Hyvinvointivaltio perustuu luottamukseen ja tiettyihin lupauksiin. Maksamme mielellämme veroja, koska meille on annettu lupaus luottaa siihen, että valtio rahoittaa palveluita, jotka on tarkoitettu niin omamme kuin läheistemme huolenpitoon. Maksamme sosiaaliturva- ja eläkemaksuja palkoistamme, koska meille on annettu lupaus luottaa siihen, että kun työura on takanamme, meillä on eläke, joka riittää elämiseen. Meille on annettu lupaus olettaa, että Suomi on maa, jossa pienituloisista ja heikossa asemassa pidetään huolta. Jossa apua saa, kun sitä tarvitsee.
Tämä luottamus on myös se, joka toimii ihmisten turvallisuuden tunteen perustana. On helpompaa uskaltaa vaihtaa työpaikkaa tai perustaa oma yritys, kun voi luottaa siihen, että sosiaaliturva kantaa niinä hetkinä, kun tuloja ei ole. On helpompaa jättää yksivuotiaan lapsensa päiväkotiin koko päiväksi, kun voi luottaa siihen, että hänestä pitää huolta koulutettu ammattilainen, jolla on riittävästi aikaa hänestä huolehtimiseen. Ja on helpompaa seurata omaa tai vanhempiensa vanhenemista, kun voi luottaa siihen, että palvelutaloissa ja kotihoidossa on riittävä määrä ammattilaisia, joilla on aikaa ja mahdollisuutta tehdä oma työnsä hyvin.
Näin sen pitäisi olla. Mutta hyvinvointivaltio on hiljaa rapistumassa, kun sitä vuosikymmen toisensa jälkeen on nakerrettu pala palalta. Samalla rapautuu myös luottamus niihin lupauksiin, joita meille on annettu. Yhä useammat vanhemmat ottavat sairausvakuutuksen lapsilleen, jotta olisi varaa mennä yksityiselle puolelle, kun lapsi sairastuu. Sosiaaliturvajärjestelmästä on tullut monimutkainen velvoitteiden viidakko, ja turvaverkkojen aukoista tipahtaa ihmisiä, jotka jäävät ilman tarvitsemansa apua.
Olen tämän vuoden aikana ehtinyt osallistua useisiin tilaisuuksiin eri puolilla Suomea, joissa yhdessä on pohdittu yhteiskunnan tilaa ja tulevaisuutta. Minut on todella pysäyttänyt se, että monissa paikoissa eläkeiässä olevat ihmiset ovat tulleet sanomaan, että heistä tuntuu, että he ovat taakka yhteiskunnalle. Eilen Nakkilassa eräs rouva tuli sanomaan, että hänestä tuntuu, että vanhukset nykypäivän Suomessa ovat ongelmajätettä.
Nyt on todellakin aika tehdä ikäihmisten kunnianpalautus. Jokaisella ihmisellä tulee olla oikeus luottaa niihin lupauksiin, mitä yhteiskunta on hänelle antanut. Oikeus vanheta ilman pelkoa ei ole Suomen kaltaisessa maassa liikaa vaadittu. Eläkkeellä olevia ihmisiä on Suomessa puolitoista miljoonaa ja heillä on todella merkittävä rooli esimerkiksi vapaaehtoistoiminnassa, kulttuurin kuluttajina, yhdistyselämän aktiiveina ja omaishoitajina. Tämä heidän tekemänsä valtavan tärkeä työ ja keskeinen yhteiskunnallinen rooli pitää myös yhteiskunnan toimesta huomioida paremmin ja sitä pitää arvostaa enemmän. Japanissa vierailessani sain kuulla, että siellä on kehitetty uutta käsitettä nimeltä eläkeiän teini-ikä! Sillä on haluttu tuoda paremmin esille eläkkeellä olevien kansalaisten aktiivisuutta ja toimijuutta.
Samalla on selvää, että yhteiskunnan on tehtävä muutakin tämän kunnianpalautuksen eteen. Ikäihmisten palveluiden kuntoon laittaminen ja eläkeläisköyhyyden vähentäminen ovat siinä työssä keskeisessä roolissa.
Vanhuspalveluiden pitkään jatkunut aliresurssointi on johtanut tilanteeseen, jossa ministeri erikseen joutuu sopimaan yritysten kanssa siitä, että aliravitsemusta ei saa olla. Se on johtanut tilanteeseen, jossa arvokas vanhuus typistyy ruuan ja juoman saantiin, pesemiseen ja pukemiseen. Kukaan ei välttämättä ehdi viedä heitä ulos, laittaa musiikkia soimaan tai puhua heidän kanssaan, edes pientä hetkeä. Turvaverkkojen pettäminen näkyy myös ikäihmisten kohdalla. Vaikka Suomi on yksi maailman menestyneimmistä ja vauraimmista maista, on tämä myös maa, jossa eläkeläiset joutuvat seisomaan leipäjonossa.
