Hyvät toverit ja ystävät,
Mitä yhteistä on Martti Ahtisaarella ja Bengt Holmströmillä Nobel-palkinnon lisäksi?
Heitä yhdistää penseä suhtautuminen ammattiyhdistysliikkeeseen.
Pari viikkoa sitten tekemässään ulostulossaan Martti Ahtisaari päätti syyttää vasemmistoa ja ammattiyhdistysliikettä suomalaisen hyvinvointivaltion romuttamisesta. Tämä lausunto kieli joko siitä, että Ahtisaarella on todella outo määritelmä hyvinvointivaltiosta, tai sitten siitä, että hän ei ole seurannut uutisia viimeisen puolentoista vuoden aikana.
Suomessa on tällä hetkellä hallitus, joka on leikannut muun muassa kotihoidontuesta, lääkekorvauksista, lapsilisistä, kansaneläkkeestä, asumistuesta, työmarkkinatuesta, ansiosidonnaisesta, ammatillisesta koulutuksesta, lasten kerhotoiminnasta, vapaasta sivistystyöstä, korkeakouluista, päivähoidosta, perusopetuksesta, opintotuesta sekä vanhuspalveluista.
Suomessa on hallitus, joka “valinnanvapauden” nimissä on käynnistänyt ennennäkemättömän julkisten sosiaali- ja terveyspalveluiden yksityistämishankkeen, jonka seurauksena entistä suurempi osa verovaroista ohjautuu veroparatiiseihin suurten monikansallisten konsernien verosuunittelun kautta.
Suomessa on hallitus, joka on valmis menemään niin pitkälle työntekijöiden palkkojen leikkaamiseksi, että se on valmis rajoittamaan sopimusvapautta säätämällä työehtojen enimmäisehdoista lailla ja murtamaan koko sopimiseen perustuvan työmarkkinajärjestelmän.
Kyllä, hyvinvointivaltion romuttamisoperaatio on käynnissä, mutta syypää siihen on vain ja ainoastaan nykyinen perusporvarihallitus.
Hyvät toverit ja ystävät,
Bengt Holmström sen sijaan muotoili ay-kritiikkinsä eri tavalla. Hänen mukaansa ay-liikkeen aika tulee olemaan ohi, koska työelämän muutos johtaa siihen, että liitot “murenevat itsestään”. Holmström arvioi, että ammatin merkityksen vähentyminen ja työn luonteen muuttuminen johtaa järjestäytymisasteen laskuun.
Tähän kritiikkiin on tärkeää meidän yhdessä vastata.
Holmström on oikeassa siinä, että työn murros ja perinteisten ammattien muuttuminen vaikuttaa myös ammattiyhdistysliikkeen asemaan ja tehtäviin. Korkea järjestäytymisaste ja vahva ay-liike ei ole mikään itsestäänselvyys, vaan ay-liikkeen on itse osoitettava, että se muuttuu yhteiskunnan muutoksen myötä, ja ymmärtää niitä ongelmia, joita työn ja työelämän sirpaloituminen tuo mukanaan. Ammattiyhdistysliikkeen on yhä vahvemmin osoitettava, että se on enemmän kuin neuvottelupöydissä ja lehtikuvissa esiintyvä yhteiskunnallinen vallankäyttäjä.
Kuten hyvin tiedätte, ammattiyhdistysliike saa voimansa ja oikeutuksen ruohonjuuritasolta. Siitä, että hoidetaan sen päähän potkitun pätkätyöläisen palkkasaatavia, viedään se laiton irtisanominen oikeuteen ja huolehditaan niin palkkojen kuin työehtojen kehityksestä.
Mitä Ahtisaari ja Holmström eivät huomioi omissa analyyseissaan on, että työelämän tulevaisuuden megatrendit pikemminkin tekevät ammatillisesta järjestäytymisestä yhä akuutimpaa ja tarpeellisempaa. Mikäli ay-liike ei olisi jo olemassa, olisi nyt se hetki, jolloin se keksittäisiin.
Yksi hyvä esimerkki ay-liikkeen tarpeellisuudesta muuttuvassa työelämässä on itsensätyöllistäjien asema. Yrittäjämuotoisen työn yleistyminen on yksi selkeä työelämätrendi. Suomessa on tällä hetkellä 184 000 itsensätyöllistäjää, ja määrä on kasvussa. Syitä ryhtyä yksinyrittäjäksi tai freelanceriksi on monia. Joitakin houkuttelee yrittäjyyden tuoma vapaus ja mahdollisuus olla oma pomonsa, toiset suhtautuvat valintaan neutraalisti. Itsensätyöllistäjien joukossa on myös heitä, jotka ovat päätyneet työllistämään itsensä palkkatyön puutteessa sekä yrittäjiksi ulkoistetut entiset palkkatyöläiset.
Mitä, jos kokoomuslaisten märkä uni olisi käynyt toteen, ja ay-liikettä ei enää olisi olemassa? Miltä työmarkkinat silloin näyttäisivät? Mikä olisi paikallinen sopiminen äärimmilleen vietynä, kun jokainen meistä itse neuvottelisi itsenäisesti työn hinnasta ja sen tekemisen ehdoista? Se olisi se tilanne, jossa itsensätyöllistäjät tällä hetkellä ovat.
