”Turku ei jätä kylmäksi, Turku palaa”

Kohuttu kulttuurivuosi vierähti Turussa käyntiin ilotulituksilla ja  valoshow`lla. Kaupungin hakemuksessa Euroopan kulttuuripääkaupungiksi  vuotta  on kuvailtu prosessina, jonka tuloksena Turku on vuonna 2016 edelläkävijä, Itämeren yhteistyön luova keskus, sekä taiteen ja tieteen synnyttäjä ja välittäjä. Kun Turku hyväksyttiin kulttuuripääkaupungiksi, liittyi kaupunki  niiden eurooppalaisten kaupunkien joukkoon, jotka ovat olleet mukana vuonna 1985 alkaneessa eurooppalaisessa kulttuuripoliittisessa projektissa. Hankkeen ideana on alun perin ollut eurooppalaisten kulttuurien esilletuominen osana eurooppalaista integraatiota. Nykyään kulttuuripääkaupunkivuodet linkittyvät kehitykseen, jossa panostetaan luovaan talouteen ja sen vaikutukseen kaupunkien kehitykseen, jossa rakennetaan brändiä ja luodaan talouskasvua kulttuurin kaupallistamisella. Kulttuuripääkaupunkivuosi on erinomainen esimerkki kulttuuritalouden kasvavasta merkityksestä.

Turun kulttuuripääkaupunkihanke ei ainakaaan ole jättänyt ketään kylmäksi. Finanssikriisi ja Turun kaupungin huono talous ovat tuottaneet  ongelmia projektille alusta alkaen, kun sekä kaupungin sisäiset päättäjät että yksityiset rahoittajat ovat suhtautuneet vastahakoisesti megatapahtuman rahoittamiseen. Projektin edetessä Turun kaupungin kulttuuripolitiikka on lisännyt kritiikkiä kulttuuripääkaupunkivuotta kohtaan, ja keskustelu käy edelleen kuumana.

Alakulttuuripääkaupunkihankkeen ryhmät, aktiivit ja vapaat taiteilijat  tulevat varmasti osaltaan onnistumaan tuomaan esille, että kulttuuria  voi tehdä kuka tahansa ja missä tahansa, kulttuuria joka ei maksa eikä rajaa kokijaa katsojan rooliin. Omaehtoinen ja autonominen kaupunkikulttuuri on tämän hankkeen myötä noussut poliittiseksi kysymykseksi Turussa. Kamppailu autonomisen  kulttuurikeskuksen puolesta tulee siis varmasti jatkumaan. Lisäksi on  tärkeää että Turun kaupungin sisäisistä kulttuurilinjauksista puhutaan  myös tulevan vuoden aikana. Koko kulttuuripääkaupunkivuosihankkeen perustana oleva ongelma on nimittäin nimenomaan kaupungin harjoittama kulttuuripolitiikka ja kaupungin näkemys vuodesta kertaluontoisena megahankkeena.

Turku 2011  -vuoden päätavoitteet ovat ”hyvinvointi, kansainvälisyys sekä luova talous ja kulttuurivienti”. Ideana on selkeästi ollut toteuttaa näyttävää ja kansainvälistä kulttuuripääkaupunkivuotta, joka tuo kaupungille tunnettavuutta ja vierailijoita. Kulttuuripääkaupunkivuotta tulisi siten tarkastella osana Euroopassa tapahtuvaa kulttuuritaloudellista ja -poliittista kehitystä. Kulttuurielinkeinojen tehtävänä nähdään yhä enenevissä määrin olevan taloudellisen hyödyn synnyttäminen. Kunnat ja kaupungit ympäri Eurooppaa panostavat matkailuun ja kulttuuriin, koska nämä nähdään
tärkeinä tekijöinä alueiden taloudellisessa kehityksessä. Tutkimuksen,  koulutuksen, elinkeinoelämän ja kulttuurin nähdään yhdessä realisoivan taloudellisen kasvun potentiaalia parhaiten.

