Pari viikkoa sitten istuimme puoluesihteerin kanssa puoluetoimistolla aivan liian pitkän työpäivän jälkeen. Pohdimme mennyttä ja tulevaa sellaisessa väsymyksen tilassa, jossa tietää että pitäisi mennä kotiin mutta ei vielä jaksa nousta tuolilta. Puoluesihteeri Joonas kysyi minulta yhtäkkiä, mikä kolmen kuluneen vuoden perusteella on minun tehtävässäni kaikkein vaikeinta.
Vastasin, että kaikkein vaikeinta on se kun esitetään tai oletetaan, että kaikki hyvä tai huono mikä puolueelle tapahtuu olisi minusta johtuvaa.
Politiikan henkilöityminen on johtanut siihen, että puoluejohtajan rooli on julkisuudessa muodostunut sellaiseksi.
Politiikan ja puolueen henkilöityminen tuntuu vaikealta siksi, että toimittuani puheenjohtajana kolme vuotta, olen nähnyt miten vasemmistoliitossa tapahtunut kehitys olisi ollut täysin mahdotonta ilman kaikkia ihmisiä puolueessa, jotka pyrkivät parempaan, luottavat ja tekevät. Ja vaikka puoluejohtajan vastuu on painava ja suuri, johtuvat epäonnistumisetkin yleensä enemmästä kuin yhdestä ihmisestä.
Julkisuuskuva ”puolueista” on erittäin kaukana siitä miltä todellisuus toiminnassa mukana olevista ihmisistä näyttää. Julkisuudessa puolueet esitetään omaa valta-asemaansa maksimoiviksi koneistoiksi, joiden intressi on vain ja ainoastaan oma kannatus. Todellisuudessa nämä ”koneistot” ovat esimerkiksi Vasemmistoliiton 13 työntekijää, sekä sadat ja tuhannet kannattajat ja jäsenet, jotka järjestävät tapahtumia, keskusteluja, kirjoittavat artikkeleita, tuottavat lehtiä ja keikkoja, kirjoittavat somessa ja käyttävät vapaa-aikansa kunnallisten luottamustoimien hoitoon. Tavallisia ihmisiä, jotka haluavat rakentaa oikeudenmukaisempaa yhteiskuntaa.
Olen etuoikeutettu ja onnellinen, että olen saanut tutustua niin moniin ihmisiin, ja nähdä puheenjohtajana toimiessani Suomen moninaisuuden. Olen kokoustanut Vaalan bensa-asemaparlamentin kanssa, illallistanut ihmisten kodeissa, liikuttunut kahdesta minulle erikseen ostetusta kasvisnakista Ivalon S-marketin edustalla järjestetyssä telttatilaisuudessa, kiertänyt maakuntia vapaaehtoisten kuskien uusissa ja ei-niin uusissa autoissa.
Olen todella ylpeä siitä, mitä olemme viimeisten vuosien aikana saaneet aikaiseksi. Vasemmistoliitto on onnistunut uudistumaan paremmin kuin mikään muu puolue Suomessa. Puolet yli 11 000 jäsenestämme ovat liittyneet vuoden 2011 jälkeen. Olemme uudistaneet puolueen visuaalisen ilmeen ja viestintätapamme, tavoitamme ihmisiä niin perinteisen median kuin sosiaalisen median kautta. Saavutimme kuntavaaleissa 2017 ensimmäisen kuntavaalivoittomme vasemmistoliittona ja viime kevään eduskuntavaaleissa ensimmäisen voiton sitten vuoden 1995. Vasemmistoliiton eduskuntaryhmä näyttää tällä hetkellä siltä, miltä puoluekin: on nuorta ja kokenempaa, kaupunkia ja maaseutua, ammatiiyhdistysliiketaustaa ja akateemista koulutusta.
