Varhaiskasvatuksesta puhutaan nyt monella foorumilla ja varhaiskasvatuksen kentällä kuohuu aika lailla. Vain viikon sisällä järjestettiin sekä kaikkien varhaiskasvatuksen ammattilaisten yhteinen Ei leikkirahaa-mielenosoitus paremman palkkauksen ja parempien työehtojen puolesta että vain joidenkin ammattijärjestöjen tukema mielenosoitus uuden varhaiskasvatuslain kaatamiseksi. Erityisesti uusi laki on herättänyt hyvin vahvoja ja ristiriitaisia tunteita kentällä.
Keskustelun voi oikeastaan jakaa kolmeen eri kokonaisuuteen. Ensimmäinen on hallituksen tämän vaalikauden aikana tekemät päätökset varhaiskasvatuksen osalta. Toinen on varhaiskasvatuksen ammattilaisten palkka- ja työehtotaistelu ja kolmas uuden varhaiskasvatuslain yhteydessä esitetyt muutokset henkilöstörakenteeseen.
Hallituksen varhaiskasvatuspolitiikka
Hallituksen suhtautumisessa varhaiskasvatukseen on vaalikauden aikana tapahtunut U-käännös. Kauden alussa hallitus ajoi läpi kaksi erittäin paljon kritiikkiä saanutta leikkausta varhaiskasvatukseen. Subjektiivinen päivähoito-oikeus rajattiin 20 tuntiin viikossa lapsilta, joiden vanhemmat eivät ole kokoaikatyössä tai opiskele päätoimisesti. Tämä eriarvoistaa lapsia vanhempien työmarkkina-aseman mukaan ja on suoraan rajannut varhaiskasvatuksesta eniten hyötyvien lasten osallistumisoikeutta. Rajaus on myös monissa kunnissa johtanut mammuttiryhmien muodostumiseen, koska osa-aikaisiin lapsiin sovelletaan suhdelukua 13 lasta yhtä kasvattajaa kohden. Jos osa-aikaiset lapset ovat paikalla samaan aikaan, johtaa tämä ylisuuriin ryhmiin.
Tämän lisäksi hallitus kasvatti ryhmäkokoja nostamalla henkilöstömitoitusta yli 3-vuotiaiden lasten ryhmien osalta seitsemästä lapsesta kahdeksaan lapseen yhtä kasvattajaa kohden. Nämä leikkaukset heikentävät varhaiskasvatuksen laatua, koska ne heikentävät ammattilaisten mahdollisuuksia antaa jokaiselle lapselle hänelle kuuluvaa aikaa ja huomiota. Onneksi monissa kunnissa on päätetty olla toteuttamatta näitä heikennyksiä. Samalla se on tarkoittanut kuitenkin sitä, että alueellinen eriarvoisuus on kasvanut suomalaisten lasten ja lapsiperheiden keskuudessa.
Näiden paljon kritiikkiä herättäneiden ja varhaiskasvatuksen laatua heikentävien uudistusten lisäksi hallitus toi vielä eduskunnan käsittelyyn lakiesityksen varhaiskasvatusmaksujen korotuksista. Tämä oli käännekohta. Kritiikki hallituksen varhaiskasvatuspolitiikkaa kohtaan yltyi niin kovaksi, että hallitus lopulta päätyi ratkaisuun, jossa maksukorotusten sijaan alennettiin niitä vähän. Sen jälkeen hallitus on käyttänyt 70 miljoonaa toiseen maksualennukseen. Nyt hallitus on tuonut eduskuntaan lakiesityksen, jolla halutaan parantaa varhaiskasvatuksen laatua.
Oudointa hallituksen politiikassa on kuitenkin se, että hallitus ei ole ollut valmis korjaamaan tekemiään vahinkoja kauden alussa. Muun muassa Ben Zyskowicz on myöntänyt olleensa väärässä, kun kannatti subjektiivisen päivähoito-oikeuden rajoittamista. Kokoomuksen kansanedustaja ja sivistysvaliokunnan varapuheenjohtaja Sari Multala on kutsunut päätöstä kasvattaa ryhmäkokoja “häpeäpilkuksi”.
Nyt hallitus on suuntaamassa 10 miljoonaa ensi vuonna ja 7,5 miljoonaa sitä seuraavana vuonna kertaluontoisina erinä ryhmäkokojen pienentämiseksi “haasteellisilla alueilla” toimiville päiväkodeille. Taas kerran tehdään laastariratkaisu, joka korjaa hallituksen itse aiheuttamaa vahinkoa vain osittain. Mutta opetusministerillä ei ole kanttia myöntää, että ryhmäkokojen kasvattaminen oli todella tyhmä päätös.
Vasemmistoliitto on luvannut palauttaa subjektiivisen päivähoito-oikeuden. Ryhmäkokojen pienentäminen on sen lisäksi kaikista keskeisin keino parantaa varhaiskasvatuksen laatua.
