Sopimuspolitiikka turkulaisittain

Vaalikampanjan aikana ylivoimaisesti eniten minulle esitetty vaatimus oli Turun poliittisen toimintakulttuurin muutos. Turkulaiset ovat kyllästyneitä toriparkkikorruptioon, suhmurointiin, hyviin veljiin, kaupungin tapaan ja Turun tautiin.

Valitettavasti kunnallisvaalien tulos ei heijastanut tätä tyytymättömyyttä riittävästi. Nuorten ja uusien valtuutettujen suuri määrä, oma henkilökohtainen äänimääräni ja erityisen alhainen äänestysprosentti tietyissä kaupunginosissa ovat kaikki tämän tyytymättömyyden ilmentymiä, mutta siitä huolimatta poliittiset voimasuhteet eivät juuri muuttuneet. Suurin haaste avoimuuden ja demokraattisuuden lisäämiseksi sekä toimintakulttuurin muuttamiseksi on kuitenkin Turussa vuosikausia jatkunut sopimuspolitiikka. Muissa isoissa kaupungeissa ei ole vastaavaa menettelyä. Muualla sovitaan yleensä paikkajaosta ja talousarvioista, mutta niin laajaa ja poliittista prosessia kuin Turussa muualla ei ole. Se tekee Turun taudin kitkeämisestä hyvin vaikeaa.

Sopimuspolitiikasta

Sopimisen ideana on alun perin ollut luoda raameja päätöksenteolle ja yhteisesti sovittuja tavoitteita kaudelle. Turussa tästä on kuitenkin irtaannuttu jo kauan sitten. Turkulainen sopimuspolitiikka johtanut päätösten tekemiseen suljettujen ovien takana sekä kaikenlaisiin lehmänkauppoihin.

Yksi sopimisen keskeinen ongelma on se, että suurimman ryhmän valta kasvaa suhteettoman isoksi. Suurimpana ryhmänä kokoomus tekee yksin pohjaesitykset niin poliittisesta sopimuksesta kuin paikkajaostakin. Ryhmien paikkamäärä ja mahdolliset puheenjohtajuudet ovat kytketty siihen, mitä ryhmät päättävät sopimukseen mukaan lähtemisestä.

Kytkemällä luottamuselinten puheenjohtajuudet sopimukseen sekä jättämällä sopimuksen ulkopuolella olevat ryhmät keskeisten neuvotteluiden ja päätösten valmistelun ulkopuolelle, on ryhmille luotu paine allekirjoittaa sopimus “vääristä” poliittisista syistä. Sopimuksen sisältöön ei suhtauduta vaadittavalla vakavuudella, kun tärkein perustelu mukaan lähtemiselle on se, ettei haluta “jäädä ulkopuolelle”. Tämä paine on niin vahva, että monet ryhmät viime kaudella jopa luopuivat tulkintaoikeudestaan sopimusosapuolina. Tuolloin kirjattiin, että “keskeisten asioiden osalta ryhmät päättävät yhteisistä kannoista sopimuksen tehneiden ryhmien ryhmäpuheenjohtajien (sopimusryhmäpuheenjohtajat) muodostamassa toimikunnassa. Tämän sopimuksen tulkinnasta ja soveltamisesta sovitaan kolmen pääsopijaryhmän (kokoomus, SDP, Vihreät) kesken”.

Tällä kertaa sopimuspolitiikka on saanut vieläkin absurdimpia piirteitä. Sopimuksen suurin ongelma on, että sopimukseen liitetyt säännöt sen soveltamisesta olisi rajannut mahdollisuuksiamme tehdä avoimesti vasemmistolaista politiikkaa. Sopimuksen yleisluontoisuus estää avoimen poliittisen keskustelun, kun huomioidaan pelisäännöt sopimuksen soveltamisesta:

Sopimuksen allekirjoittavat ryhmät sitoutuvat sekä sopimuksen sisältöön että henkeen kaikilla päätöksenteon tasoilla. Sopimuksen hyväksyvät kaikkien sopimusryhmien valtuutetut tai ryhmien työskentelyyn vaikuttavien järjestöjen päättävät elimet.

Sopimuksessa mukanaolon on perustuttava luottamukseen. Siksi osapuolten kesken on vallittava riittävä luottamus sopimuksen tavoitteiden toteutumisesta kaikilla päätöksenteon tasoilla. Jos joku ryhmä ei sopimuksen merkittävissä asioissa ole enemmistön kanssa samaa mieltä tai jos neuvottelijoiden yhteisestä näkemyksestä huolimatta jostain ryhmästä tulee poikkeavia esityksiä, muilla ryhmillä on oikeus arvioida ko. ryhmän asemaa sopimuksessa.

Merkittäviä sopimusasioita ovat ainakin uudistusohjelman hyväksyminen, kaupungin talousarvion hyväksyminen, omaisuuden myynnit ja omaisuusjärjestelyt ja yleiskaavat.