Monipuolisuus on vasemmistoliiton tärkeimpiä etuja, ja samalla meidän suurin haastemme. Puoluekenttää pyritään tällä hetkellä polarisoimaan tavalla, jossa ihmisen identiteetti on tärkeämpää kuin se, minkälaista yhteiskuntaa hän haluaa. Tässä ajattelutavassa se minkälainen olet, nähdään määrittävän poliittisia valintojasi vahvemmin kuin se, millä tavalla hahmotat yhteiskuntaa ja siihen tarvittavia muutoksia. Aikana, jolloin monien ihmisten työurat ja työ on sirpaloitunut pätkätöiksi, itsensätyöllistämiseksi ja projektista toiseen siirtymiseen, on laajoja ihmisjoukkoja yhdistävien poliittisten vaatimusten esittäminen vaikeampaa kuin ennen. Silloin monet rakentavat poliittista identiteettiään esimerkiksi kaupunkilaisuuden, ruokavalion, musiikin ja muiden ryhmää yhdistävien piirteiden pohjalta. Tämän seurauksena näemme myös kuinka monet liikkeet pyrkivät määrittelemään itsensä muiden kautta. Perussuomalaiset tietävät vastustavansa kaikkea, mitä vihreät kannattavat, ja vihreät toisin päin.
Vasemmistoliitto on ja sen pitää jatkossakin olla puolue, joka yhdistää erilaisista työ- ja koulutustaustoista, tulotasoista, paikkakunnilta ja elämäntilanteista tulevia ihmisiä. Me emme ole ”joko punavihreiden tai ay-aktiivien” puolue, vaan meidän pitää jatkossakin olla se paikka, jossa duunari Raahen terästehtaalta, eläkeläinen Sauvosta, sairaanhoitaja Imatralta ja opiskelija-aktiivi Helsingistä kohtaavat ja yhdessä miettivät hiilineutraaleja tehtaita, eläkeläisen ja opiskelijoiden toimeentuloa sekä hoivan tulevaisuutta. Me olemme liike joka yhdistää ihmisten kamppailuja paremman elämän puolesta, niin ammattiyhdistysliikkeen, opiskelijaliikeen kuin ympäristöliikkeenkin piiristä. Tämä monipuolisuus ja valtakunnallisuus vaatii meiltä herkkyyttä ja halua ymmärtää toista, vähättelyn tai nopean tuomitsemisen sijaan. Elämä ei näytä samanlaiselta Kainuussa ja suurissa yliopistokaupungeissa, ja sen pitää näkyä vasemmistoliiton ehdottamissa ratkaisuissa.
Jotta meidän liikkeemme voi kasvaa ja laajentua, meidän pitää myös ymmärtää se, että emme ole vahvimmillamme silloin kun jäämme yksin olemaan eri mieltä muun maailman kanssa. Me olemme vahvimmillamme silloin, kun nostamme rohkeita ja radikaaleja avauksia julkiseen keskusteluun ja teemme töitä kunnes niistä tulee valtavirtaa. Perustulo, oikeudenmukainen siirtymä ilmastopolitiikassa ja seitsemän päivän hoitotakuu ovat hyviä esimerkkejä vasemmiston vaatimuksista, joista on tullut valtavirran politiikkaa. Me olemme vahvimmillamme silloin, kuin me onnistumme tuomaan esille, että politiikkamme on politiikkaa kaikille, ei harvoille, ja parannamme tavallisten ihmisten arkea. Me emme halua yhteiskuntaa, joka on hyvä vain hyväosaisille, vaan Suomen ja maailman, joka on hyvä kaikille.
Maailmassa on lopulta hyvin pieni määrä miljonäärejä. Yhteiskuntaa ei voi rakentaa heidän ehdoillaan, sillä me kaikki muut emme halua kärjistyneitä tuloeroja ja hitaasti näivettyviä julkisia palveluita. Kun me vaadimme vanhustenhuollon laadun parantamista, esitämme julkisen terveydenhuollon vahvistamista, puolustamme maksutonta koulutusta tai tuemme matalasti palkattujen työntekijöiden kamppailuja palkankorotusten puolesta, me seisomme tämän maan laajan enemmistön rinnalla.
Maailma on tällä hetkellä monenlaisten murrosten keskellä. Luonnon monimuotoisuuden heikentyminen, ilmastokriisin liian nopea eteneminen, keskuspankkien avulla pystyssä pysyvä kapitalismi, räikeällä tavalla kasautunut varallisuus ja suurten yritysten datamassoihin perustuva yhteiskunnallinen valta-asema tarkoittavat kaikki, että päätöksentekijät eivät enää voi ummistaa silmiään tulevaisuudelta tai tasa-arvolta. Nämä megatrendit on asetettava kaiken päätöksenteon keskiöön. Meidän on pakko muuttaa tapamme kuluttaa, asua, liikkua ja työskennellä ympäristön ja ilmaston kannalta kestäväksi. Meidän on myös pakko yhdistää nämä muutokset politiikkaan, jolla puututaan varallisuuden räikeään kasautumiseen ja turvataan ihmisten toimeentulo ja elinolosuhteet. Muuten menetämme ihmisten tuen ilmastokriisin ratkaisemiselle, ja siihen meillä eikä maailmalla ei ole varaa.
