Puhe Valtioneuvoston selonteosta Suomen osallistumisen jatkamisesta ja vahvistamisesta turvallisuussektorin koulutusyhteistyössä Irakissa, 9.3.2016.
Arvoisa puhemies,
Pakolaisten ja siirtolaisten suuri määrä on poikkeuksellisen konkreettisella tavalla osoittanut sen, mistä rauhanliike ja kehitysyhteistyöjärjestöt vuosikymmenten ajan ovat puhuneet: Suomi ei elä eristyksessä. Jännittynyt tilanne Lähi-idässä, Pohjois-Afrikassa ja Saharan eteläpuolella näkyy arjessa myös täällä.
Suomella on tärkeä tehtävä ja vastuu edistää ihmisoikeuksia, rauhaa ja demokratiaa myös maan rajojen ulkopuolella. Kauniita periaatteita on kuitenkin helpompaa lausua ääneen kuin johdonmukaisesti soveltaa ulkopolitiikan perustana. Sota Irakissa ja Syyriassa on surullinen esimerkki siitä, miten suurvaltapolitiikan ja taloudellisten intressien asettaminen etusijalle johtaa konfliktien pitkittymiseen ja monimutkaistumiseen.
Valtioneuvoston selonteossa Suomen osallistumisen laajentamista perustellaan Lissabonin sopimuksen keskinäisen avunannon lausekkeella. Tällä vastataan sekä Ranskan Pariisin terrori-iskujen jälkeen esittämään tukipyyntöön että Yhdysvaltojen esittämään pyyntöön lisätuesta Daeshin vastaisessa taistelussa. Vasemmistoliitto näkee Suomen vahvuudet rauhanturvaamisessa YK-operaatioissa, rauhanvälityksessä ja siviilikriisinhallinnassa. Siksi haluamme sotilaallisen avunannon sijaan, että Suomi on mukana kansainvälisessä terrorismin vastaisessa yhteistyössä erityisesti poliisitoiminnan ja rikostorjunnan alalla. Painotamme, että jokaisella maalla tulee olla oikeus päättää annettavan tuen muodosta.
Kun osallistumisesta Irakin koulutusoperaatioon päätettiin, painotimme, että Afghanistanin kokemuksista on viisastuttava. Suomalaisten kouluttajien ei tule osallistua taistelutehtäviin. Taistelutoiminta Irakissa on keskittynyt rintamalinjan välittömään läheisyyteen. Siellä riskitaso vaihtelee kohtalaisesta korkeaan ja suurimpana riskinä on ammunta ja epäsuora tuli. Selonteossa todetaan, että koulutusoperaation laajentaminen tarkoittaa, että suomalainen osasto jatkossa tukisi Kurdistanin turvallisuusjoukkoja prikaati- ja pataljoonatasolla, nykyisen koulutusalueen ulkopuolella mutta rintamalinjan takana.
Haluan kysyä pääministeriltä: mitä tämä käytännössä tarkoittaa operaation riskitason ja luonteen osalta? Onko mahdollista, että jatkossa annetaan tukea taistelutoiminta-alueella?
Arvoisa puhemies,
Irakin Kurdistanin peshmergajoukkojen kouluttaminen on ollut Suomelta tapa tukea paikallisia joukkoja, jotka taistelevat Daeshia vastaan. Valitettavasti tätä periaatetta ei ole sovellettu johdonmukaisesti.
Syyrian kurdialueiden puolustusyksiköt ovat taistelleet kaikkia muita maajoukkoja menestyksekkäämmin Daeshia vastaan. Ne ovat vapauttaneet useita Daeshin hallinnassa olleita strategisesti tärkeitä kaupunkeja, kyliä ja huoltoreittejä. Yhdysvallat ja Venäjä ovat tukeneet YPG:n joukkoja ilmaiskuilla. Sen sijaan NATO-maa Turkki käy sotaa Syyrian kurdien autonomista demokratiahanketta vastaan tukemalla Syyriassa toimivia salafi-jihadistiorganisaatioita sekä tulittamalla kurdijoukkoja Syyrian puolella.
Myös tilanne Turkin sisällä on huonontunut merkittävästi. Rauhanprosessi Turkin ja kurdien välillä keskeytyi heinäkuussa, ja hallitus on määrännyt useita ulkonaliikkumiskieltoja maan kaakkoisosassa. Satoja kurdeja on saanut surmansa hallitusjoukkojen iskuissa ja jopa kymmenet tuhannet perheet ovat joutuneet jättämään kotinsa. Toimittajia, poliittisia päättäjiä ja yliopistotutkijoita on kuulusteltu ja vangittu.
Lopuksi arvoisa puhemies,
Suomen kaltainen pieni maa voi rauhanvälityksen ja siviilikriisinhallinnan lisäksi edesauttaa vakautta ja ihmisoikeuksia Lähi-idässä olemalla johdonmukainen ulkopolitiikassaan. Suomi on vienyt asetarvikkeita niin Saudi-Arabiaan kuin Turkkiin. Miten on mahdollista, että Turkin sotapolitiikka maan omilla kurdialueilla ja Syyriassa sekä maan sisäisen ihmisoikeustilanteen tasainen huononeminen eivät ole millään tavalla vaikuttaneet Suomen sydämellisiin Turkki-suhteisiin?
Vähintä mitä Suomen ja EU:n on välittömästi tehtävä on vaatia Turkkia lopettamaan sotatoimet vastapainona jopa kuuden miljardin taloudelliselle avustukselle. Muuten me rahoitamme Lähi-idän epävakautta, vaikka samanaikaisesti toisaalla pyrkisimmekin tukemaan rauhanrakentamista kouluttamistoiminnan kautta.
