Menu
Blogi

Tärkeimmät vaalit käydään nyt ja vasemmistoliitto on Suomen luotettavin sote-puolue

Kolumni Kansan Uutisissa

Toisinaan tuntuu että aika moni päättäjä ja puolue, erityisesti poliittisen kentän oikealla laidalla on tehnyt parhaansa antaakseen mahdollisimman byrokraattisen ja vaikeaselkoisen kuvan siitä, mistä tammikuun sotevaaleissa on kyse. Tämäkin on vallankäyttöä; mihin kysymyksiin käännetään huomio ja mistä asioista puhutaan?

Viime viikolla julkaistun tutkimuksen mukaan äänestysaktiivisuus aluevaaleissa voisi jäädä jopa alle 40 prosenttiin. Tämä on todella hälyttävä luku. Onkin todella tärkeää työskennellä yhdessä ja näyttää, mistä näissä vaaleissa on kyse: esimerkiksi vanhusten hoivasta, mielenterveyspalveluista ja sote-ammattilaisten palkasta sekä työoloista.

Jo kuntavaaleja koskeneista tutkimuksista tiedämme, että terveydenhuolto ja vanhustenpalvelut ovat vuodesta toiseen kärjessä ihmisiä eniten kiinnostavina teemoina. Siksi aluevaaleissakin pitää puhua näistä konkreettisista ihmisiä koskettavista kysymyksistä ja palveluista, eikä jäädä jumittamaan hallintorakenteisiin. 

Vaalien epäpolitisoimisesta kielii myös se, että kokoomus on mennyt vaaleihin sloganilla ”tervettä maalaisjärkeä”. Se on hyvä tapa yrittää häivyttää politiikan politiikasta.

Juuri politiikasta sekä hyvinvointivaltiomme tulevaisuudesta näissä vaaleissa on kuitenkin nimenomaan kyse. Tässä maassa on nimittäin kärjistymässä yhtäaikaisesti monta eri elintärkeisiin sote-palveluihimme liittyvää ongelmaa, jotka on korkea aika nostaa huomion keskipisteeseen. 

Uudet hyvinvointialueet saavat ratkaistavakseen vaikeita kysymyksiä, joihin vasemmistoliitolta löytyy vankat ratkaisut. Tulevina vuosina meidän on onnistuttava vahvistamaan vanhusten hoivaa, selätettyä Suomessa kytevä mielenterveyskriisi sekä varmistettua sote-alan ammattilaisille hyvät työolot.

Laadukkaan hoivan edellytys on myös, että meidän yhteiseen hoivaamme tarkoitetut rahat todella käytetään palveluihin ja huolenpitoon – ei yritysten voittoihin. Kaupallisten terveyspalveluiden tavoite on tuottaa voittoa ja minimoida kulut. Tällä reseptillä ei synny hyvää hoivaa. Vasemmistoliiton lähtökohta on, että elintärkeät sosiaali- ja terveyspalvelumme tuotetaan myös jatkossa pääosin julkisina palveluina.

Sote-alueet järjestävät jatkossa suurimman osan yhteisistä terveys- ja hyvinvointipalveluistamme. Niistä on tulossa myös merkittäviä työnantajia. Tällä hetkellä naisvaltaisilla sosiaali- ja terveysaloilla tehdään korvaamattoman arvokasta työtä usein liian pienellä palkalla ja kiireen keskellä. Näissä vaaleissa me voimme yhdessä valita toisin. Ihmiset jotka huolehtivat meistä ja läheisistämme ansaitsevat kunnolliset työehdot.

Sote-vaaleissa päätetään palveluista, joita jokainen meistä elämänsä varrella tarvitsee. Vasemmistoliitto on tämän maan uskottavin laadukkaiden ja tasa-arvoisten palveluiden puolustaja. 

Olemme työskennelleet heikoimmassa asemassa olevien ihmisten oikeuksien ja palvelujen eteen puolueen syntymästä asti. Äänestämällä näissä vaaleissa vasemmistoliittoa, voit olla varma että valitset yhteisille sote-palveluillemme asiantuntevan puolustajan, joka tietää, että hyvä hoiva kuuluu kaikille, ei pelkästään heille joilla on siihen varaa.