Presidentinvaalien ennakkoäänestys alkoi tänään, eli vaalikampanjat ovat loppumetreillä. Moni on kuvaillut vaaleja poikkeuksellisen laimeaksi ja tylsäksi. Moni on myös ilmoittanut, että on vaikea päättää ketä äänestää, mikäli ei halua antaa ääntään sille yhdelle vahvalle ennakkosuosikille. Siksi ajattelin jakaa muutaman puolueellisen ajatuksen siitä, mikä näissä vaaleissa on tärkeää.
Politiikassa on helppo puhua kauniita asioita. Kaikki puolueet sanovat olevansa ihmisoikeuksien, kestävän kehityksen, lasten, pörröisten eläinten ja ympäristön puolella. Presidentinvaalikeskusteluissa käsitellään arvoja sekä yhteiskunnan ja maailman tilaa yleisesti, joten puhe myös jää yleiselle tasolle. Ehdokkaiden väliset erot jäävät epäselviksi, kun kaikki haluavat ”vahvistaa YK:ta”, ”edistää naisten asemaa” ja ”edistää rauhaa”.
Eri poliitikkojen ja puolueiden arvoista on kuitenkin helppo päästä kärryille tarkastelemalla edustajien konkreettisia äänestyspäätöksiä sekä suhtautumista käsittelyssä oleviin asiakokonaisuuksiin. Vaikka presidentinvaalissa äänestetään henkilöä, ovat nämäkin poliittiset vaalit. Näissäkään vaaleissa ei ole kyse siitä, kuka on karismaattisin esiintyjä tai miellyttävin persoona, vaan siitä minkälaista ulko- ja turvallisuuspoliittista linjaa ehdokas edustaa. Onneksi on paljon ajankohtaisia kysymyksiä, joissa ehdokkailla on keskenään hyvinkin eri näkemyksiä ja kantoja.
Mikäli säpinää ja eroja kaivataan enemmän, on näistä hyvä lähteä liikkeelle.
1. Suomen harjoittama asekauppa
Viime viikolla uutisoitiin siitä, että Patrian panssariajoneuvoja on käytetty Jemenin sodassa. Hallitus on myöntänyt vientilupia sekä Saudi-Arabiaan että Arabiemiraatteihin myös Jemenin sodan alkamisen jälkeen – ja sen jälkeen, kun YK on syyttänyt Saudi-Arabian johtamaa liittoumaa kansainvälisen humanitaarisen oikeuden rikkomuksista. Suomen hallitus myönsi 10.7.2017 Robonic-yhtiölle puolustustarvikkeiden vientiluvan Yhdistyneisiin arabiemiraatteihin siitä huolimatta, että ulkoasiainministeriö antoi hankkeesta kielteisen ulko- ja turvallisuuspoliittisen arvion.
Viimeisen 15 vuoden aikana Suomen asevienti on ollut noususuunnassa. Vuonna 2016 suurin osa eli 62,7 % Suomen sotatuoteviennistä suuntautui Lähi-itään. Kehitys näyttäisi jatkuvan samanlaisena. Viime hallituskaudella, vuonna 2011 kun sekä Vasemmistoliitto että SDP että olivat hallituksessa, äänestettiin hallituksen sisällä kranaatinheittimien vientiluvasta Saudi-Arabiaan. Vasemmistoliiton ministerit Paavo Arhinmäki ja Merja Kyllönen, sekä SDP:n Erkki Tuomioja ja vihreiden Ville Niinistö äänestivät vientilupia vastaan. Poissa äänestyksestä oli kolme ministeriä, mutta kaikki muut, mukaan lukien neljä SDP:n ministeriä, kannattivat luvan myöntämistä.
Vasemmiston yksiselitteinen kanta on, että Suomen tulee lopettaa asevienti sotaa käyviin ja ihmisoikeuksia loukkaaviin maihin.
2. Suomen kanta ydinasekieltosopimukseen
YK:n puitteissa on viimeisen vuoden aikana käyty laajat neuvottelut uuden ydinasekieltosopimuksen solmimiseksi. Uusi sopimus vahvistaa ydinaseisiin liittyvää kansainvälistä stigmaa ja on omiaan kasvattamaan painetta ydinaseriisunnan suuntaan. Kansainvälinen ICAN-verkosto, joka työskentelee maailmanlaajuisen ydinaseriisunnan puolesta, sai viime vuonna Nobelin rauhanpalkinnon tekemästään työstä.
Suomen toiminta sopimusneuvotteluiden yhteydessä on ollut todella ihmeellistä. Suomi ei ole osallistunut uudesta sopimuksesta käytäviin neuvotteluihin ja äänestimme ainoana sotilasliittoihin kuulumattomana EU-maana tyhjää sopimuksen hyväksymisestä. Puolesta äänestivät sotilasliittoihin kuulumattomat EU-maat Itävalta, Ruotsi, Irlanti, Kypros ja Malta.
Ruotsin ulkoministeri Margot Wallström on ilmaissut tukensa sille, että Ruotsi allekirjoittaisi sopimuksen. Yhdysvaltojen Nato-suurlähettiläs on kuitenkin selväsanaisesti ilmaissut toiveen, etteivät Naton vahvat kumppanimaat Ruotsi ja Suomi allekirjoittaisi tätä sopimusta. Läntisessä naapurimaassamme Ruotsissa käydään nyt suurta keskustelua siitä, miten maassa suhtaudutaan näihin Yhdysvaltojen näkemyksiin. Ulkoministeri Wallström on muun muassa sanonut, että “Naton on pidättäydyttävä sanomasta asioita, joita voidaan pitää painostuksena ja uhkailuna Ruotsia kohtaan”.
