Lomamatkani aikana luen pienen uutisen siitä, kuinka Norjassa on päätetty luopua sukupuolitetusta sosiaaliturvatunnuksesta. Yhdentoista numeron sarjasta, jossa viimeinen kertoo henkilön sukupuolen, siirrytään sukupuolineutraaliin numerosarjaan. Norjan veroviraston johtaja kuvailee uutisessa muutosta kansainväliseksi suuntaukseksi.
Kesäkuun alussa Tanskassa hyväksyttiin transihmisten asemaa parantava lakiuudistus. Maassa on nyt mahdollista muuttaa juridista sukupuoltaan omalla ilmoituksella riippumatta siitä, onko käynyt läpi leikkauksia tai hormonihoitoja. Ruotsissa luovuttiin viime vuonna sukupuoltaan korjaavien pakkosterilisaatiosta.
Suomessa laaja joukko kansalais- ja ihmisoikeusjärjestöjä, kuten Trasek ja Seta, on pitkään ajanut translain uudistusta. Tavoitetta ovat tukeneet muun muassa tasa-arvovaltuutettu, Euroopan Neuvoston ihmisoikeusvaltuutettu sekä Amnesty International. Erityisen voimakkaasti on vaadittu lisääntymiskyvyttömyysvaatimuk
Vuonna 2003 säädetty translaki edellyttää nimittäin, että sukupuoltaan korjaava henkilö osoittaa olevansa lisääntymiskyvytön (eli pakkosteriloidaan) ja on valmis luopumaan mahdollisesta avioliitostaan. Lisäksi hän joutuu tutkimuksiin, joissa hänen edellytetään ilmaisevan kokemaansa oikeaa sukupuolta tavalla, jonka moni kokee stereotyyppiseksi ja ahdistavaksi.
Lakia on ollut määrä uudistaa tämän hallituskauden aikana, mutta työ on edennyt hyvin hitaasti. Hidastelulle ei vaikuta olevan mitään muuta syytä kuin poliittisen kiinnostuksen puute. Peruspalveluministeri Susanna Huovinen asetti viime syksynä työryhmän lakiuudistusta työstämään, mutta ministeriö keskeytti työn keväällä. Huovisen mukaan on todennäköistä, ettei isoa uudistusta ehditä saada aikaiseksi tämän hallituskauden aikana.
Lomamatkallani luen myös, kuinka Helsingin Pride-kulkue on rikkonut osallistujaennätyksen. 20 000 ihmistä on tullut kaduille osoittamaan, että sukupuolineutraalissa avioliittolaissa ja translain uudistuksessa on kyse asioista, jotka ovat kaikkien yhteisiä huolia. Kyse ei ole uskosta eikä suvaitsemisesta, vaan tasavertaisuudesta, ihmisarvosta ja ihmisoikeuksista. Jotta konkreettisia parannuksia saadaan aikaiseksi, tarvitaan laajaa ja moniäänistä joukkoliikettä pitämään vaatimuksia jatkuvasti esillä yhteiskunnallisessa keskustelussa. Tähän liikkeeseen kuuluu myös vasemmisto, joka on aina ollut tasa-arvon ja yhdenvertaisuuden vankkumaton puolustaja.
Ihmisoikeuksien näkyvä puolustaminen ei tarkoita sitä, etteikö vasemmisto yhä edelleen tekisi yhtä ponnekkaasti töitä työehtojen parantamisen ja tulonjaon muuttamisen puolesta. Päinvastoin, johdonmukainen ja laaja-alainen ihmisoikeuslähtöisyys tukee kaikkea sitä työtä, mitä vasemmisto tekee. Suomen hidastelu ihmisoikeuksia loukkaavan politiikan korjaamisessa osoittaa, että nykyistä enemmän meteliä tarvitaan.
Kolumni julkaistu Kansan uutisissa
No Comments