Minulle henkilökohtaisesti yksi tärkeimmistä kokemuksista tämän vaalikauden aikana, oli mahdollisuus olla mukana kokonaisen työvuoron ajan Turun kaupungin vanhuspalveluiden yksikössä. Yhden päivän aikana ehtii tietenkin vain näkemään ja kokemaan hyvin rajoitetun osan vanhustenhuollon arjesta Silti siinä näkee ja kokee paljon enemmän ja paljon lähempää, kuin mitä näkee niillä muutaman tunnin vierailulla johtajien ja keskiportaan johtajien kanssa, joita kansanedustajat yleensä tekevät.
Työntekijä, jonka kanssa päivän vietin, kertoi minulle saamastaan vanhustenhuollon ergonomian täydennyskoulutuksesta, jossa käsiteltiin muun muassa sitä, miten ihmistä voi nostaa, siirtää ja kääntää niin, että se tuntuu mahdollisimman hellävaraiselta ihmiselle, jonka omat voimat eivät enää riitä liikkumiseen. Hän näytti minulle, mihin kohtaan ihmisen selkää käsi pitää laittaa kun häntä kääntää ja miten lakanat laitetaan niin, ettei jää pienintäkään ryppyä mihinkään jotta ihmisen, jonka omat voimat eivät enää riitä nousemiseen olisi makuuasennossa mahdollisimman hyvä olla.
Minulle näytettiin myös miten hyvässä hoivassa ja hoidossa on kyse niin paljon muustakin kuin ihmisten perustarpeista huolehtimisesta. Tarvitsemme kaikki lämpöä, ravintoa ja huolenpitoa mutta arvokas vanhuus tarkoittaa myös, että ihminen elämänsä viimeisimpinä vuosinaan edelleen saa elää, kokea ja ilmaista itseään. Se tarkoittaa, että vanhuksella on ihmisiä ympärillään, joilla on aikaa peleihin, kuuntelemiseen, jotka vievät ulos ja laittavat musiikkia soimaan.
Vanhainkodissa viettämäni päivän jälkeen todellakin toivon, että kun omat vanhempani ovat vanhoja ja avun tarpeessa, ja kun minä itse olen vanha ja avun tarpeessa, että meidänkin hyvinvoinnista vastaisivat ihmiset, joilla on aikaa kiinnittää huomiota lakanan suoristamiseen, aikaa miettiä miten kääntää mahdollisimman hellävaraisesti ja aikaa laittaa radio päälle. Minua hävettää päättäjänä ja kansanedustajana, että me emme ole pystyneet takaamaan kaikille oikeutta arvokkaaseen vanhuuteen. Minua hävettää se, että yhteiskunnan ja ihmisten kannalta elintärkeää työtä tekevien palkat ovat niin alhaiset ja että niin moni pohtii alanvaihtoa työn kuormittavuuden takia.
Ne desimaalit, joita kokoomuksessa vähätellään, ovat se määrä ihmisiä, jotka vastaavat tästä elintärkeästä työstä. Suomessa on laitoshoidossa Pohjoismaiden heikoin hoitajamitoitus ja juuri hoitajamitoitus määrää vähimmäismäärän ihmisiä, jotka ovat töissä. 0,7 hoitajamitoituksen kirjaaminen lakiin nostaisi selvästi vaadittavaa henkilöstön vähimmäismäärää ja olisi siksi tärkeä keino parantaa vanhuspalveluiden laatua koko maassa. Tämä “desimaalin” ero tarkoittaa käytännössä sitä, että 30-paikkaisessa hoivakodissa olisi 8 hoitajaa aamuvuorossa, 5 tai 6 iltavuorossa sekä 2 yövuorossa. Nykymitoituksella samat luvut olisivat 6 hoitajaa aamulla, 4 illalla ja yöllä vain yksi.
Mitoituksen pitää tietenkin joustaa ylöspäin ihmisen hoidon sitä vaatiessa tai saattohoidon kohdalla. Näin laissa edellytetään jo nyt, lukeehan siinä, että “palvelut on sovitettava sisällöltään ja määrältään vastaamaan iäkkään henkilön kulloisiakin palveluntarpeita”. Hoitajamitoitukseen on laskettava mukaan vain välitöntä hoitotyötä tekevät työntekijät.
Mutta hoitajamitoituksen lisäksi tarvitaan myös muita toimenpiteitä. Tarvitaan kovempia sanktioita, enemmän ja parempaa valvontaa, laatukriteereitä, ulkoistuksia ja sote-malli, jossa ei lähdetä ideologisten tavoitteiden sokaisemina markkinaehtoistamaan palveluita entistä laajemmin. Vanhuspalveluiden ongelmat eivät ratkea ilman rahaa. Vanhuspalveluiden parantamiseksi tarvitaan lisää resursseja niin kotihoidon kuin palveluasumisen ja laitoshoidon puolelle. Vasemmistoliitto on tänään esittänyt suunnitelman vanhuspalveluiden rahoitusvajeen umpeen kuromiseksi kahden seuraavan vaalikauden aikana.
Jos haluamme turvata oikeuden arvokkaaseen vanhuuteen kaikille ja henkilöstön oikeuden tehdä arvokasta työtä hyvin, meillä ei ole enää varaa kokoomuksen ajamiin mittaviin miljardiluokan verokevennyksiin. Arvokas vanhuus kuuluu kaikille, ei vain harvoille.