Suomessa ei olla saatu ulkopoliittiselta johdolta minkäänlaisia vastauksia siitä, onko Yhdysvallat aktiivisesti vaikuttanut myös Suomen suuntaan, jotta emme allekirjoittaisi uutta ydinasekieltosopimusta. Suomen toiminta sopimuksen suhteen antaa kuvan, että Suomi olisi taipunut painostuksen alla paljon Ruotsia helpommin.
Vasemmisto vaatii, että Suomi allekirjoittaa ydinasekieltosopimuksen.
3. EU:n tulevaisuuden suunta
Valtioneuvosto vastaa EU-politiikasta, mutta viimeisen vuoden aikana linjattu jäsenmaiden puolustuspoliittisen yhteistyön syventäminen sekä unionin keskeinen rooli ilmastonmuutoksen torjunnassa ja pakolaispolitiikan koordinaatiossa tekee EU-politiikasta tärkeän teeman myös presidentinvaalissa.
Tähän asti keskusteluissa on Paavo Väyrysen ja Laura Huhtasaaren takia liikuttu hyvin epämääräisellä “olet joko kokonaan unionin puolella tai kokonaan sitä vastaan”-tasolla, sen sijaan, että olisi syvennytty tarkastelemaan ehdokkaiden tarkempia EU-kantoja. Se on harmi, sillä juuri nyt on erinomainen hetki käydä linjakeskustelua siitä, minkälaisena toimijana näemme EU:n tulevaisuudessa.
Jäsenmaiden puolustuspoliittisen yhteistyön syventämistä kutsutaan “pysyväksi rakenteelliseksi yhteistyöksi”. Tavoitteena on syventää jäsenmaiden puolustuspoliittista yhteistyötä suorituskykyjen parantamiseksi. Marraskuussa ilmoitettuun puolustusyhteistyöhön lähtee tässä vaiheessa mukaan 23 EU:n jäsenmaata. Jäsenmaiden osalta yhteistyön on ajateltu olevan myös vastaus jäsenmaiden “laskeviin panostuksiin” puolustuksen suhteen. Odotusarvona on jäsenmaiden puolustusmenojen nostaminen kohti Naton edellyttämää 2% BKT:sta. Puolustusyhteistyö tarkoittaa myös, että EU:n budjettivaroja aletaan ensimmäistä kertaa koskaan käyttää puolustusteollisiin tarkoituksiin.
Euroopan komissio on esittänyt alkuun puoli miljardia puolustusteolliselle kehittämisohjelmalle, ja vuoden 2020 jälkeen kehittämisohjelma saisi vuosittain miljardin rahoituksen EU-budjetista. Jäsenmaiden oman rahoituksen toivotaan viisinkertaistavan rahoituksen kokonaismäärän, joka siten nousisi viiteen miljardiin vuoden 2020 jälkeen. Eurooppalainen aseteollisuus kiittää ja kuittaa samalla, kun alueellinen kehittäminen ja ilmastonmuutoksen torjunta jäävät jalkoihin.
Vasemmisto haluaa nähdä EU:n vahvana toimijana ratkaisemassa niitä turvallisuuteen liittyviä isoja globaaleja kysymyksiä, joissa ei pärjätä ilman valtioiden välistä yhteistyötä: ilmastonmuutoksen torjuminen, pakolaispolitiikan koordinoiminen ja veroparatiisitalouden kitkeminen. Vasemmiston EU-visiossa unionin varoja ei käytetä puolustusteollisuuden tarpeisiin, vaan kehitysyhteistyöhön, ilmastonmuutokseen sopeutumiseen ja humanitaariseen työhön. Keskustelussa EU:n tulevaisuuden suunnasta on pohjimmiltaan kyse siitä, mitä painottaa enemmän ulko- ja turvallisuuspolitiikassa: ongelmien ennaltaehkäisyä vai sotilaallista varautumista jo syntyneisiin kriiseihin.
Minä aion näissä vaaleissa äänestää Merja Kyllöstä presidentiksi.
En sen takia, että hän on maanläheinen, suoraselkäinen, mukava ja rempseä (mitä hän kyllä on), vaan siksi, että tiedän missä hän seisoo ja mitä politiikkaa hän edustaa näissä tärkeissä ulko- ja turvallisuuspoliittisissa kysymyksissä.
Kyllönen on näissä vaaleissa vahvasti nostanut esille ilmastonmuutoksen kaikista tärkeimpänä ja akuutimpana turvallisuus- ja kehityspoliittisena kysymyksenä koko maapallolle. Minä äänestän häntä, koska hän oli yksi niistä neljästä suomalaismepistä, jotka uskalsivat kannattaa kunnianhimoista ilmastonmuutoksen torjuntaa silloin, kun Euroopan parlamentissa äänestettiin metsien hiilinieluista. Se oli varmasti kova paikka kainuulaiselle mepille, kun suomalaisen metsäteollisuuden koko lobbauskoneisto yritti luoda kuvaa heistä “Suomen etua vastaan” toimivina.
Minä haluan äänestää ehdokasta, jonka kohdalla puheet ihmisoikeuksien kunnioittamisesta ja ilmastonmuutoksen torjunnan tärkeydestä myös toteutuvat silloin, kun konkreettisia päätöksiä tehdään. Siksi Merja.
