Hyvä lukija,
Muutaman kuukauden päästä Suomelle valitaan uusi presidentti. Ajat ovat poikkeukselliset. Suomen ulko- ja turvallisuuspolitiikka on muuttunut paljon lyhyessä ajassa. Venäjän aloittama laiton hyökkäyssota Ukrainassa on muuttanut niin Suomen kuin Euroopan turvallisuusympäristöä perinpohjaisella tavalla. Euroopassa pelätään taas suursodan syttymistä ja ydinaseiden käytön mahdollisuutta. On äärimmäisen tärkeää, että sitoudumme tukemaan Ukrainaa niin kauan, kun sille on tarvetta, ja että autamme myös maan jälleenrakennuksessa, kun sen aika koittaa.
Suomen Nato-jäsenyys on edelleen varsin tuore asia. Lähivuosina on tehtävä monia tärkeitä ja jäsenyyttämme määrittäviä valintoja. Vasemmistoliitto peräänkuulutti jo keväällä 2022 linjausta ydinaseiden sijoittamisesta sekä pysyvistä tukikohdista Suomen maaperällä; Ruotsin hallitus valitsi juuri tämän toimintatavan jäsenyyttä hakiessaan. Muut puolueet eivät kuitenkaan halunneet tehdä tällaisia poliittisia linjauksia jäsenyysprosessin yhteydessä. Nyt Suomi on Naton jäsen, ja tulevina vuosina on linjausten aika. Nyt on siis korkea aika aloittaa demokraattinen keskustelu siitä, millainen Nato-maa Suomi haluaa olla ja millaista politiikkaa haluamme liittokunnassa ajaa.
Samaan aikaan on tärkeää muistaa, että maailmassa tapahtuu paljon muutakin.
Ilmastonmuutos on aikamme suurin uhka, niin ympäristömme, hyvinvointimme kuin myös turvallisuutemme kannalta. YK:n pääsihteerin sanoin, ilmaston luhistuminen on alkanut – climate breakdown has begun. Ilmastonmuutos on jo peruuttamattomasti muuttanut elämisen edellytyksiä eri puolilla maailmaa, ja jatkossa vaikutukset voimistuvat. Ilmastokriisininhimilliset seuraukset ovat järkyttävät.
Samalla ilmastokriisi nostaa pinnalle isoja kysymyksiä siitä, miten valtaa on maailmassa ja kansainvälisillä areenoilla käytetty ja jaettu. Ilmastonmuutokseen vähiten myötävaikuttaneet maat kantavat nyt seurauksista suurimman taakan. Samalla Suomen kaltaisissa maissa leikataan rajusti kehitysyhteistyövaroista. Koronapandemian aikana nähtiin, kuinka rikkaat maat haalivat rokotteita yli omien tarpeidensa monien muiden jäädessä ilman, mikä oli omiaan lisäämään globaaleja jännitteitä.
Globaalin etelän maat haluavat oikeutetusti kasvattaa omaa vaikutusvaltaansa esimerkiksi YK:ssa ja muilla kansainvälisen politiikan areenoilla. Geopoliittiset jännitteet ovat lisääntyneet. Yhdysvaltojen ja Kiinan suhteet ovat huonontuneet, mikä vaikuttaa kansainväliseen politiikkaan laajemminkin. BRICS-maat kutsuivat äskettäin Saudi-Arabian, Iranin, Etiopian, Egyptin, Argentiinan ja Arabiemiraatit jäseniksi kasvattaakseen ryhmittymän valtaa.
Tulevien vuosien aikana Suomi ja Suomen tuleva presidentti joutuvat siis toimimaan tilanteessa, jossa:
- Suomen Nato-jäsenyys hakee vielä muotoaan, ja moniin keskeisiin jäsenyyttämme määrittäviin kysymyksiin ei olla vielä muodostettu kantaa,
- Ukrainan sota on lisännyt sotilaallisia jännitteitä Euroopassa tavalla, jota ei olla nähty sitten toisen maailmansodan,
- globaalit valta- ja riippuvuussuhteet ovat suuressa myllerryksessä ja uusi järjestys hakee vielä muotoaan,
- ilmastokatastrofin välttäminen edellyttää monenkeskistä sopimista: ilmastonmuutos on ongelma, jota ei voi ratkaista ilman yhteistyötä ja jonka hillitsemisessä ihmiskunnalla ei ole varaa epäonnistua.
Hyvä lukija,
Päätimme jo keväällä vasemmistoliitossa, että tulemme asettamaan oman presidenttiehdokkaan. Presidentti johtaa ulko- ja turvallisuuspolitiikkaa yhteistyössä valtioneuvoston kanssa, ja kuten yllä kuvasin, ovat tulevat vuodet monella tapaa ratkaisevan tärkeitä Suomen ulko- ja turvallisuuspoliittisen asemoitumisen ja linjan kannalta.
