Kaupunginhallitus piti ensimmäisen kokouksensa uudella kokoonpanolla maanantaina 2.2. Keskustelu alkoi katsauksella soteuudistuksen valmisteluun ja aikatauluun. Valmistelutyö on jo meneillään Läntisen Suomen sote-alueen osalta, joka kattaa koko rannikon Turusta Vaasaan. Turun kaupungilla on vetovastuu valmistelun osalta. Lakiesitys on tällä hetkellä valiokuntakäsittelyssä eduskunnassa, ja muutoksia on edelleen odotettavissa lakiesitykseen.
Varsinaisella päätöslistalla oli muun muassa kaupungin työllisyysmäärärahan käyttösuunnitelma vuodelle 2015. Työllistämistoiminnot on siirretty kaupunginhallituksen alaisuudessa toimivaan työllistämispalvelukeskukseen, joka on aloittanut toimintansa tämän vuoden alussa. Koska valtio on päättänyt kasvattaa kuntien maksaman työmarkkinatuen osuutta, tulee kunnille jatkossa entistä kalliimmaksi olla tukityöllistämättä pitkäaikaistyöttömiä. Valitettavasti valtiovalta on myös päättänyt palkkatukijärjestelmän uudistamisesta tavalla, joka tekee tukityöllistämisestä entistä kallimpaa kunnille. Johdonmukaista, eikö vain? Ihmisten tukityöllistäminen on myös inhimillisesti parempi vaihtoehto, ottaen huomioon, että enemmistö pitkäaikaistyöttömistä on hyvinkin halukasta työllistymään ja käsipareista on julkisella puolella aina pulaa.
Esittelytekstissä oli hyvin avattu eri keinoja, joita kaupunki tällä hetkellä käyttää tukityöllistämiseen. Huomioni herätti kuitenkin niin yritysyhteistyö kuin työnetsijäpalvelutkin, koska näiden yksityisten palvelutuottajien kautta hoidettujen palveluiden vaikuttavuudesta ei ollut tietoa. Esittelytekstissä on ainoastaan mainittu, että ”yritysyhteistyön avulla vuoden 2014 aikana useita työllistymispalvelujen asiakkaita on työllistynyt yrityksiin” ja työnetsijäpalveluiden kohdalla mainitaan, että ”palvelutuottajien syksyllä 2014 esittämien arvioiden mukaan työnetsijäpalvelujen asiakkaista työllistyy avoimille työmarkkinoille noin kolmannes”. Näistä tulisi kuitenkin saada huomattavasti tarkemmat luvut, jotta on mahdollista arvioida kuinka toimivia nämä yksityisiltä ostetut palvelut ovat työllistymisen näkökulmasta. On hyvin vaikeaa kuvitella, että noin epäselvää ja huonoa tilastointia hyväksyttäisiin kunnan omien palveluiden kohdalla. Työllisyysasioiden seuraamiseksi ja niihin perehtymiseksi tullaan jokaisesta puolueesta valitsemaan edustaja työllisyystoimikuntaan, ja keskustelun perusteella sinne tullaan tuomaan tarkemmat selvitykset eri palveluista.
Vihreät esittivät Ruissalossa järjestettävän juhannustapahtuman palauttamista ympäristönsuojeluviraston lausuntoa varten, mutta jäivät kannassaan yksin. Omaan äänestyspäätökseeni vaikutti ennen kaikkea se, että tapahtuma ollaan järjestämässä jo leirintäalue- ja virkistystoimintaan käytössä olevalla alueella, eikä se siten ole laajentamassa toimintaa tavalla, joka voisi vaikuttaa ympäristöön negatiivisesti. Tämän lisäksi on mielestäni hieno idea, että järjestetään juhannustapahtuma kaupungissa kaupunkilaisille, koska kaikki eivät työkiireiden takia mökille pääse lähtemään eikä monilla ole mökkiä, johon mennä.