Melkein kaksi kolmasosaa eläkeläisistä Suomessa saa eläkettä alle 1 500 euroa kuussa. Reilut 100 000 eläkeläistä on pelkän kansaneläkkeen varassa ja yli kolmannes eläkeläisistä saa pienen työeläkkeen lisäksi kansaneläkettä. Eläkeläisköyhyys on yleisintä vanhimmissa ikäluokissa ja erityisesti iäkkäiden naisten keskuudessa. Toinen puoli eläkeläisköyhyydestä, joka helposti jää keskusteluissa huomioimatta, on eläkeläisten menot. Jos pienituloisuutta tarkastellaan vain tulojen kautta, ei huomioida sitä, että monien pienituloisten eläkeläisten menoista iso osa liittyy sosiaali- ja terveydenhuollon palveluihin.
Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen tutkimuksen mukaan eniten sosiaali- ja terveydenhuollon palveluita käyttävät yli 85-vuotiaat vanhuuseläkeläiset ja alle 55-vuotiaat työkyvyttömät. Sama tutkimus toteaa, että asiakasmaksut sekä lääkkeiden ja matkojen omavastuut ovat tuloihin nähden hyvin suuret pienituloisilla eläkeläisillä. Alimpaan tuloluokkaan kuuluvista eläkeläisistä vajaalla viidenneksellä kustannukset ylittävät jopa 40 prosenttia käytettävissä olevista tuloista.
Suomessa asiakasmaksujen rahoitusosuus sosiaali- ja terveydenhuollossa on Pohjoismaiden korkein. Vaikka perustuslakivaliokunta on linjannut, että maksut eivät saa muodostua palveluiden saannin esteeksi, on niin THL kuin Kela varoittanut siitä, että ne nostavat pienituloisten kynnystä hakeutua ajoissa hoitoon. Toinen osoitus maksujen aiheuttamista ongelmista pienituloisille on ulosottoon päätyvien asiakasmaksujen määrä. Vuonna 2016 yli 14% vireille tulleista ulosottoasioista oli sosiaali- ja terveydenhuollon asiakasmaksuja, joista suurin ryhmä oli sairaala- ja laitoshoitomaksut.
Kaiken kaikkiaan lääkkeiden, asiakasmaksujen ja matkojen omavastuun enimmäismäärä on noin 1600 euroa vuodessa. 1600 euroa on liian iso summa paljon sairastaville pienituloisille, joiden taloudellinen tilanne on jo muutenkin vaikea. Tilannetta voi verrata esimerkiksi Ruotsiin, jossa kaikki avosairaanhoidon maksut eli lääkkeet ja asiakasmaksut ovat enintään 370 euroa vuodessa tai Norjaan, jossa terveyspalveluiden, psykologin palveluiden, hoidosta aiheutuneiden matkakustannusten ja lääkkeiden yhteinen maksukatto vuonna 2013 oli noin 265 euroa/vuosi.
Sote-uudistuksen kaatuminen avaa vihdoin mahdollisuuksia tehdä sellainen sote-uudistus, jossa puututaan niihin ongelmiin, jotka aidosti vaivaavat suomalaista sosiaali- ja terveydenhuoltoa. Ongelma ei ole kilpailun puute tai suuryritysten liian pieni rooli, vaan resurssien puute niin sosiaali- kuin terveydenhuollon puolella sekä ylikorkeat asiakasmaksut.
Seuraavat eduskuntavaalit on se hetki, jolloin voimme yhdessä kääntää Suomen tulevaisuuden suuntaa ja alkaa rakentamaan luottamusta hyvinvointivaltion lupauksiin. Meidän pitää pystyä luomaan jokaiselle suomalaiselle usko parempaan tulevaisuuteen, riippumatta hänen tulotasostaan tai kotipaikkakunnastaan.
Terveyskeskuslääkäreiden määrän lisääminen, hoitajamitoituksen tiukentaminen sekä asiakasmaksujen ja omavastuiden alentaminen ovat kaikki konkreettisia ja tarpeellisia investointeja terveyserojen kaventamiseen ja kaikkien suomalaisten hyvinvointiin. Ne ovat uudistuksia jotka palauttavat meidän luottamustamme hyvinvointipalveluihin ja niiden toimivuuteen, eli investointeja meidän kaikkien tulevaisuuden uskoon.