Siksi vaaleissa on puhuttava politiikan sisältökysymyksistä. Presidentinvaalit eivät voi olla ulkopolitiikan ”misterkisat”, joissa keskitytään vain ehdokkaiden henkilökohtaisten ominaisuuksien puntarointiin. Äänestäjillä on oikeus kuulla erilaisia näkemyksiä Suomen ja maailman kannalta keskeisiin kysymyksiin.
Näissä vaaleissa ehdolla on monia osaavia ehdokkaita, joista monet ovat päättäneet kampanjoida valitsijayhdistysten kautta. Itse ajattelen, että kisassa on tärkeää olla mukana myös ehdokkaita, jotka haluavat reilusti tunnustaa punavihreää väriä ja vahvoja arvoja.
Minua on pyydetty asettumaan ehdolle monien vasemmistoliiton aktiivien ja perusjärjestöjen toimesta, ja lupasin aikaisemmin harkita asiaa. Harkintaani on eniten vaikuttanut oma jaksamiseni. Edellinen hallituskausi oli äärimmäisen kuluttava hallituspuolueen puheenjohtajalle, eikä eduskuntavaalikampanjan päättymisestä ole vielä edes puolta vuotta. Kesällä minulla oli kuitenkin aikaa palautua ja syksyn tullessa olen huomannut, että energiaa ja virtaa on riittänyt työhön oppositiossa – ja myös kampanjointiin näissä tärkeissä vaaleissa.
Olen aina ollut kiinnostunut kansainvälisestä politiikasta ja siitä, miten maailmaa muutetaan paremmaksi. Tämä kiinnostus vei minut aikoinaan opiskelemaan kansainvälistä oikeutta sekä venäjän kieltä ja kulttuuria. Opintojeni kautta olen oppinut tuntemaan juuri sitä sääntöpohjaista monenkeskistä järjestelmää, josta niin usein ulkopoliittisissa puheissa puhutaan. Olen oppinut sen mahdollisuuksista, sen ongelmista, ja sen välttämättömyydestä koko maailman kannalta.
Eniten minua on aina kiehtonut se osa kansainvälisestä oikeudesta, joka säätelee valtioiden ja yksilöiden välisiä suhteita, eli kansainväliset ihmisoikeussopimukset ja niiden valvontaelimet. Tämä järjestelmä rakennettiin toisen maailmansodan jälkeen varmistamaan, ettei koskaan enää päädytä tilanteeseen, jossa toisen ihmisen tai ihmisryhmän ihmisarvo ja kaikkein perustavanlaatuisimmat ihmisoikeudet kielletään. Tästä historiallisesta taustasta muistutan itseäni aina, kun joku kyseenalaistaa näiden sopimusten merkityksen.
Venäjän kielen ja kulttuurin opinnot ovat tutustuttaneet minut suureen naapurimaahamme ja sen ihmisiin, mutta myös ongelmiin. Vuonna 2010 olin työharjoittelussa ihmisoikeusjärjestössä Tukholmassa. Tuolloin monet suuret puolueet Suomesta vielä vierailivat Yhtenäisen Venäjän puoluekokouksissa ja järjestivät sen kanssa yhteisiä seminaareja Suomessa. Me järjestimme seminaarin venäläisille ihmisoikeuspuolustajille, ja sain tutustua Memorialin ja Human Rights Watchin kaltaisiin tunnettuihin ihmisoikeusjärjestöihin sekä moniin pieniin pohjoiskaukasialaisiin järjestöihin. Vasemmisto puhui Venäjän sisäisistä ihmisoikeusongelmista vuosia ennen Krimin valtausta, mutta silloin niitä pidettiin monien toimesta Venäjän ”sisäisenä asiana”. Nyt olemme nähneet jälleen kerran, miten autoritaariset hallinnot toimivat. Otteet kovenevat askel askeleelta: Aluksi sortotoimet kohdistettiin vähemmistöihin, aktivisteihin ja oppositioon. Lopulta päädyttiin laajamittaiseen ja brutaaliin hyökkäyssotaan toiseen itsenäiseen maahan. Tämä olkoon kaikille opetus myös ihmisoikeuksien tärkeydestä ulkopolitiikassa.
Hyvä lukija,
mitä minä edustan näissä vaaleissa?
Ensinnäkin katson, että Suomen kannattaa hakea pohjoismaista Nato-linjaa. Pohjoismaat ovat olleet ja ovat jatkossakin Suomen ensisijainen turvallisuuspoliittinen viitekehys. Norjan “pitkä Nato-linja” tarjoaa hyvän esikuvan Suomen Nato-jäsenyydelle: Norja ei salli ydinaseita tai pysyviä joukkoja maaperällään, ja se on Naton jäsenmaana rakentanut itselleen vahvaa globaalia roolia rauhanrakentamisen saralla. Suomen kannattaa vastaavalla tavalla korostaa, että jäsenyytemme Natossa on puolustuksellinen, eikä maahamme oteta ydinaseita, pysyviä sotilastukikohtia tai pysyviä Naton joukkoja.