Suomen lainsäädäntö ei salli itsensätyöllistäjien neuvotella työnsä hinnasta kollektiivisesti. Tämä tulkitaan yritysten väliseksi kartelliksi, siitäkin huolimatta, että itsensätyöllistäminen eroaa merkittävästi perinteisestä työnantajayrittäjyydestä. Iso osa itsensätyöllistäjistä hinnoittelee työnsä niin, että kyse on suoraan työstä saatavasta korvauksesta.
Tämän seurauksena itsensätyöllistäjät ovat omillaan sopiessaan työn hinnoittelusta toimeksiantajien kanssa. Koska täydellinen tasapaino työn tarjonnan ja kysynnän välillä esiintyy lähinnä kokoomuslaisten unelmissa eikä arkitodellisuudessa, tekee kartellilainsäädäntö itsensätyöllistäjien neuvotteluasemasta hyvin heikon. Se johtaa osaltaan paineeseen laskea työn hintaa eli palkkatasoa.
Kun palkansaajat sijoittuvat tasaisesti eri tuloluokkiin, sijoittuvat 28 prosenttia itsensätyöllistäjistä kaikista pienituloisimpaan tulokymmenykseen. Tilastokeskuksen vuonna 2014 julkaistussa tutkimuksessa joka kymmenes itsensätyöllistäjä ilmoitti, ettei maksa itselleen eläketurvaa lainkaan. Näille itsensätyöllistäjille ei myöskään kerry ansiosidonnaista sairauspäivä- tai vanhempainrahaa. 46 prosenttia vastanneista ilmoitti maksavansa itselleen liian pientä eläketurvaa.
Itsensätyöllistäjien aseman parantamiseksi on paljon mahdollisuuksia. Vasemmistoliiton eduskuntaryhmä on Tolkkua työelämään-kampanjassaan esittänyt toimenpidepaketin, johon kuuluu ennakkopäätösjärjestelmä työttömyysturvaan, yhdistelmävakuutus, työsopimuslain soveltamisalan laajentaminen palkansaajiin rinnastettaviin itsensätyöllistäjiin, työttömyysturvan 300 euron suojaosuuden ulottaminen yrittäjiin sekä arvonlisäveron alarajan nostaminen 25 000 euroon.
Myös ammatiiliitot ovat heränneet. Journalistiliitto perusti jäsenilleen ensimmäisen ammattiliiton kautta pystytetyn osuuskunnan. Osuuskunta toimii jäsenensä työnantajana ja vastaa työnantajan velvollisuuksista, kuten palkanmaksusta, sotu- ja eläkemaksujen maksamisesta, veroista sekä kirjanpidosta ja tilinpäätöksestä. Akava perusti puolestaan keväällä yrittäjille ja itsensätyöllistäjille oman edunvalvontajärjestön.
Kaikki nämä ovat tarpeellisia ja kannatettavia uudistuksia, mutta mikään niistä ei ratkaise sen keskeisimmän ongelman: työn alihinnoittelu. Se ratkaistaan vain järjestäytymällä. Muun muassa Tanskassa itsensätyöllistäjien kuuluminen ammattijärjestöihin on mahdollistettu. Löydämme siis itsemme tilanteesta, jossa keksimme ay-liikettä uudelleen.
Hyvät toverit ja ystävät,
Toinen tulevaisuuden megatrendi on eriarvoisuuden kasvu. Vaikka tuloerot Suomessa edelleen kansainvälisesti verrattuna ovat pienet, on tämä ilmiö todellisuutta myös täällä. 1960-luvun alusta 1990-luvulle pienituloisten ansiot lisääntyivät nopeammin kuin muiden. Mitä pienituloisemmasta ihmisestä oli kyse, sitä nopeammin tulot kasvoivat. Vuosina 1990-2014 kehitys kääntyi päinvastaiseksi. Toisin sanoen: mitä pienemmät ansiot, sitä vähemmän ne kasvoivat. Rikkaimman prosentin käytettävissä olevat tulot sen sijaan kaksinkertaistuivat.
Eriarvoisuuden kasvun torjuminen on tärkeää niin yhteiskunnallisen tasa-arvon kuin talouskasvunkin näkökulmasta. Ammattiyhdistysliike on siinä aivan keskeisessä roolissa.
Vaikka palkkaerot Suomessa ovat pysyneet suhteellisen pieninä verrattuna moniin muihin maihin, on olemassa merkkejä siitä, että palkkahajonta on kasvanut erityisesti alkupäässä.
Tilastokeskuksen mukaan pienipalkkaisimman kymmenyksen palkat olivat lähes kaksi prosenttiyksikköä matalammalla tasolla vuonna 2014 kuin vuonna 2005. Suurin muutos on tapahtunut osa-aikatyössä.
Usein uutisoidaan myös siitä, kuinka entistä useampi työssäkäyvä pääkaupunkiseudulla joutuu turvautumaan toimeentulotukeen. Syynä on muun muassa vuokrien nousu, sekä nollatuntisopimusten ja osa-aikatyön yleistyminen.