Olemme tottuneita kuulemaan päättäjiltä kuinka ihmisten arjen parantaminen tai ympäristön suojelu ei ”ole mahdollista” tai se on ”liian kallista” tai ”vaikeaa”. Ei-politiikka tuomitsee mahdottomaksi eläkeläisen toiveen vanheta ilman pelkoa tai koululaisen haaveen koulurakennuksesta, joka ei sairastuta homeen vuoksi. Kun ei-politiikkaa harjoittavat etujärjestöt vaativat samaan aikaan tavallisten ihmisten ”ymmärrystä” elinkeinoelämän miljardiluokan yritystuille, sekä suurituloisten verokevennyksille, he luovat pohjaa apatialle ja kyynisyydelle, joista myös populistiset liikkeet saavat polttoaineensa. Kun eliitit eivät pysty tekemään päätöksiä, joilla luodaan ihmisille turvaa muutosten keskellä, äänestetään protestiksi eliittiä vastaan. Mitä sopimattomampia ja loukkaavia kommentteja esitetään, sitä kovemmaksi kannatus nousee. Ja kun nämä sopimattomat kommentit on kuultu julkisuudessa riittävän kauan, muuttuvat ne pikkuhiljaa valtavirraksi. Silloin protestiäänestäjien joukko kasvaa ja laajenee hyvin koulutettuun keskiluokkaan.
Tätä apatiaa, kyynisyyttä ja nihilismiä vastaan pitää toimia osoittamalla, että on mahdollisuus parempaan. Vasemmistoliiton tehtävä on sanoa kyllä!.
Kyllä, me voimme ratkaista ilmastokriisin. Ratkaisut ovat jo olemassa, ja nyt tarvitaan rohkeutta tehdä se mikä on välttämätöntä.
Kyllä, me voimme ratkaista vanhustenhuollon kriisin, kyllä, me voimme tehdä lukiosta ja ammatillisesta koulutuksesta maksutonta – ja kyllä, myös lyhyempi työaika on mahdollista toteuttaa. Siinä on onnistuttu ennenkin.
Meillä on varaa parempaan, jos talouspolitiikan lähtökohdaksi otetaan omaisuuden verotuksen kiristäminen, yritystukien vähentäminen ja harmaan talouden sekä veronkierron nujertaminen. Mitkä sitten tulevat olemaan vasemmiston ja vasemmistoliiton kannalta keskeiset kysymykset tulevien vuosien aikana?
Ensimmäinen niistä on oikeudenmukainen siirtymä. Kunnianhimoisten ilmastotoimien yhdistäminen eriarvoisuutta vähentävään talouspolitiikkaan on edellytys sille, että ilmastokriisin ratkaisussa onnistutaan. Oikeudenmukainen siirtymä tarkoittaa ympäristöystävällisten valintojen tekemisen kaikille mahdolliseksi. Jos halutaan ihmisten käyttävän joukkoliikennettä enemmän, sen pitää näkyä lippujen matalampina hintoina ja panostuksina palvelutason parantamiseen. Jos halutaan, että ihmiset vaihtavat vähäpäästöisiin ajoneuvoihin, on se tehtävä mahdolliseksi kohtuuhintaiseksi myös heille, joilla ei ole varaa ostaa uutta autoa, esimerkiksi tukemalla biokaasu- ja bioetanolikonvertointia. Ruokailun hiilijalajäljen alentamisen pitää tapahtua edistämällä lähi- ja kasvisruokaa joukkoruokailuissa.
