Katsoin joululomalla dokumentin nimeltä 20 päivää Mariupolissa. Se löytyy edelleen Yle Areenasta. Se on raadollisimpia ja samalla vaikuttavimpia dokumentteja, joita olen koskaan nähnyt. Kaksi toimittajaa jää Ukrainan Mariupoliin dokumentoimaan Venäjän hyökkäystä, kun venäläisjoukot saartavat kaupungin ja kaupunkilaisten yhteydet ulkomaailmaan pitkälti katkeavat.
Toimittajat näyttävät, miten Venäjä tuhoaa siviilikohteita. Pommit osuvat asuintaloihin, synnytyssairaalaan ja paikalliseen yliopistoon. Dokumentti konkretisoi, kuinka rumat kasvot sodalla on. Se kuvaa Venäjän hyökkäyssodan järjettömyyttä ja sitä mittaamatonta kärsimystä, jota sota aiheuttaa. Pienet lapset kuolevat, vanhemmat surevat tapettuja lapsiaan. Synnyttämään saapunut nainen loukkaantuu vakavasti, kun sairaalaa pommitetaan, ja menehtyy lopulta pommituksessa saamiinsa vammoihin.
Moni mariupolilainen esittää kysymyksen “miksi”. Miksi heitä pommitetaan, miksi heidän kotejaan tuhotaan, miksi heidän on kärsittävä? Tavalliset ihmiset eivät toivo mitään muuta kuin paluuta normaalin arkeen. He haluavat palata koteihinsa ja käydä rauhassa töissä. Lapset kaipaavat vanhempiaan ja koulua. Ihmiset ovat hämillään, järkyttyneitä ja ihmeissään, monet syvässä shokissa.
Tämän parempaa kuvausta rauhan merkityksestä en voi kuvitella. Ei ole suorempaa tapaa kuvata, kuinka johtajien aloittamista sodista kärsivät aina eniten tavalliset ihmiset.
Suomen presidentinvaalien yhteydessä on esitetty paljon kysymyksiä Ukrainasta ja siitä, milloin ja miten Ukrainaan saataisiin rauha.
Ukraina on puolustussotaa käyvä maa. Ukraina on nykyisessä tilanteessa, koska Vladimir Putin päätti käynnistää laajan hyökkäyssodan toiseen itsenäiseen valtioon vastoin kansainvälisen oikeuden kaikkein perustavanlaatuisinta periaatetta eli valtioiden suvereniteettia.
Tällä hetkellä sodan rintamalinjat kulkevat kaukana siitä, missä Ukrainan valtion rajat ovat tai missä rintamalinja sijaitsi ennen helmikuuta 2022, jolloin Venäjä käynnisti täysimittaisen hyökkäyksensä.
Olen useissa yhteyksissä painottanut, että me emme voi asettaa itseämme ukrainalaisten yläpuolelle ja määritellä tai sanella heille, millaisiin rauhanehtoihin tai myönnytyksiin heidän tulisi suostua. Tällainen arviointi kuuluu yksin ukrainalaisille. Ukrainassa ei ulkomaalaisia vapaaehtoisia lukuun ottamatta ole taistelemassa muita kuin ukrainalaisia, eikä kukaan muu kuin he itse voi päättää, millaisen hinnan he ovat valmiita maksamaan sodan jatkamisesta tai sen lopettamisesta, ja mikä on heidän näkökulmastaan kulloinkin paras ratkaisu.
Vaikka rauha ei nyt ole näköpiirissä, päättyy tämäkin sota joskus. Jotta neuvottelupöytään voidaan päästä, on myös Venäjällä oltava intressi sopia rauhan ehdoista. On syytä toivoa, että Ukrainan neuvotteluasema on tuolloin mahdollisimman hyvä. Siihen myös Suomi ja muut Ukrainaa tukevat maat voivat omalla toiminnallaan vaikuttaa.
On paljon merkitystä sillä, kuinka paljon onnistumme taloudellisten pakotteiden, energiariippuvuuden vähentämisen ja yritysten markkinoilta vetäytymisen kautta vaikuttamaan venäläiseen yhteiskuntaan ja talouteen. Näillä keinoilla Venäjälle osoitetaan, että sodan aloittamisella on seurauksia, ja luodaan myös kannustimia sodan lopettamiseen. Valitettavasti on todettava, ettei esimerkiksi pakotteiden vaikutus ole ollut niin suuri kuin monet etukäteen toivoivat. Venäjä on löytänyt korvaavia markkinoita fossiilienergialleen ja lisännyt taloudellista yhteistyötään monen sellaisen maan kanssa, joka ei ole pakotteita asettanut. Venäjä on kehittynyt sotatalouden suuntaan, eikä ole näköpiirissä, että taloudelliset tai sotateolliset syyt pakottaisivat sitä lopettamaan sotaa kovin pian.
