Kolumni julkaistu Kansan uutisten Viikkolehdessä
Talous, työllisyys sekä ulko- ja turvallisuuspolitiikka. Niiden ympärillä vaalikeskustelua on sinänsä ymmärrettävistä syistä käyty.
Vaalikeskustelua vaivaa yksipuolisuus. Leikkaus-, talous- ja työllisyyspuhe jyrää alleen lähes kaikki muut aiheet. Ihmisoikeudet sekä energia- ja ilmastopolitiikka eivät ole juurikaan saaneet aikaa keskusteluissa. Myös taide on aihe, joka joutuu jatkuvasti kamppailemaan oman oikeutuksensa ja olemassaolonsa puolesta.
Opetus- ja kulttuuriministeriön mukaan taiteen ja kulttuurin osuus valtion yhteensä 55 miljardin budjetissa oli vuonna 2013 noin 434 miljoonaa euroa. Tästä 3 prosenttia ohjattiin apurahoina taiteilijoille.
Viime vuonna julkaistu Taiteilijan asema 2010-luvulla -tutkimus havainnollistaa, kuinka toimeentulon turvaamiseen ja työskentelyolosuhteiden olemassaoloon liittyvät kysymykset ovat edelleen taiteilijoiden suurimmat huolenaiheet. Taiteilijoiden tulotaso on 2000-luvun nousukauden aikana jäänyt muun väestön tulotason kehityksestä. Haastatteluissa kerrottiin ilmaistyön yleistymisestä sekä palkkiotason jäämisestä jälkeen kustannuskehityksestä.
Taide2015-kampanjan verkkosivuilla kirjoitetaan osuvasti, että taide on läsnä kaikkialla, mutta sen läsnäolo otetaan itsestäänselvyytenä. Kampanjassa haastetaan poliitikkoja kertomaan, mitä taide heille merkitsee. Sen jälkeen taiteilijat luovat poliitikkojen sanomisista taideteoksia.
Toivottavasti ehdokkaat myös tutustuvat kampanjan esille tuomiin poliittisiin vaatimuksiin. Suomalaisen taiteen aseman parantamiseksi ei riitä arvostus tai puhe. Tarvitaan myös politiikkaa.
Taiteen julkisen rahoituksen tasoa on nostettava. 2000-luvulla säätiöiden ja rahastojen yksityinen tuki on kasvanut paljon nopeammin kuin valtion vastaava. Yksityisessä rahoituksessa ei ole mitään väärää, mutta sen rinnalla tarvitaan myös riittävä julkinen rahoitus, jolla taataan pitkäaikainen työskentely sekä eri taiteenalojen elinmahdollisuudet.
Taiteilijoiden sosiaaliturvaa on matkalla perustuloon parannettava lisäämällä taiteilijaeläkkeiden määrää. Lisäksi taiteilijoiden eläketurva on siirrettävä kokonaisuudessaan maatalousyrittäjien eläkelain piiriin.
Eräs ranskalainen toimittaja sanoi minulle, että hänen mielestään suomalainen yhteiskunta kärsii kulttuurin puutteesta. Taiteen yhteiskunnallista läsnäoloa on siis syytä vielä lisätä.
Miksi rakennushankkeissa sovellettavaa prosenttiperiaatetta ei voisi laajentaa koskemaan niin taiteen ja kulttuurin valtiontalouden budjettiosuutta kuin kunnan palvelutuotantoakin?
Taloudellinen ja henkinen lama saattaa olla juuri oikea hetki antaa ääni taiteelle.
