Suurin osa suomalaisen median eurovaalianalyyseista ovat keskittyneet EU-huippuvirkojen jakaantumiseen. Tällä hetkellä vaikuttaa selvältä, että Ursula von der Leyen jatkaa komission puheenjohtajana, Antonio Costasta tulee Eurooppa-neuvoston puheenjohtaja ja Kaja Kallaksesta unionin ulkoasioiden ja turvallisuuspolitiikan korkea edustaja. Tätä kirjoitettaessa on vielä epäselvää, mikä on Italian laitaoikeisto ja ECR-ryhmä Georgia Melonin asema.
Euroopan tulevaisuuden kannalta vaaleista seurasi muutakin kuin tuolileikki – nimittäin suuri poliittinen uhkapeli Ranskan parlamenttivaaleissa, joiden ensimmäinen kierros käydään sunnuntaina. Eurovaaleissa presidentti Macronin puolue hävisi raskaasti, kun taas äärioikeistolainen Rassemblent National (entinen Front National, jatkossa RN) voitti yli 30 prosenttia äänistä. Macron reagoi tähän julistamalla uudet parlamenttivaalit vain muutaman viikon varoitusajalla. Panokset ovat todella suuret.
RN:n jo jonkin aikaa kasvanut kannatus saavutti uuden huippunsa eurovaaleissa. Macron on perustellut vaalien järjestämistä sillä, että hän haluaa ”pakottaa” ranskalaiset valitsemaan rehellisesti, haluavatko he äärioikeiston hallitsevan maata. Joidenkin arvioiden mukaan Macron olettaa, että mahdollisesta vaalivoitosta huolimatta RN ei saa enemmistöä parlamentissa – silloin voitto voisi merkitä vähemmistöhallitusta, Macronin pysyessä presidenttinä suurilla valtaoikeuksilla. Tällä yritetään “viedä ilmat” äärioikeiston kannatuksesta hyvissä ajoin ennen 2027 presidentinvaaleja – valta ja vastuu söisivät kannatuksen ilman mahdollisuutta suuriin uudistuksiin.
Tämän strategian riskit ovat valtavat. Kun sanotaan, että paras tapa vastustaa äärioikeistoa on antaa heille on valtaa, jää huomioimatta, kuka maksaa tämän strategian kovimman laskun. Sen olemme nähneet Suomessa; erilaiset vähemmistöt sekä se suuri haavoittuvassa asemassa olevien ihmisten joukko, joilla on jo valmiiksi niukkaa tai vaikeaa – perinteisen oikeiston äänestäjät saavat todennäköisesti vain lisää.
Macron teki pelissään myös toisen suuren virhearvion – hän oletti oman puolueensa olevan keskeinen vaihtoehto äärioikeistolle. Mutta Ranskaan on muodostuikin nyt uusi punavihreän vasemmiston johtama kansanrintama. Vasemmiston, vihreiden, kommunistien ja sosialidemokraattien yhteiset vaalilistat sekä hallitusohjelma 100 ensimmäiselle päivälle – tätä Macron ei odottanut. Niin kuitenkin tapahtui, ja nyt kansanrintama on lähes tasoissa äärioikeiston kanssa mielipidemittauksissa, Macronin puolueen ollessa kaukana takana. Tämä osoittaa sekä tyytymättömyyden Macroniin että nykyaikaisten punavihreiden puolueiden ja liikkeiden nousun – sosiaalisten ja taloudellisten kysymysten yhdistäminen ihmisoikeuksiin ja ekologiseen kestävyyteen puhuttelee.
Ranskan parlamenttivaaleissa on kaksi kierrosta. Jos yksikään ehdokas ei saa riittävää enemmistöä ensimmäisellä kierroksella, kaksi eniten ääniä saanutta ehdokasta ja kaikki muut ehdokkaat, jotka saivat ensimmäisellä kierroksella yli 12,5 prosenttia äänistä, etenevät toiselle kierrokselle. Lopulta vaalipiirissä valitaan yksi edustaja. Tämä tarkoittaa todennäköisesti usein valintaa punavihreän kansanrintaman ja äärioikeiston välillä. Suuri kysymys onkin, mitä Macron aikoo tehdä – toistaiseksi arvio on, että hän ei ota tähän asetelmaan kantaa, jolloin hän osoittaa suurta piittaamattomuutta äärioikeiston riskeistä sekä hänen omasta roolistaan uusien vaalien järjestämisessä.
Jos Ranskassa äärioikeisto voittaa, on Macron laittanut uhkapelissään yhteiskunnan kaikista haavoittuvaisimmat ryhmät maksajiksi.