Ruotsalainen kirjailija ja aatehistorioitsija David Karlsson lähestyy  tätä kehitystä erottamalla kaksi eri prosessia: kulttuurin  taloudellistuminen, ja talouden kulttuuristuminen. Ensimmäinen  prosessi linkittyy yhteiskunnan taloudellistumiseen yleisesti. Tämän seurauksena yhä useampi alue alistetaan markkinatalouden logiikalle ja
ohjausmekanismeille, ja yhä tiukemmat tulostavoitteet ohjaavat myös kulttuurin  tuottamista ja kulttuuripolitiikkaa. Tämä on nähtävissä myös kunnallisella tasolla, jolla julkisesti rahoitetut kulttuuri-instituutiot toimivat tiukkojen tulostavoitteiden mukaan. Sekä vapaiden ryhmien että instituutioiden tiukka tulosriippuvaisuus vaikuttaa suoraan järjestettävien produktioiden valintaan ja johtaa kulttuuritarjonnan kapenemiseen. Tämä on myös johtanut näkemykseen kulttuurinkäyttäjistä asiakkaina, kulttuurin kuluttajina. Talouden kulttuuristuminen tarkoittaa että kulttuuri on tullut  erottelemattomaksi osaksi kulutusyhteiskuntaamme. Kulttuuri on sisältö  yhä suuremmassa osuudessa niistä palveluista ja tavaroista jotka  kiertää talousjärjestelmässämme, ja ihmiset ovat valmiita maksamaan  yhä korkeimpia hintoja tuotteiden brändistä ja niihin liitettävistä elämyksistä.

Samalla tavalla kulttuuripääkaupunkivuosi on tuotteistettu vuoden  pituiseksi tapahtumaksi, jossa kulttuuria markkinoidaan ja kulutetaan. Mutta onko siitä mitään haittaa? Eikö 2011 ole vain vuosi jolloin  turkulaiset lisäävät omaa hyvinvointiaan kuluttamalla  kulttuuripalveluita, jolloin Turun kolhuja saanutta brändiä kehitetään,
ja jolloin paikallinen luova talous sekä paikallisten taiteilijoiden kulttuurivienti saa tukea?

Ongelman ydin on kulttuuritalouteen panostaminen ymmärtämättä taiteen  ja  kulttuurin roolia siinä. Kulttuuritalouden keskiössä ja  lähtökohtana pitää olla hyvinvoiva ja vahvasti tuettu taidekenttä  taiteentekijöineen ja luovan alan ammattilaisineen. Luovat alat ovat riippuvaisia laadullisesta ja kukoistavasta taiteesta, muuten ei ole olemassa mitään tuotteistettavaa tai kaupallistettavaa. Turun  tilanteesta tekee harmillisen se, että paikallinen taidekenttä, joka  oli mukana tekemässä kulttuuripääkaupunkihakemusta, on pitkälti  jätetty omaan onnensa nojaan kaupungin viime vuosien kulttuuripolitiikan, tai sen puuttumisen, johdosta. Samalla kun kaupunki panostaa miljoonilla kulttuuripääkaupunkivuoden tukemiseen, on kulttuurin osuus koko kaupungin budjetista jatkuvasti pienentynyt.

Muissa kulttuuripääkaupungeissa suoritetut tutkimukset ovat  osoittaneet selkeästi, että kulttuuripääkaupunkivuodet toimivat  taloudellisina investointeina niissä tapauksissa joissa kaupunki on sitoutunut kulttuurin tukemiseen pitkällä tähtäimellä, ja ennen kaikkea kulttuuripääkaupunkivuoden jälkeen. Turussa taas ennustetaan leikkauksia kulttuuribudjettiin vuodelle 2012.  Edelläkävijäksi ei  kaupunki välttämättä ehdi tulla vuoteen 2016 mennessä.