Arvoisat Turun yliopiston Varsinais-Suomalaisen Osakunnan aktiivit ja jäsenet,
suurenmoiset kiitokset mahdollisuudesta tulla tänne pitämään puhetta teidän 87. vuosijuhlan kunniaksi. Omakohtaiset kokemukseni TVO:n toiminnasta rajoittuvat lähinnä useisiin jokseenkin sumeisiin muistikuviin päättyneisiin kulttuuriohjelmaa sisältäneisiin iltamiin. Silti minulla on onneksi ollut myös kunnia tutustua muun muassa osuuskunnan 75-vuotishistoriikkiin sekä ajassa elävänä nuorena myös osuuskunnan nettisivuihin.
Löysin sieltä kuvailun TVO:n vuodesta 2015 joka kiinnitti huomioni, ja jonka ajattelin toimivan mainiona punaisena lankana tässä juhlapuheessa. Internet nimittäin tiesi kertoa minulle, että vuosi 2015 on TVO:lle uuden renessanssin alku. Ah, miten mainiolta kuulostaa loputtomien uusien alkujen vuosi, ajattelin minä, ja päätin siksi omistaa tämän juhlapuheen uusien renessanssien aluille.
Hyvä juhlaväki,
V.S.O.P:n jutuissa ja pääkirjoituksessa linjattiin vuonna 1962, että opiskelun tulee olla muutakin kuin päähän pänttäämistä, kurssimuotoista ja “tehokasta” (kyllä, lainausmerkeissä), ja että juuri tässä on yliopisto-opiskelun ja koulunkäynnin ero.
Niissä linjattiin myös, että tietyn akateemisen ajattelutavan omaksuminen ja elämään kypsyminen vaatii aikaa ja muutakin toimintaa kuin opiskelu, ja että mikäli tämä unohdetaan, yliopisto tuottaa vain “kelvottomia rakettimaistereita”. Minä, gradua vaille valmiina kelvottomana melkein rakettimaisterina, en voisi olla enempää samaa mieltä. Minusta tarvitaan tehottomuuden renessanssia. Sillä tarkoitan laaja-alaisuuden ja monialaisuuden, perehtymisen ja ymmärryksen renessanssia, tai jopa sanan alkuperäiseen kontekstiin viitaten: renessanssin renessassia.
Tehokkuuden tavoittelu kaikessa yhteiskunnallisessa toiminnassa on johtanut jatkuvaan kehittämisen kierteeseen itsetarkoituksellisen kehittämisen vuoksi sekä jatkuvaan jokaisen ihmisen arkeen tunkeutuvaaan kiireeseen.
Julkisen hallinnon puolella tehostamisesta on tullut eufemismi säästöille ja toimenpiteille, joilla ei vähennetä suoritettavien työtehtävien, vaan suorittavien työntekijöiden määrää. Mittaamme aikaansaannoksia määrällisesti, mutta emme pysähdy arvioimaan, tuliko lopputuloksesta hyvä vai huono. Tällä viikolla luin uutisen 32-vuotiaasta ravintolakokista, joka kuoli stressiin, ja ajattelin, että yhteiskunta on sairastunut.
Korkeakoulupolitiikan puolella tehokkuuden tavoittelu näkyy opintoaikojen rajaamisena, pienten oppiaineiden ja yksiköiden lakkauttamispaineena ja siinä, että opiskelusta on tullut suoriutumista oppimisen sijaan. Tehokkuuden tavoittelu tässä muodossa sotii korkeakoulutuksen perusajatusta vastaan, sitä vastaan, että uusien asioiden oivaltaminen ja oman ymmärryksen kehittyminen ei tapahdu tilauksesta tai tietyssä aikarajassa.
Hyvä juhlaväki, tehottomuuden renessanssi voisi tarkoittaa jokaisen ihmisen omaa kapinaa niitä odotuksia vastaan, mitä meille joka suunnalta tyrkytetään.
Jos meidän elämäämme ei mahdu aikaa ihmisten kanssa olemiseen, kirjojen lukemiseen, lepäämiseen ja juurikin juhlimiseen, meistä tulee onnettomia ja niin meistä kuin koko tästä nyky-ajasta aivan kammottavan tylsää!
