Eduskunnassa keskusteltiin tänään valtioneuvoston selonteosta Suomen kehityspolitiikasta. Se herättää hyvin ristiriitaisia tunteita. Hallitus on kohdistanut poikkeuksellisen isoja ja nopealla aikataululla toteutettuja leikkauksia kehitysyhteistyöhön, aikana jolloin pitkäjänteisen ja vakaan kehitysyhteistyön tarve ja merkitys on konkretisoitunut monella tasolla.
Säästöjen toteuttamistapa on myös ihmeellinen. Finnfundille osoitetaan enemmän rahaa kuin pyydetään, samalla kun kansalaisjärjestöjen tuki leikataan etupainotteisesti niin, että jo käynnissä olevia hankkeita joudutaan lopettamaan kesken. Kansalaisjärjestöjen tukea on leikattu 43 prosenttia ja varsinaiseen kehitysyhteistyöhön käytettävät määrärahat on puolitettu. YK-järjestöihin kohdistetut resurssien leikkaukset ovat jopa 70 prosenttia.
Tätä toimintaympäristön perustavanlaatuista muutosta ei käsitellä selonteossa kunnolla. Monet luetelluista tavoitteista ja painopisteistä ovat ristiriidassa tehtyjen määrärahapäätösten kanssa. Vaikka naisten ja tyttöjen aseman ja oikeuksien edistäminen on ensimmäinen painopistealue, on esimerkiksi sen parissa työtä tekevien YK-järjestöjen rahoitusta vähennetty. Ristiriita herättää tietenkin kysymyksiä tämän selonteon merkityksestä ja käytännön politiikkaa ohjaavasta vaikutuksesta.
Selonteossa toistettu tavoite nostaa kehitysyhteistyön osuutta 0,7 prosenttiin bruttokansantulosta tuntuu surkuhupaisalta tilanteessa, jossa hallitus on juuri päättänyt laskea sen 0,38 prosenttiin. Jotta tämä tavoitteenasettelu olisi uskottava, pitäisi hallituksen tehdä selkeä suunnitelma siitä, milloin ja miten tähän tavoitteeseen aiotaan päästä.
Hallituksen yhtenä päämääränä on selvästi siirtää kehitysyhteistyön painopistettä kansalaisjärjestöjen ja YK-järjestöjen kautta tehdystä työstä kohti yritysvetoista mallia ja yksityistä sektoria. Selonteossa ei kuitenkaan avata sitä, millä tavalla hallitus aikoo toteuttaa viimeisten vuosikymmenten saatossa kehitetyt toimintamallit kehitysyhteistyön avoimuuden, vastuullisuuden, tuloksellisuuden ja tilivelvollisuuden takaamiseksi myös yksityisen sektorin kautta tapahtuvassa kehitysyhteistyössä. Suomalaiselle veronmaksajalle tärkeää on, että kehitysyhteistyössä jatkossakin noudatetaan periaatteita avoimuudesta ja tuloksellisuudesta. Myöskään yritysvastuukysymyksiä ei selonteossa juuri käsitellä, vaikka se poliittisen painopisteen muutoksen huomioiden on äärimmäisen keskeinen kysymys. Hallituksen pitäisi tuoda eduskunnalle selvitys siitä, miten näitä seikkoja aiotaan huomioida.
Monet selonteossa listatuista tavoitteista ovat sinänsä erittäin kannatettavia. Eriarvoisuuden vähentäminen on keskeistä aikana, jolloin maailman eriarvoisuus on kärjistynyt entuudestaan, absoluuttisen köyhyyden vähentymisestä huolimatta. Tilanne, jossa maailman 65 rikkainta henkilöä omistaa enemmän kuin puolet maapallon väestöstä yhteensä, ei ole mikään osoitus hyvästä johtamisesta tai nerokkaasta bisnesideasta, vaan siitä, kuinka äärimmäisen epätehokkaasti resurssit jakautuvat globaalissa taloudessa.
Myös kehitysmaiden omien talouksien vahvistaminen on äärimmäisen tärkeä periaate, ja veroparatiisitalouden ja aggressiivisen verosuunnittelun suitsiminen on siinä keskeisessä roolissa. On arvioitu, että kehitysmaat menettävät joka vuosi moninkertaisen määrän varoja pääomapaon seurauksena, kuin mitä ne vastaanottavat kehitysyhteistyövaroja. IMF:n arvion mukaan kehitysmaat menettävät yli 200 miljardia dollaria vuodessa monikansallisten yritysten verovälttelyn takia. Menetykset ovat suuremmat kuin samaisten maiden yritysverotulot.
Ongelmaan on pyritty puuttumaan vahvistamalla kehitysmaiden verohallintoja kehitysyhteistyön puitteissa, ja se on tärkeää, mutta keinona riittämätön. Tämän lisäksi globaalin talouden pelisääntöihin on saatava aikaan todellinen muutos. Siirtohinnoitteluun puuttuminen, veroparatiisien sulkeminen, maakohtainen veroraportointi ja verosopimusten oikeudenmukaistaminen ovat kaikki keskeisiä keinoja sen edistämiseksi.
Valitettavasti hallituksen linja veroparatiisitalouteen liittyen vaikuttaa olevan ”paljon puhetta, vähän tekoja”.