Oikeudenmukainen siirtymä tarkoittaa myös tuloeroja kaventavan talouspolitiikan kytkemistä osaksi ilmastotyötä. Jos haitta- ja kulutusveroja nostetaan, pitää vaikutukset kompensoida jo valmiiksi taloudellisesti ahtaassa asemassa oleville. Näin Rinteen hallitus tekee esimerkiksi polttoaineverokorotuksen kohdalla. Hallitus parantaa perusturvaa 300 miljoonalla sekä alentaa tuloverotusta pieni- ja keskituloisten kohdalla noin 200 miljoonalla. Suomessa pitää myös selvittää muualla käytössä olevia malleja, joissa ympäristöverojen kautta kerätyt varat tuloutetaan suoraan takaisin pienituloisille tai luonnonvarojen ylikulutukselle altistuneille paikkakunnillle. Oikeudenmukainen siirtymä liittyy keskeisesti myös ennakointiin. Tarvitaan laaja ja suunnitelmallinen strategia eri elinkeinopolitiikan sektoreille, jonka puitteissa varaudutaan hyvissä ajoissa ilmastonmuutoksen tuomiin muutoksiin. Hyvänä esimerkkinä tällaisesta murrosalasta Suomessa on turvetuotanto.
Meidän toinen keskeinen tehtävämme on rakentaa yhteiskunta, joka onnistuu köyhyyden kierteen katkaisemisessa. Yksi hätkähdyttävimmistä faktoista suomalaisesta hyvinvointivaltiosta on se, että juuri tässä – hyvinvointivaltion kaikkein tärkeimmässä tehtävässä – se epäonnistuu. Vanhempien matala koulutustaso, psykiatrinen sairaus tai pitkittynyt köyhyys lisää lasten todennäköisyyttä kohdata itse samoja ongelmia. Valtaosalla suomalaisista menee oikein hyvin, mutta heillä joilla menee huonosti, huono-osaisuus siirtyy usein eteenpäin seuraaville sukupolville. Kun luokkaeroista tulee pysyviä, menettävät monet uskonsa siihen, että parempi tulevaisuus on mahdollinen.
Hyvinvointivaltion suuri lupaus on, että vaikka tulisikin köyhistä tai vaikeista olosuhteista, niin koulutuksella ja julkisilla palveluilla pystytään tasaamaan ihmisten taustoista johtuvia luokkaeroja. Hyvinvointivaltiossa ei ole koskaan ollut kyse vain kokoomuksen mainostamasta mahdollisuuksien tasa-arvosta, vaan tasa-arvosta, joka myös toteutuu. Ei riitä, että Suomessa on maksuton koulutus, jos koulutus on vahvasti periytyvää. Ei riitä, että Suomessa on julkinen terveydenhuolto, jos terveyserot pysyvät suurina. Yhteiskuntaa ei voi kutsua hyvinvointivaltioksi, ellei se huolehdi siitä, että tasa-arvo myös näkyy käytännössä, pieninä tulo- ja terveyseroina, korkeana koulutustasona ja luokkanousun mahdollisuutena.
Minun pelkoni on, että Suomesta on tullut hyvinvoivien ihmisten hyvinvointivaltio. Se on hyvinvointivaltio, joka on rakennettu hyvinvoivan keskiluokan, ei eniten tukea tarvitsevien ihmisten ehdoilla. Miksi muuten olisi niin, että kaikista heikoimmin lääkärin vastaanotolle pääsevät pienituloiset, julkisia terveydenhuoltopalveluita käyttävät? Miksi muuten sosiaaliturvajärjestelmä olisi nykyisenkaltainen byokratiaviidakko, jonka koukeroisesta lainsäädännöstä harva jos kukaan kansanedustaja tai edes ministeri saa selvää? Ja kuinka moni hyvinvoivasta keskiluokasta hyväksyisi itseensä kohdistuvana sellaisen viranomaiskontrollin, kuin mitä Kela ja TE-toimistot tekevät ihmisille, ja joka syystä koetaan mielivaltaiseksi? Vasemmistoliiton tehtävä on rakentaa hyvinvointivaltiota kaikille, ei vain valmiiksi hyvinvoiville.