Vanhusneuvoston kokoonpanosta äänestettiin omasta aloitteestani. On hienoa, että vanhusneuvoston asemaa ja toimintaa ollaan vakiinnuttamassa ja sen vaikutusvalta toivottavasti kasvaa, mutta on ristiriitaista, että osallisuutta tukemaan luodun elimen kokoonpanoa supistetaan. Vanhusneuvoston luottamushenkilöitä esitettiin vähennettävän seitsemästä viiteen, järjestöedustajien määrän kasvaessa kahdeksaan. Allekirjoittaneen esityksen mukaan neuvoston koko olisi säilytetty ennallaan niin, että järjestöjä edustamassa olisi ollut kahdeksan henkilöä ja luottamushenkilöitä olisi ollut kuusi. Pieni muutos, mutta periaatteellisesti tärkeä, koska on jokseenkin nurinkurista lähetä supistamaan osallisuutta edistävien tahojen kokoa. Turussa tarvitaan enemmän kuntalaisvaikuttamista, ei näiden tahojen koon supistamista. Esitys sai SDP:n sekä Vihreiden edustajien tuen mutta hävisi täpärästi äänin 7-6.
Seuraavaksi keskusteltiin valtuutettu Pauli Kossilan tekemästä valtuustoaloitteesta kansanäänestyksen järjestämisestä Turun toriparkista. Pitkän ja polveilevan keskustelun jälkeen kaupunginhallitus päätti, että aloite nykymuodossaan ei anna aihetta toimenpiteille, koska Kossila jo suunnittelee aloitteen tekemistä uudestaan siten, että siinä viitataan kuntalain 54 pykälään. Kyseinen pykälä antaa tietylle määrälle valtuutettuja mahdollisuuden vaatia jonkun asian valmistelemista kiireellisenä käsiteltäväksi valtuustolle. Allekirjoittaneelle olisi myös sopinut ratkaisu, jossa kaupunginhallitus olisi päättänyt kyseisen jo tehdyn, “tavallisen” valtuustoaloitteen viemistä valtuuston käsittelyyn. Turun kaupungissa annetaan ylipäätään liian vähäistä painoarvoa valtuutettujen tekemille aloitteille, ja tämä olisi voinut olla hyvä ennakkotapaus aloitteesta, joka olisi erikseen nostettu valtuuston käsittelyyn. Mutta koska Kossilan kanssa jo oli käyty keskustelua uuden aloitteen tekemisestä, pohjaesitys hyväksyttiin yksimielisesti.
Myös kaupunginhallituksen otto-oikeuden käyttämisestä äänestettiin. Kyseessä oli kiinteistöliikelaitoksen johtokunnan pöytäkirja Humalistonkadun polkupyöräyhteydestä, josta on väännetty jo todella kauan kaupungin sisällä. Kiinteistöliikelaitoksen johtokunta päätti äänestyksen jälkeen ja esittelijän näkemyksen vastaisesti palauttaa asian uudelleen valmisteltavaksi siten, että selvitetään mahdollisuus toteuttaa pyöräily-yhteys Käsityöläiskadun kautta Humalistonkadun sijaan. Otto-oikeuden käyttäminen tarkoittaa, että kaupunginhallitus siirtää toimivallan koko kysymyksessä itselleen. Vasemmistoliitto ja Vihreät äänestivät ainoina puolueina otto-oikeuden käyttämisen puolesta, ja hävisimme siten 3-9. Turun autopuolue jyrää edelleen.
Lopulta hyväksyttiin yksimielisesti esitys uudeksi Ohjaamo-hankkeeksi, jonka tarkoituksena on tuoda yhteen nuorten työllistymiseen ja opinto-ohjaukseen liittyvät palvelut ja palvelua tarjoavat toimijat yhden katon alle samaan toimipisteeseen. Hanke vaikuttaa mielestäni todella hyvältä, yhden luukun periaate on myös nuorisopalveluiden osalta havaittu toimivaksi!
No Comments