Kaikista pienempien palkkojen korottaminen on keskeinen tapa torjua työtä tekevien köyhyyttä ja eriarvoisuuden kasvua tukemalla ostovoimaa sekä kansantalouden kokonaiskysynnän kasvua. Vasemmistoliitto on Tolkkua työelämä-kampanjan puitteissa kampanjoinut 10 euron vähimmäistuntipalkan puolesta. Bruttopalkkana se on 1700 euroa kuussa, eli hyvin lähellä SAK:n 1800 vähimmäispalkkatavoitetta. Silläkään ei ole helppoa Suomessa tulla toimeen.
Suomen oikeisto sai kilpailukykysopimuksen myötä läpi palkanalennukset, ja seuraava selkeä projekti on matalapalkkatyön lisääminen. Vasemmistoliitto oli ainoa eduskuntapuolue joka ei hyväksynyt kilpailukykysopimuksen tulonsiirtoja. Kesän ja alkusyksyn aikana olemme kuulleet niin virkamiesten kuin oikeistopäättäjien lausuntoja siitä, kuinka matalapalkkatyön lisääminen on vastaus työttömyyteen. Poliittisen vasemmiston ja ay-liikkeen on nyt koottava voimansa tämän projektin vastavoimaksi. Ei löydy tieteellistä näyttöä siitä, että matalapalkkatyö lisää työllisyyttä. Työkokeilujen ja kuntouttavan työtoiminnan kautta teetetään jo ilmaistyötä työttömillä. Turun telakkakin osoittaa, kuinka Suomen vahvuudet ovat muualla kuin palkkakilpailussa. Telakan omistaja Jan Meyer antoi Kauppalehdessä haastattelun jossa hän totesi, ettei palkka ole ainoa tekijä, joka kilpailukykyyn vaikuttaa. Hänen mukaan pitää huomioida liiketoiminnan koko kuvan.
Ruotsissa nykyinen hallitus luopui työnantajamaksujen alentamisesta nuorten työntekijöiden palkkauksessa. Syy oli se, että tämä työnantajille suunnattu palkanalennustuki oli äärimmäisen kallis yhteiskunnalle, sillä se kohdistui kaikille työnantajille ja kenen tahansa 19-25-vuotiaan nuoren palkkaamiseen. Työnantajakustannusten alentaminen on tämän esimerkin valossa äärimmäisen kallis ja tehoton keino edistää työllisyyttä.
Hyvät toverit ja ystävät,
Työllisyyden lisäämiseksi kannattaisi suunnata katse sellaisiin ryhmiin, joiden työllisyysaste on selvästi matalampi kuin esimerkiksi muissa Pohjoismaissa. Yksi sellainen ryhmä Suomessa on työikäiset nuoret naiset.
Työelämän tasa-arvon edistäminen olisi oikeudenmukainen ja inhimillinen tapa edistää työllisyyttä. Suomen perhevapaajärjestelmä on jäykkä ja vastaa huonosti perheiden tarpeisiin. Lisäksi miesten mahdollisuudet jäädä kotiin lasten ollessa pieniä ovat huonot. Tällä hetkellä naiset käyttävät 90 prosenttia kaikista vanhempainvapaista. Isät käyttävät pääosin niitä vapaita, jotka on nimetty isille. Syyt löytyvät suhtautumisesta sukupuolten väliseen työnjakoon sekä työelämän käytännöistä ja asenteista. Työn ja perhe-elämän yhteensovittaminen on Suomessa myös vaikeampaa kuin muissa Pohjoimaissa. Tästä johtuen on yleisempää, että jäädään pidemmille perhevapaille ennen paluuta kokoaikatyöhön.
Vasemmistoliiton eduskuntaryhmä valmistelee syksyn aikana lakialoitetta vanhempainvapaajärjestelmän muuttamisesta 6+6+6-mallin mukaiseksi. Vapaa jaettaisiin jatkossa kolmeen kuuden kuukauden jaksoon, joista yhden käyttäisi äiti, yhden vanhemmat jakaisivat keskenään ja yhden käyttäisi isä. Lakialoitteelle haetaan tukea myös kansalta: Vasemmistoliiton eduskuntaryhmä on tänään avannut vetoomuksen, jonka allekirjoittamalla voi antaa tukensa lakialoitteelle.
Hyvät ystävät ja toverit,
2010-luvun vasemmistolainen työmarkkinapolitiikka nojaa edelleen ymmärrykseen työn ja pääoman välisestä ristiriidasta ja järjestäytymisen tärkeydestä, samalla nostaen esille vaatimuksia, joilla halutaan luoda toimivat pelisäännöt yhä pirstaloidumpaan työelämään ja ratkaisuksi työelämän todellisiin ongelmiin. Vasemmistoliitto haluaa nostaa työelämään liittyvät vaatimukset ja kysymykset entistä näkyvämpään rooliin puolueen politiikassa, samalla tiivistäen ay-liikkeen kanssa tehtävää yhteistyötä.
Hyvät ystävät, me tulemme yhdessä osoittamaan talouden nobelistin Holmströmin olevan täysin väärässä.