 

Tämä on avoimen politiikan vastakohta. Tämä tarkoittaa, että taloudellisesti haastavana aikana, jolloin tehdään kuntalaisten kannalta erittäin kipeitä päätöksiä, siirretään koko poliittinen keskustelu neuvotteluhuoneisiin. Eli juuri silloin politiikka viedään suljettujen ovien taakse, kun avoimen poliittisen keskustelun ja eri vaihtoehtojen esille tuominen olisi tärkeintä.

Linjaus enemmistön päätösten kunnioittamisesta merkittävissä asioissa tarkoittaa, että jos oma kanta neuvotteluryhmässä häviää, ei ole mahdollisuutta äänestyttää omaa kantaa näissä listatuissa asioissa edes lautakunnissa saati valtuustossa. Sopimuksen sitovuus jo lautakunnissa on selkeä ero edelliseen sopimuskauteen. Minulle tämä edustaa vastakohtaa kaikelle sille, mitä haluan politiikassa edistää: vaihtoehtoja, avoimuutta sekä elävää ja moniäänistä keskustelua.

Paikkajaosta

Kokoomus käyttäytyi poikkeuksellisen röyhkeästi myös tämänkertaisissa paikkajakoneuvotteluissa, joita käydään sopimusneuvotteluiden yhteydessä. Kaupunginhallitukseen, joka on kaupungin merkittävimpiä päätöksentekoelimiä, olisi vasemmistoliitolla vaalituloksen perusteella ollut kaksi paikkaa. Tämä oli meidän keskeisin tavoite paikkaneuvotteluiden suhteen. Kokoomus kuitenkin ilmoitti ettei se ole tästä valmis edes neuvottelemaan, koska halusivat antaa toisen paikkamme kokoomusta tukevalle RKP:lle. Viime metreillä kokoomus ilmoitti olevansa valmis jakamaan toisen paikkamme keskustan kanssa niin että vasta kaksi viimeistä vuotta tulisi meille sillä oletuksella, että olisimme kiltisti pysyneet sopimusosapuolena (lue: emme olisi äänestyttäneet mitään merkittävää asiaa) kauden ensimmäisen kahden vuoden aikana.

Erityisen törkeää oli myös kokoomuksen tapa puuttua vasemmistoliiton sisäisiin henkilövalintoihin. Vasemmistoliitolle ilmoitettiin, että saamme rakennuslautakunnan varapuheenjohtajuuden VAIN sillä ehdolla, että tähän rooliin valitaan Raimo Huhtanen.

Huhtanen tippui valtuustosta ja on ainoa vasemmistoliittolainen, joka kannattaa toriparkkia. Kokoomus ilmoitti myös, että jos vasemmistoliitto ei valitse Huhtasta omalla mandaatillaan varapuheenjohtajaksi, valitsee kokoomus hänet sinne omalla mandaatillaan. Huhtasen valinta on sidottu myös meidän lautakuntapaikkamäärään. Jos vasemmistoliitto valitsee Huhtasen omalla mandaatillaan, joudumme luopumaan ainoastaan yhdestä lautakuntapaikasta paikkatasauksen takia. Jos Huhtasta ei valita vasemmistoliiton toimesta, joudumme luopumaan kahdesta paikasta.

Meille ilmoitettiin myös, että sopimuksesta pois jäämisestä huolimatta voimme saada tarkastuslautakunnan varapuheenjohtajuuden, kuitenkin AINOASTAAN sillä ehdolla, että valitsemme sinne kokoomuksen nimeämän henkilön. Tällaiseen käpälöintiin ja suhmurointiin ei taatusti törmää missään muualla kuin Turussa.

Vasemmistoliitto tekee päätökset liittyen henkilövalintoihin kunnallisjärjestön edustajiston kokouksessa 10.1.2013.

Uusi Turku-sopimus

Vasemmistoliitto päätti uuden valtuustoryhmän ja kunnallistoimikunnan yhteiskokouksessa 13.12 olla menemättä mukaan ensi kauden valtuustoryhmien väliseen sopimukseen, Uusi Turku sopimukseen.

Arvioimme sopimuksen sisältöä, kuinka hyvin saimme omia tavoitteitamme läpi sekä sopimuksen tarkkaan määriteltyä sitovuutta. Kokoomuksen tapa hoitaa paikkajakoa sopimuksen yhteydessä vaikutti myös päätökseen. Sopimusta on jo käsitelty niin vasemmistolaisesta kuin vihreästä näkökulmasta Elinan ja Ville-Veikon teksteissä.

Äänestin itse mukaan menemistä vastaan. Syitä oli monia.

Vasemmistoliiton uusi valtuustoryhmä päätti ennen neuvotteluja yhteisesti meille tärkeimmistä tavoitteista sopimuksen suhteen. Esitimme muun muassa, ettei toimielinten puheenjohtajuuksia ja muita luottamustoimia sidota ryhmien väliseen sopimukseen. Halusimme panostuksia kaupungin omaan palvelutuotantoon kalliksi tulevien ulkoistamisten ja yksityistämisten sijaan. Vaadimme sosiaali- ja terveyspalveluiden sekä päivähoidon alibudjetoinnin lopettamista ja erityistä panostusta ennaltaehkäiseviin palveluihin.