Naton sisällä Suomen on tehtävä tiivistä yhteistyötä erityisesti Pohjoismaiden kanssa ihmisoikeuksien puolustamiseksi, ydinaseriisunnan edistämiseksi sekä Pohjolan pitämiseksi ydinaseettomana alueena. Pohjoismaiden turvallisuuspoliittinen yhteistyö lisää mahdollisuuksiamme edistää yhteisiä näkemyksiämme sotilasliiton sisällä ja se tekee myös koko Pohjolasta vahvemman suhteessa muualla maailmassa tapahtuviin poliittisten suhdanteiden muutoksiin.
Toiseksi haluan, että Suomi tekee vahvaa arvo- ja ihmisoikeusperustaista ulkopolitiikkaa. Suomi päättää oman ulkopolitiikkansa painopisteistä myös Naton jäsenenä, ja on tärkeää, että jatkamme laajaan turvallisuuskäsitykseen, ihmisoikeuksien edistämiseen ja monenkeskiseen yhteistyöhön perustuvaa ulko- ja turvallisuuspolitiikkaamme ja toimimme aktiivisena rauhanvälittäjänä ja aseriisunnan edistäjänä maailmalla. Suomen tulee lisäksi aktiivisesti edistää naisten, tyttöjen ja vähemmistöjen asemaa.
Kolmanneksi meidän pitää tunnustaa, että ilmastonmuutos on aikakautemme suurin uhka niin luonnolle, terveydelle, yhdenvertaisuudelle kuin turvallisuudelle, ja tehdä ulkopolitiikassamme kaikki mahdollinen ilmastokatastrofin ehkäisemiseksi. Tämän kysymyksen tulee olla läsnä kaikissa ulkosuhteissamme monenkeskisestä ilmastodiplomatiasta kansainväliseen kauppaan, kahdenvälisiin suhteisiimme ja kehitysyhteistyöhankkeisiin. Ilmastonmuutoksen hillitsemisen ja sen vaikutuksiin sopeutumisen on kansainvälisen monenkeskisen järjestelmän suurin koe, jossa me emme voi epäonnistua. Ilmastonmuutoksen vaikutukset näkyvät jo nyt ja vaikuttavat eniten niihin maihin, jotka ovat myötävaikuttaneet vähiten sen syntyyn. Nykyisessä tilanteessa Suomen uuden hallituksen suunnitelma leikata rajusti kehitysyhteistyöstä on täysin väärä linja . Se antaa Suomesta kuvan maana, joka ei välitä eikä ole sitoutunut kantamaan omaa vastuutaan globaalista solidaarisuudesta, ja heikentää myös kansainvälisiä vaikutusmahdollisuuksiamme.
Neljänneksi ja viimeiseksi haluan muistuttaa, että presidentti on aina myös arvojohtaja. Presidenttinä keskittyisin tekemään töitä erityisesti heidän kanssaan, joiden ääni kuuluu kaikista heikoimmin yhteiskunnassamme. Suuret ongelmat kuten asunnottomuus, nuorten huumekuolemat, köyhyys, eriarvoisuus ja nuorten pahoinvointi eivät ratkea etuoikeutetussa asemassa olevien päättäjien juhlapuheilla. Ne ratkeavat poliittisilla päätöksillä. On hätkähdyttävää kuulla monen ehdokkaan puhuvan, kuinka me olemme samassa veneessä juuri nyt, kun Suomessa tehdään poikkeuksellisen vahvasti kansaa jakavaa politiikkaa. Polarisaation vähentämiseksi politiikan on huomioitava koko kansa, myös – ja etenkin – he, joilla yhteiskunnassa on vaikeinta tai jotka usein työnnetään marginaaliin.Tässä presidentti voi ja hänen myös pitää toimia arvojohtajana ja nostaa esiin niin ongelmia kuin ratkaisuja.
Hyvä lukija,
poikkeuksellisina aikoina päättäjien arvomaailmat ja niiden erot korostuvat. Vaikka historiasta voi viisastua, ovat eteen tulevat tilanteet ja kriisit aina uusia – tämän opin todella edellisellä hallituskaudella. Siksi tärkeintä politiikassa on, että oma maailmankuva ja arvot ovat aina selkeinä mielessä ja ohjaavat päätöksiä nopeasti vaihtuvissa ja usein vaikeissa tilanteissa.
Minä uskon tasa-arvoon ja solidaarisuuteen. Juuri nyt niitä tarvitaan.
Olen käytettävissä vasemmistoliiton presidenttiehdokkaaksi, jos puolueen väki näin tahtoo.
