kuin mitä päätöksentekijöillä on. Todellisuudessa ei kansanedustajillekaan ole annettu mitään muita tietoja, kuin mitä julkisuudessa on ollut.

Useat hankintaan liittyvät kriittiset tiedot eivät myöskään ole julkisia. Tarkempaa tietoa näistä hankinnoista on lähinnä ylimmällä valtion johdolla ja eduskunnan puolustusvaliokunnalla.

 

Puolustusvoimatkin voivat erehtyä

On hyvä myös muistaa, että puolustusvoimat ovat myös tehneet virhearviointeja. Esimerkiksi 1990-luvun lopulla puolustusvoimissa oltiin sitä mieltä, että panssarivaunujen merkitys on vähenemässä tai ne voivat jopa korvautua taisteluhelikoptereilla. Tästä syystä hallitus alkoi valmistella taisteluhelikoptereiden hankintaa. Lopulta taisteluhelikopterien hankinnasta nousi julkinen keskustelu ja niistä luovuttiin, koska ne olisivat tulleet liian kalliiksi. Ilman niitä on pärjätty oikein hyvin, eivätkä puolustusvoimat ole niitä kaivanneet.

Lisäksi merivoimat aloitti 1990-luvun lopulla Laivue 2000 -nimellä kulkevan strategiaohjelman toteuttamisen, johon kuului kolmen ilmatyynyaluksen hankkiminen, jotka toimisivat ohjuslavetteina kaikkina vuodenaikoina. Ensimmäinen Tuuli-ilmatyynyalus valmistui 2002. Muutaman vuoden päästä meripuolustuksen pääpaino asetettiin kuitenkin kauppamerenkulun turvaamiseen, eikä tällaista ohjuksia kuljettavaa ilmatyynyalusta tarvittu. Tuulia yritettiin turhaan myydä ja 2013 se lopulta romutettiin.

 

Keskustelulle on toisin sanoen ehdottomasti tarvetta.

Tarvetta keskusteluilmapiirin muutokselle on ehdottomasti myös.

On aivan käsittämätöntä, että Suomen historian suurinta asehankintaa julkisesti kritisoivia kututaan puolustusministerin toimesta “pelleiksi”.