Sekä palveluiden että sosiaaliturvan pitää rakentua universalismin periaatteelle. Suomalainen peruskoulu on paras esimerkki universaalien palveluiden tasa-arvoistavasta vaikutuksesta. Kun meillä on tarpeeksi vahvat ja toimivat yhteiset palvelut ja turvaverkot, turvataan sekä ihmisten veronmaksuhalukkuus että kaikkien oikeus riittävään turvaan ja tukeen. Kun palveluiden toimivuuteen ei enää luoteta syntyy palveluiden ja sosiaaliturvan rinnakkaistasoja, joilla he, joilla on siihen mahdollisuus ja varaa, turvautuvat työterveyshuoltoon sekä yksityisiin eläke- tai sairausvakuutuksiin. Sosiaaliturva nähdään silloin yhteisen turvaverkon sijasta tulonsiirtona “epäonnistuneille” samaan tapaan kuin Suomen huipputuloiset äskettäin julkaistuissa haastatteluissa ajattelevat.
Kolmas keskeinen teema vasemmistolle liittyy työn tulevaisuuteen ja teknologiaan. Teknologinen kehitys, automatisaatio ja big data muuttavat taloutta ja työmarkkinoita nopeammin kuin kenties koskaan aikaisemmin. Digitaalinen talous muuttaa taloudellisia ansaintamalleja suuntaan, jossa data on arvontuotannon keskiössä. Teknologinen kehitys taas muuttaa työmarkkinoiden alakohtaisia rakenteita, ja työn sisältöjä alalla kuin alalla ja ammatissa kuin ammatissa. Muutos näkyy jo nyt, teollisuudessa, sosiaali- ja terveydenhuollossa ja esimerkiksi kaupan alalla. Tämän teknologisen murroksen vaikutus esimerkiksi työpaikkojen määrään on vaikea arvioida, mutta se mikä varmasti tiedetään, on että osaamisvaatimukset kasvavat. Opetushallituksen alustavien ennakointitietojen mukaan jopa 80% syntyvistä työpaikoista tulevat edellyttämään korkeakoulutasoista osaamista. Vaikka toisenlaisiakin arvioita on, on tämä todella hurja luku.
Osaamisvaatimusten kasvu tarkoittaa, että meidän pitää uudelleenohjelmoida opetus- ja koulutusjärjestelmä mahdollistamaan aitoa jatkuvaa oppimista. Se edellyttää yhtäältä, että vahvistamme koulutusta varhaisessa vaiheessa. Taito oppia uutta on tärkein tulevaisuustaito, jonka koulussa voi tänä päivänä oppia. Oppimistaidot edellyttävät vahvoja perustaitoja, eli luku-, kirjoitus- ja laskutaitoa, ja siksi on äärimmäisen keskeistä, että onnistumme varhaiskasvatuksen osallistumisasteen nostossa, sekä perusopetuksen vahvistamisessa. Tämän lisäksi yhteiskunnan pitää onnistua myös aikuisten jatkuvan oppimisen mahdollisuuksien lisäämisessä. Suomessakin on satoja tuhansia aikuisia, joilla on heikot perustaidot, ja mitä nopeammin teknologia kehittyy, sitä suuremmaksi työttömyyttä altistavaksi tekijäksi nousee osaamisvaje. Koulutuksen rakenteita pitää uudistaa mahdollistamaan opiskelu myös tutkintoa pienimmissä kokonaisuuksissa, opinto-ohjausta pitää mahdollistaa koko elämänkaaren ajaksi. Samalla jatkuvan oppiminen aito mahdollistaminen edellyttää myös, että luodaan edellytyksiä työpaikoilla tapahtuvaan oppimiseen sekä että meidän sosiaaliturvajärjestelmä antaisi esimerkiksi pitkäaikaistyöttömille ja vailla perusasteen tutkintoa oleville oikeuden opiskella työttömyysturvalla.
Olen todella ylpeä ja iloinen kaikesta siitä, mitä olemme onnistuneet vasemmistoliitossa saamaan aikaan kuluneiden vuosien aikana. Paljon on jo tehty, mutta paljon on vielä tekemättä, erityisesti tilanteessa, jossa puolue on päässyt hallitusvastuuseen. Nyt on meidän paikkamme näyttää, että pystymme saamaan aikaiseksi päätöksiä, joilla on konkreettista merkitystä pienituloisten arjelle, hyvinvointipalveluille ja ilmastolle.
Näiden tavoitteiden puolesta haluan olla tekemässä töitä.
Olen käytettävissä jatkokaudelle puheenjohtajana, jos puoluekokousväki ja jäsenistö näin haluaa.