Taistelu parempien palkkojen ja työehtojen puolesta
Varhaiskasvatus on hyvä esimerkki palkkakuopassa olevasta naisvaltaisesta alasta. Yksi keskeinen syy sille, että naisten euro Suomessa on vajaa, on Suomen sukupuolen mukaan eriytyneet työmarkkinat ja naisvaltaisten alojen heikko palkkataso. Lastentarhanopettajat hankkivat korkeakoulututkinnon päiväkodeissa tehtävää työtä varten, mutta palkitaan vain noin 2300 bruttopalkalla. Se on kovin vaatimaton palkkataso työn merkittävyyteen ja vastuullisuuteen nähden. Maaliskuussa uutisoitiin myös epäilystä pääkaupunkiseudun kuntien epävirallisesta palkkakartellista, eli kuntien keskinäisestä sopimuksesta siitä, että työntekijöitä ei houkutella kilpailemalla palkoilla. Tällainen epäreilu linjaus pitää varhaiskasvatuksen ammattilaiset pysyvästi palkkakuopassa.
Muun muassa tästä uutisesta lähti liikkeelle Ei leikkirahaa-liike, joka vaatii parempaa palkkaa kaikille varhaiskasvatuksen ammattilaisille. Tämä on erittäin tärkeä tavoite, jota on mahdollista edistää kuntatasolla. Kunnissa tulisi tehdä tarvittavat linjaukset palkkauksen parantamiseksi. Lisäksi tarvitaan tasa-arvoherääminen myös työmarkkinapöydissä. Mikäli Suomessa aidosti oltaisi sitoutuneita palkkatasa-arvon edistämiseen, kilpailukykysopimuksen kaltaisen palkkaratkaisun ei pitäisi olla mahdollinen. Siinähän suunnattiin ylimääräinen, merkittävä palkanalennus, eli lomarahaleikkaus jo valmiiksi palkkakuopassa oleville, julkisille, naisvaltaisille aloille.
Toivottavasti “Ei leikkirahaa”-liike onnistuu samaan aikaiseksi muutoksen suhtautumisessa näiden ammattilaisten tärkeään työhön. Tarvetta todellakin on.
Uusi varhaiskasvatuslaki
Hallituksen esitys uudeksi varhaiskasvatuslaiksi on parhaillaan valiokuntakäsittelyssä eduskunnassa. Lakiesitykseen liittyy paljon suuria kysymyksiä, mutta me kansanedustajat olemme saaneet viime kuukausina erityisen paljon yhteydenottoja siihen sisältyvästä ehdotuksesta päiväkodin henkilöstörakenteeksi.
Tällä hetkellä varhaiskasvatuksen henkilöstörakenteesta on säädetty, että ⅓ henkilöstöstä tulee olla lastentarhanopettaja (kandidaatti tai sosionomi) ja ⅔ lastenhoitajia (toisen asteen tutkinto). Tätä on kritisoitu siitä, että toisen asteen tutkinto painottuu liikaa suhteessa korkeakoulutukseen ja sosiaali- ja terveysala suhteessa kasvatustieteisiin.
Hallitus esittää henkilöstörakenteeksi, että päiväkodissa kasvatus-, opetus- ja hoitotehtävissä toimivista henkilöistä vähintään kahdella kolmasosalla tulee olla varhaiskasvatuksen opettajan tai sosionomin kelpoisuus, joista vähintään puolella varhaiskasvatuksen opettajan kelpoisuus. Muilla tulee olla vähintään varhaiskasvatuksen lastenhoitajan kelpoisuus.
Hallitus siis eriyttää myös nykyisen lastentarhanopettajan tittelin kahteen: varhaiskasvatuksen opettajaan ja varhaiskasvatuksen sosionomiin. Siirtymäaika on vuoteen 2030 ja nykyiset kelpoisuudet säilyvät, eli esimerkiksi nyt työtään tekevä sosionomitaustainen lastentarhanopettaja voi vuoden 2030 jälkeen työskennellä sekä varhaiskasvatuksen opettajana että varhaiskasvatuksen sosionomina työuransa loppuun asti.
On myös hyvä huomata, että varhaiskasvatuslaissa ei säädetä päiväkodin henkilöstörakenteesta ryhmäkohtaisesti vaan päiväkotikohtaisesti ja tähän ei ole tulossa muutoksia. Päiväkodit saisivat siis edelleen muodostaa omat lapsiryhmänsä melko itsenäisesti, kunhan yhdessä lapsiryhmässä on korkeintaan kolmea aikuista vastaava määrä lapsia, mutta aikuisia voi tarvittaessa olla enemmän. Tämä on varmasti järkevää, sillä päiväkodeissa tilanteet vaihtelevat esimerkiksi sen mukaan, mikä on kulloinenkin lasten ikärakenne tai esimerkiksi erityisen tuen tarpeessa olevien lapsien määrä. Tämä on hyvä todeta, sillä päiväkotiryhmien muodostamisestakin on liikkeellä paljon erilaisia tulkintoja.