Tämän vuoksi kysymys ulkovaltojen suorasta tuesta Ukrainalle on keskeinen. Ukrainan saama sotilaallinen ja taloudellinen tuki vaikuttaa ratkaisevasti siihen, mikä sen tuleva neuvotteluasema suhteessa Venäjään tulee olemaan, eli rauhan ehtoihin.
Viime kuukaudet ajat ovat tehneet näkyväksi niin Yhdysvaltojen kuin EU:n sisäiset näkemyserot tässä kysymyksessä. Unkarin pääministeri Viktor Orbán esti yksin EU:n 50 miljardin euron tukipaketin Ukrainalle EU-johtajien joulukuun huippukokouksessa. Unkari kiristää muita EU-maita Ukrainan tuen avulla. Unkarin oikeusvaltio-ongelmien takia sen omaa EU-rahoitusta on jäädytettynä, ja vastineeksi Ukrainan tukemisesta Orbán on vaatinut näiden rahojen vapauttamista. Valitettavasti tämä kiristys onnistui noin 10 miljardin euron edestä, kun EU päätti joulukuussa vapauttaa reilun vuoden jäädytettyinä olleita Unkarin koheesiorahoja.
EU:n ei missään nimessä pidä antaa periksi autoritaarisen Orbánin kiristykselle. EU:n on pystyttävä osoittamaan, että se on valmis seisomaan oikeusvaltioperiaatteen takana. Muuten koko unionin uskottavuus horjuu. Orban sai 10 miljardia, mutta esti samalla 50 miljardin tuen Ukrainalle. EU-parlamentissa kerätään parhaillaan allekirjoituksia vetoomukseen Unkarin äänioikeuden jäädyttämiseksi Eurooppa-neuvostossa, mikä kertoo siitä, kuinka syvää turhautuminen maan toimintaan on.
EU-maiden pitää olla valmiita toteuttamaan Ukrainan tuki tarvittaessa muiden jäsenmaiden välisenä ratkaisuna, mikäli Unkari ei suostu sitä hyväksymään. Ukrainan kannalta kyse on äärimmäisen tärkeästä avusta. Maan resurssit ovat koetuksella, ja Yhdysvaltain kyvyttömyys päättää omasta tukipaketistaan korostaa EU:n tuen merkitystä.
Tämän lisäksi pidän selvänä, että mahdollisen rauhansopimuksen yhtenä keskeisenä ulottuvuutena tulee olemaan Ukrainan EU-jäsenyys.
Viime vuodet ovat osoittaneet, miten tärkeä yhteisö EU on. Itä-Euroopassa ja Balkanilla monilla mailla on halua liittyä poliittiseen yhteisöön, joka kytkisi ne vahvemmin yhteen monien länsimaiden kanssa samalla vahvistaen niitä arvoja, joihin EU:n toiminnan ainakin pitäisi perustua. EU:n symbolinen ja poliittinen painoarvo on tällaisena aikana erittäin suuri, ja sillä on myös turvallisuuspoliittinen merkitys. Varsinkin Ukrainan sodan alkuvaiheessa EU onnistui yllättämään monet kriitikot antamalla nopeasti tukea Ukrainalle. Positiivisen signaalin lähettäminen jäsenyysmahdollisuuksista muun muassa Ukrainalle ja Moldovalle on geopoliittisestikin tärkeää aikana, jolloin myös Venäjä pyrkii kasvattamaan vaikutusvaltaansa Balkanilla ja Itä-Euroopassa.
Ukraina tulee tarvitsemaan merkittävää tukea myös kauan sen jälkeen, kun suorat sotatoimet maassa ovat loppuneet. Jälleenrakennusurakka tulee olemaan erittäin mittava ja kallis. On tärkeää, että jälleenrakennustyöhön kytketään myös tukea sellaisille hallinnollisille ja yhteiskunnallisille uudistuksille, jotka tukevat Ukrainaa EU-jäsenyysehtojen täyttämisessä. On selvää, että esimerkiksi oikeusvaltioperiaatteiden ja hallinnon läpinäkyvyyden osalta ei jäsenyysneuvotteluissa voida tehdä liiallisia myönnytyksiä tai kompromisseja.
Vasemmistoliitto on pitänyt esillä myös Ukrainan velkojen alaskirjaamista ja mitätöimistä osana maan tukemista ja jälleenrakennuksen helpottamista. Ukraina on erittäin velkaantunut maa, ja esimerkiksi kansainvälisten instituutioiden kuten Kansainvälisen valuuttarahaston lainojen uudelleenjärjestely ja alaskirjaaminen olisi yksi konkreettinen keino tukea maan jälleenrakennusta.
