Kolumni julkaistu Kansan uutisten Viikkolehdessä 4.7.2015
Viime viikolla julkaistiin tuoreimmat työttömyysluvut Suomesta. Tilastokeskuksen mukaan työttömyysaste oli toukokuussa 11,8%. Tällä hetkellä työttömyysluvut ovat rajuimmat 15 vuoteen, ja erityisesti pitkäaikaistyöttömyys kasvaa nopeasti. Ratkaisuna Suomen ongelmiin hallitus on toteuttamassa “sisäisen devalvaation”, joka pohjautuu sosiaaliturvan ja koulutuksen leikkauksiin sekä työajan pidentämiseen eli palkkatason laskuun.
Talouskurin runtelemassa Kreikassa työttömyys on edelleen 26% paikkeilla. Kreikassa toteutettu sisäinen devalvaatio on tarkoittanut, että reaalipalkat ovat laskeneet kolmanneksella, sosiaalietuuksia on leikattu noin 25% ja julkisten sektorin työpaikkojen määrää on vähennetty roimasti. Terveydenhuoltojärjestelmä on maassa romahtanut ja iso osa koulutetusta nuorisosta on lähtenyt ulkomaille.
Aina välillä kuulee Kreikasta keskusteltaessa, että pitäisi keskittyä kotimaan asioihin ja suomalaisen työttömyyden vähentämiseen Kreikasta puhumisen sijaan. Talouskuri ei kuitenkaan ole mikään Kreikkaan tai kriisimaihin rajoittuva poliittinen ajattelumalli. Sipilän porvarihallituksen perustelut suomalaisen kustannuskilpailukyvyn ja talouden tasapainottamisen edistämiseksi ovat samoja kuin eurojohtajien perustelut Kreikan leikkauksille – mittakaava vain on eri.
Rahaliitto luotiin alun perin eurooppalaisten sisämarkkinoiden lujittamiseksi ja eri valuuttaa käyttävien maiden kilpailukyvyn vahvistamiseksi tehtyjen jatkuvien valuutan devalvaation välttämiseksi. Kilpailukyvyltään ja taloudeltaan erilaiset maat kytkettiin yhteen yhteisvaluutan kautta. Rahaliiton rakenne ja erityisesti Euroopan keskuspankin vielä silloin hyvin rajattu mandaatti tarkoittivat, että valtioiden raha- ja finanssipoliittista keinovalikoimaa rajattiin merkittävästi. Kriisin yhteydessä EKP:n toimivaltuuksia on laajennettu mahdollistamalla valtioiden joukkovelkakirjojen osto, mutta samalla on myös vahvistettu rajoitteet niin rakenteellisille alijäämille kuin velkaantumiselle. Nyt oikeisto on luonut tilanteen, jossa maat ovat pakotettuja jatkuvaan sisäisten devalvaatioiden kierteeseen. Kilpailukykyä pyritään parantamaan palkkoja laskemalla ja leikkauksilla, vaikka samalla isketään juuri niihin tekijöihin, jotka ovat olleet Euroopan menestyksen perusta.
Talouskurissa on kyse tulonjakopolitiikasta, jossa pieni- ja keskituloiset laitetaan maksumiehiksi finanssisektorin, suuria pääomatuloja nauttivien tai veronkiertoa harjoittavien sijaan. Talouskurin poliittisesta luonteesta kertoo velkojien haluttomuus antaa kreikkalaisten itse päättää miten sopeuttavat tai Sipilän porvarihallituksen valinta jättää hyvätuloiset kokonaan säästötalkoiden ulkopuolelle. Tämän politiikan haastaminen on siksi suomalaisen ja kreikkalaisen työttömän yhteinen asia.