Erityistä huomiota oli meidän mielestä kiinnitettävä suuren työttömyyden vaivaamien lähiöiden palveluiden parantamiseen sekä subjektiivisen päivähoito-oikeuden toteutumiseen. Talouden tasapainottamiseksi tulee mielestämme myös hillitä hallintomenojen kasvua, noudattaa erityistä tarkkuutta ja harkintaa investoinneissa ja parantaa niin työllisyyttä kuin energiatehokkuutta. Ehdotimme listauksen ensisijaisista säästökeinoista sopimukseen. Näistä ainoastaan energiatehokkuuden parantaminen tuli mukaan sopimustekstiin.

Vasemmistoliitto on sitoutunut taloudenhoitoon, jolla saadaan kaupungin talous terveelle pohjalle ja menot suhteutettua tuloihin. Mutta talous on poliittista. Keskeisimpiä riidan aiheita niin valtakunnan tasolla kuin kunnissakin koskee sitä, kenelle annetaan ja keneltä viedään – eli mistä säästetään ja mihin panostetaan. Varsinkin taantuman aikana on tärkeää, että tehdään järkeviä päätöksiä, eikä syvennetä talousahdinkoa väärin kohdistetuilla leikkauksilla. Nopeat säästöt voivat kuntataloudessa muutamassa vuodessa tuoda isoja kustannuksia ja pienet panostukset isoja säästöjä. Keinot säästää ovat siksi ensisijaisen tärkeitä. Jos kaupungin talous halutaan tasapainoon, on myös selvää, että verotusta pitää nostaa, sillä tasapainottamista ei saada aikaan laajentamatta kaupungin tulopohjaa.

Neuvotteluissa ei kuitenkaan puhuttu edes alustavasti keinoista, joilla talouden tasapainottamiseen aiotaan päästä. Sopimus sisältää yleisluontoisia ja tulkinnanvaraisia kirjauksia yrittäjyyden ja työllisyyden parantamisesta sekä palveluiden turvaamisesta. Sopimuksen ainoa konkreettinen anti on siihen kirjattu tiukka talousraami, jossa on kaksi tavoitetta:

1. Valtuustokauden lopulla vuonna 2016 vuosikate kattaa investointien poistot.

2. Nettovelka kasvaa maltillisesti: Vuoden 2012 ennuste on 120 milj. e ja tavoitteeksi vuodelle 2016 asetetaan 130 milj. e

Ensimmäinen tavoite tarkoittaa, että menokasvu kaikkien hallintokuntien kohdalla halutaan saada rajattua yhteen tai korkeintaan kahteen prosenttiin vuosittain. Tämä tulee käytännössä tarkoittamaan rajuja leikkauksia. Toinen tavoite liittyy kaupungin velanottoon. Käytännössä tämä linjaus tarkoittaa, ettei investointeihin ole varaa tai että niiden rahoittaminen edellyttää omaisuuden myyntiä. Molemmat tavoitteet ovat epärealistisia tilanteessa, jossa Suomi ja Eurooppa ovat taantumassa. Pahimmillaan nämä kirjaukset voivatkin johtaa kriisin kustannuksella tehtäviin pakkoleikkauksiin, ulkoistamisiin ja omaisuuden myynteihin.

Politiikan teosta

Sopimuspäätös ei ollut helppo ratkaisu tehdä, eikä ole mahdollista etukäteen tietää, kuinka realistiset sopimukseen kirjatut tavoitteet talouden tasapainottamisesta ovat. Oma politiikkakäsitykseni ei kuitenkaan ole yhteen sovitettavissa sen kanssa, että poliittiset puolueet itse suostuisivat vähentämään mahdollisuuksiaan tehdä politiikkaa avoimesti näin merkittävällä tavalla. Mitä vaikeampi päätös, sitä tärkeämpää on osoittaa, että vaihtoehtoja ja vastuuta kantavia päättäjiä on olemassa. Vasemmisto on ollut ja pitää edelleenkin olla kansanliike, joka toimii niin valtuustoissa ja kabineteissa kuin niiden ulkopuolellakin. Jotta me pystyisimme tähän, emme voi suostua poliittiseen saneluun ja sopimukseen, joka vähentää politiikan avoimuutta näin merkittävällä tavalla.

Politiikkaa on mahdollista muuttaa, myös Turussa. Päätös olla suostumatta avointa politiikan tekoa rajoittaviin sopimuksiin sekä neuvotteluiden ja niihin liittyvän käpälöinnin avaaminen edes jälkeenpäin on meidän aloitus. Turun tautiin ei tepsi mikään muu lääke kuin avoimuuden ja julkisen keskustelun lisääminen.