Yksi uusimmista poliittisista muotisanoista on “normitalkoot”. Sanassa on vain yksi ongelma: se ei tarkoita yhtään mitään.
Turhia lakeja ja sääntöjä on varmasti olemassa. Asuntojen hintoja nostavat muun muassa vaatimukset väestönsuojien koosta ja parkkipaikoista. Spontaanien yleisötapahtumien järjestämistä suunnittelevat joutuvat pohtimaan paloturvallisuusmääräyksiä ja alkoholilainsäädäntöä.
Normitalkoopuheen ongelma on, että talkoita peräänkuuluttavat harvoin tarkentavat, mitä lakeja pidetään turhina. Esimerkkeinä nostetaan pillimehurajoitukset ja kirppareiden paloturvallisuussuunnitelmat, mutta konkreettiset ehdotukset liittyvät usein oikeiston tuttuun agendaan. Sääntelynpurkupuheesta on tullut oikeistolle tapa vaatia lisää kilpailutuksia, julkisen sektorin pienentämistä ja hyvinvointivaltion alasajoa. “Normitalkoot” tarkoittavatkin lähinnä päätöksiä, kuten subjektiivisen päivähoito-oikeuden rajaamista ja lapsilisien leikkaamista.
Kun kokoomuksen kansanedustajat Lasse Männistö ja Sanni Grahn-Laaksonen viime vuonna listasivat turhia säädöksiä, listalla oli muun muassa valtion rautatiemonopoli, rikkidirektiivi, tilamitoitukset vanhus- ja vammaispalveluissa ja juuri voimaan astunut muutos vuosilomalaissa, joka antaa työntekijälle mahdollisuuden siirtää lomapäivä sairastuttuaan. Kun Euroopan unionin komissio listasi niitä, mukana oli myös työsuojeluun liittyviä velvoitteita.
Kenen näkökulmasta nämä lait ovat “turhia”? Ei ainakaan palkansaajien, vanhusten tai ympäristön.
Suurempi ongelma taitaakin olla suomalaisen byrokratian vaikeaselkoisuus: lomakkeita, joita kukaan ei osaa täyttää, sosiaaliturvajärjestelmä, joka monimutkaisuutensa takia estää ihmisiä hakemasta heille kuuluvia etuuksia, ja päätöksentekokieli, jota on päättäjienkin lähes mahdotonta ymmärtää. Suomessakin olisi keskeistä muistaa, ketä varten niin byrokratia kuin byrokraatit ovat olemassa. Englanninkielinen sana virkamiehelle on “civil servant” eli kansan palvelija. Ehkä nimi- ja asennemuutos voisi olla hyvä ensimmäinen askel Suomessa.
No Comments