Tehottomuuden renessanssi korkeakoulupolitiikan osalta tarkoittaisi nykyisten opinto-aikarajoitusten höllentämistä, perustutkimuksen vahvistamista, opiskelijoiden toimeentulon parantamista ja ennen kaikkea riippumattoman ja laadukkaan tieteen yhteiskunnallisen merkityksen tunnustamista.
Ennen kaikkea se tarkoittaisi muutosta siihen yhä yleistyvään ajattelutapaan, jonka mukaan korkeakoulut ainoastaan toimivat vain työvoiman pakollisena välietappina ennen työmarkkinoita tai yritysten ulkoisena tuotekehitysyksikkönä. Siispä toivon, että vuodesta 2015 tulee tehottomuuden uuden renessanssin alku.
Hyvä juhlaväki,
TVO:ta juhlistaessa on tietenkin puhuttava myös musiikista ja kulttuurista. MA Numminen on kuvaillut TVO:n hämäriä tiloja Turun New Yorkin 52. kadun savuisina luolina. TVO:n tilat ovat olleet koti niin jazzille, rockille, punkille kuin performansseille ja festivaaleille. Minulle TVO on ollut eräänlainen omatoimisen kulttuurin tekemisen, esittämisen ja nauttimisen linnake.
Samalla TVO:n viime vuosien tilataisteluista on tullut yksi monien esimerkkien joukosta, jotka ovat osoittaneet, kuinka kulttuuri edelleen joutuu taistelemaan olemassaolonsa edellytyksistä, tai ihan vaan kohtuuhintaisista tiloista, joissa saa melua tai tehdä teoksia, joista syntyy ääntä tai hajuja.
Minä kaipaan undergroundasenteen renessanssia. Sellaista kulttuuria, joka pitää meteliä tai haisee pahalle ja ei ole sliipattua tai laskelmoitua tai helposti lähestyttävää. Tällä hetkellä taide- ja kulttuuripolitiikkaa uhkaa kaksi asiaa.
Ensimmäinen on kaiken alleen peittävä talouspuhe, joka tekee kaikesta paitsi juuri “tehostamisesta” ja talouden tasapainottamisesta toissijaista. Mukaan lukien taide.
Toinen on välineellistäminen. Se tarkoittaa kulttuuripoliittista ajattelua, jossa taide on tärkeää vain taiteen tuottaessa jotain muuta, mikä on kaupallistettavissa tai luomassa taloudellista lisäarvoa.
Kulttuuri on silloin vain luovan talouden tai uudenlaisen hyvinvointipolitiikan yksi osa, ei mitään itseisarvoista. Toivon, että vuodesta 2015 myös tulee underground-asenteen omaavan kulttuurin uuden renessanssin alku, joka ei suostu alistumaan kenellekään tai millekään.
Lopulta, arvon juhlaväki,
toivon tänä vuonna näkeväni myös protestin uuden renessanssin alun. En tiedä teidän protestimielialastanne tämän minun juhlapuheenvuoroni jälkeen, mutta mikäli sellaista olen sattunut synnyttämään, olisin vain tyytyväinen.
TVO:lle kuuluu erityinen protestikunnianosoitus muun muassa Turun Sanowat-julkaisusta, tästä mainiosta Turun tautia esille tuoneesta Turun sanomien pilkkaversiosta, josta kaupungilla edelleen liikkuu varsin kunniakkaita tarinoita.
Protesti on hyväksi niin yhteiskunnalle kuin sen esittäjälle, kun se tarkoittaa annettujen totuuksien kyseenalaistamista ja jatkuvaa pyrkimystä muutokseen kohti parempaa.
Protestien luonteet taas ovat mitä moninaisimpia, vähän niin kuin osakuntatoimintakin. Osakunnan vuosijuhlien juhlinta toimii oikein hyvänä protestina esimerkiksi arjen harmautta ja tylsyyttä, sekä huomispäivän tehokkuutta vastaan. Siispä ehdotan, että keskitymme nyt juuri sen protestitoiminnan jatkamiseen,
ja nostamme maljan niin Turun yliopiston Varsinais-Suomalaisen osakunnan, tehottomuuden, undergroundin kuin protestimielialankin uuden renessanssin alulle!
No Comments