Hallituksen esitys on saanut lastenhoitajat ja sosionomitaustaiset lastentarhanopettajat huolestumaan omasta asemastaan tulevaisuudessa. Vaikka hallitus puhuu moniammatillisen varhaiskasvatuksen puolesta, hallituksen esitys varhaiskasvatuslaiksi ei pidä sisällään varsinaista kiintiötä varhaiskasvatuksen sosionomeille varhaiskasvatuksen opettajan tapaan. Verrattuna nykyiseen tilanteeseen lastenhoitajien tarve tulee laskemaan ja tästä osa on tarkoitus hallituksen mukaan hoitaa eläköitymisen kautta.
Vasemmistoliitto on omissa varhaiskasvatuslinjauksissaan esittänyt henkilöstörakenteeksi 1+1+1 –mallia. Tuemme siis tavoitetta nostaa henkilöstön koulutustasoa sekä lisätä erityisesti yliopistokoulutettujen lastentarhanopettajien osuutta. Tämä tarkoittaa mallia, jossa päiväkodissa työskentelevillä 1/3 olisi kasvatustieteiden tutkinto (lastentarhanopettajan ja esiopetuksen pätevyys), 1/3 sosionomin tutkinto (lastentarhanopettajan pätevyys) ja 1/3 soveltuva sosiaali- ja terveysalan tai kasvatusalan tutkinto kuten lähihoitajan tai lastenohjaajan tutkinto (lastenhoitajan pätevyys).
Linjauksemme henkilöstörakenteeksi ja moniammatilliseksi tiimiksi lähtee siitä, että sekä sosionomin että kandin koulutusten ominaispiirteet ja parhaat puolet on saatava nykyistä paremmin käyttöön unohtamatta lastenhoitajien tärkeää panosta. Meidän tarkoituksena ei ole rakentaa hierarkioita ja vastakkainasetteluja, vaan tuoda jokaisen osaaminen ja erilaisten koulutusten tärkeät ominaispiirteet esiin, samalla kun varhaiskasvatuksen pedagogiikkaa painotetaan vahvemmin ja koulutustasoa nostetaan.
Varhaiskasvatuksen ammattilaiset ja heidän osaamisensa ovat keskeisessä roolissa varhaiskasvatuksen laadun näkökulmasta. Myös varhaiskasvatuksen viime vuosien lainsäädännöllinen kehitys tuo mukanaan muutoksia henkilöstön osaamistarpeisiin, kun varhaiskasvatus nähdään yhä vahvemmin osana kasvatus- ja koulutusjärjestelmää. Tämän takia linjauksemme henkilöstörakenteeksi lähtee myös siitä, että korkeakoulutettujen osuus kasvaa, mutta moniammatillisuus säilyy.
Hallituksen lakiesitys on herättänyt hyvin voimakkaita tunteita eri ammattiryhmissä. Kansanedustajien sähköpostilaatikot täyttyvät nyt sekä lakia voimakkaasti vastustavista että puoltavista kannanotoista.
Vasemmistoliitto ei kannata lakiesityksen hylkäämistä, mutta kannatamme moniammatillisuuden selkeyttämistä laissa. Sivistysvaliokunta ottaa kevään aikana kantaa muun muassa päiväkotiyksikön johtajan kelpoisuusvaatimuksiin sekä sosionomien asemaan lakiesityksessä.
Lastenhoitajien aseman turvaamiseksi tarvitsemme parempia laskelmia kuin mitä hallituksella on ollut esittää. En ole täysin vakuuttunut siitä, että lastenhoitajien työllisyys voidaan turvata riittävällä tavalla tulevaisuudessa esimerkiksi eläköitymisen kautta, vaan tarvitsemme luultavasti vahvempaa muutosturvaa ja lisäkoulutusmahdollisuuksia, jotta kukaan ei jää muutoksessa työttömäksi.
Ongelmallista tosin on, että hallitus ei ole valmis voimakkaasta kritiikistä huolimatta perumaan henkilöstömitoitukseen tekemiään heikennyksiä vaan pitää ne lakiesityksessään voimassa. Olemme vaatineet, että yli 3-vuotiaiden kohdalla henkilöstömitoitus olisi yksi aikuinen seitsemää lasta kohden niin kuin asia oli ennen tätä hallituskautta. Lisäksi olisi lasten ja henkilöstön yhdenvertaisen kohtelun kannalta tärkeä puuttua osa-aikaisten ryhmien kohtuuttomaan henkilöstömitoituksen. Kun olin puhumassa mielenosoituksessa, jossa lastenhoitajat ja sosionomitaustaiset lastentarhanopettajat osoittivat huoltaan hallituksen henkilöstörakenne-esityksestä, ryhmäkokojen pienentäminen oli myös yksi suurimmista puheenaiheista.
